Ulkomaat

Veli: Pariisin iskuista epäilty jätti itsensä tar­koi­tuk­sel­la räjäyttämättä

Pariisin terrori-iskujen pääepäilty Salah Abdeslam pidätettiin Brysselissä reilut kaksi viikkoa sitten. KUVA: OLIVIER HOSLET / EPA
Ulkomaat 2.4.2016 9:46 | Päivitetty 2.4.2016 20:02
STT

Pariisin terrori-iskujen pääepäilty Salah Abdeslam päätti itse jättää itsensä räjäyttämättä marraskuussa tehtyjen iskujen yhteydessä. Asiasta kertoi Abdeslamin veli Mohamed Abdeslam belgialaiselle BFMTV:lle.

Abdeslam on kertonut kuulusteluissa, että hänen oli määrä tehdä itsemurhaisku Stade de France -stadionille, mutta hän muutti mielensä.

26-vuotias Salah Abdeslam on Pariisin iskujen ainoa eloonjäänyt epäilty. Hänet pidätettiin Brysselissä reilut kaksi viikkoa sitten. Neljä päivää pidätyksen jälkeen Brysselin lentokentälle ja yhdelle metroasemalle tehtiin terrori-iskut, joihin Abdeslam on kieltänyt olleensa osallisena.

Abdeslam aiotaan luovuttaa Belgiasta Ranskaan. Sekä veljensä että asianajajansa mukaan Abdeslam on sanonut haluavansa tehdä Ranskan viranomaisten kanssa yhteistyötä.

Pariisin iskuissa kuoli yhteensä 130 ihmistä.

Linkki juttuun

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mistä tämän Salah Aleikumin veli sen muka tietää? Suhtautuisin varauksella terroristien tai heidän lähipiirinsä kertomiin juttuihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:13
"Minä suunnittelen ja teen minkä osaan, mies tekee loput" – oululaiseen yksiöön tehtiin pintaremontti ja uusittiin kalustus alle 2 300 eurolla Tilaajille
10:13
Tyrnävän perunapelloille kehitetään automaattista kosteudenhallintajärjestelmää – tavoitteena suuremmat ja laadukkaammat perunasadot
10:00
Maatalouden fosforipäästöt ovatkin huomattavasti aiemmin luultua pienemmät – Johtava tutkija Ylelle: "On lakattava syyttämästä nautakarjatilojen lietekäsittelyä"
9:10
Turkin, Venäjän ja Iranin johtajat yrittävät rauhoittaa Luoteis-Syyrian vaarallista tilannetta
8:30
Trump: Yhdysvallat valmis vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyihin iskuihin – tämä öljyhyökkäyksistä tiedetään
8:16
Öljyn hinta lähti nousuun Saudi-Arabian öljynjalostamoihin tehtyjen iskujen jälkeen
8:00
Mirja Söderman menetti hajuaistinsa kertarysäyksellä eikä haista enää mitään – Syöminen ei ole enää samanlaista kuin ennen, ja joulusta puuttuu olennainen osa Tilaajille
17
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
13
Voiko työntekijä rakentaa sairauslomalla omakotitaloa? Kaupallinen yhteistyö
10
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
10
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?
8
Tekninen vika viivästyttänyt Finnairin lentoa Kemistä Helsinkiin tuntikausia, mekaanikot lennätettiin paikalle – "Todella ikävää tällainen"
7
Pahin painajainen Stozice Arenan korkean katon alla – Suomen varmalta näyttänyt voitto karkasi käsistä viiden ottelupallon jälkeen
6
Ei päästetä kaivoskuumetta kohoamaan, koboltti tullee jäämään välivaiheen ratkaisuksi sähköautojen akuissa Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

113 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image