Ulkomaat

Vain kuningatar Elisabet saa syödä joutsenia Britanniassa – hovi pitää tiukasti kiinni hul­lun­ku­ri­sis­ta perinteistään

Englannin kuningatar Elisabet on tunnettu värikkäistä asuistaan. Mediatietojen mukaan Elisabet pukeutuu kirkkaisiin väreihin, jotta hän ei jäisi huomaamatta väkijoukoissa.
Ulkomaat 21.7.2019 8:00
Ida Kannisto

Britannian poliisi ei saa pyytää kuningattarelta henkilöllisyystodistusta. Prinssi Charlesin kengännauhat silitetään, ja hänelle pursotetaan hammastahna valmiiksi.

Perinteet ovat tärkeitä Britannian kuninkaalliselle perheelle. Tällä viikolla Thames-joen varrella todistettiin erästä näistä vuotuisista tavoista: joutsenten laskemista.

Jo 800 vuotta vanhasta toimenpiteestä huolehtivat kuninkaallisen perheen palkkaamat kaksi työntekijää, joista toisen tehtävänä on laskea ja toisen merkitä joutsenet.

Seremonia kestää viisi päivää, ja sen aikana joutsenet mitataan ja punnitaan ja niiden terveydentila tarkastetaan.

Joutsenten laskeminen on Britanniassa perinteikäs seremonia. Kymmenen vuotta sitten kuninkaallisen perheen palkkaamat joutsenista huolehtivat työntekijät mittasivat, punnitsivat ja merkitsivät linnut Thames-joen varrella. KUVA: Tim_Ockenden

Suurimman osan Britannian joutsenista omistaa kuningatar Elisabet II. Hän on niin ikään maan ainoa ihminen, joka saa syödä kuninkaallista eläintä. Joutsenen syöminen ei kuitenkaan enää kuulu seremonian luonteeseen, toisin kuin 1100-luvulla, jolloin joutsen oli hovin erikoisuus.

– Nykyään sillä ei ole mitään tekemistä joutsenten syömisen kanssa, vaan sen sijaan kyse on luonnonsuojelusta ja kouluttamisesta, kertoi joutsenten merkitsijänä 26 vuoden ajan toiminut David Barber uutistoimisto Reutersille tällä viikolla.

Kuninkaallisella perheellä on yli tuhat työntekijää

Kuninkaallisen perheen tyytyväisyydestä huolehtii palvelusväki, johon kuuluu yli tuhat henkeä. Joutsenista huolehtivan henkilökunnan lisäksi tehtäviä on laidasta laitaan.

Kuningattaren palvelijat huolehtivat muun muassa uusien kenkien käyttöönotosta: he pitävät kenkiä, jotta ne ovat muotoutuneet mukaviksi kuningattaren jaloille ennen kuin tämä lähtee uusissa jalkineissaan edustustilaisuuksiin.

Kuningattaren oma säkkipillisti herättää tämän joka aamu soittamalla kuningattaren ikkunan alla noin viidentoista minuutin ajan, aina samaan aikaan.

Palvelusväkeen kuuluu myös kuningattaren postimerkkikokoelman hoitaja, joka matkustaa ympäri maailmaa harvinaisten merkkien perässä. Talouslehti Forbesin mukaan kuningatar haki vuonna 2016 myös muun muassa sopivaa historiallisten vaasien kiillottajaa.

Prinssi Charlesilla sen sijaan on kolme henkilökohtaista palvelijaa, joiden tehtävänä on prinssin vaatekaapin ylläpito ja kunkin päivän asukokonaisuuden valinta. Eräs palvelijoiden tehtävistä on Charlesin kengännauhojen silittäminen.

Hänellä on oma palvelija huolehtimassa myös siitä, ettei prinssin tarvitse puristaa iltaisin itse hammastahnaa harjalleen.

Tällaiset säännöt kuningasperhettä velvoittavat

Brittimediat paljastavat, että kuninkaallista perhettä koskevat lukuisat säännöt, jotka maallikosta saattavat tuntua kummallisilta. Monarkiassa niistä pidetään tiukasti kiinni.

Kiellettyä kuninkaalliselle perheelle on esimerkiksi selfieiden ottaminen ja nimikirjoituksien jakaminen. Kukaan perheestä ei saa syödä äyriäisiä, joihin liittyy ruokamyrkytysriski. Myös valkosipuli on kiellettyjen listalla, koska kuningatar ei siedä sen hajua tai makua.

Kanssakäymiseen kuningattaren kanssa liittyy useita sääntöjä, joiden noudattaminen on etiketin mukaista. Kuningattareen ei saa koskea, ellei tämä kosketa ensiksi. Hyvin tapojen mukaista on myös tuoda kuningattarelle lahja tapaamisen yhteydessä.

Illallisella seuralaisten on odotettava, milloin kuningatar aloittaa aterioinnin, ja myös keskeytettävä ja päätettävä syöminen samaan aikaan tämän kanssa.

Kuninkaalliset eivät tarvitse ajokorttia, eikä kuningattarelta vaadita edes minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Sen vuoksi poliiseilla ei ole lupa tiedustella häneltä sellaista.

Kuninkaalliset jouluperinteet

Tänä vuonna julkaistu, Andrew Mortonin kirjoittama elämänkerta herttuatar Meghan Marklesta paljastaa, että kuningasperheellä on myös varsin omintakeiset jouluperinteet. Britanniassa lahjat avataan tavallisesti joulupäivänä, mutta kuningasperhe jakaa paketit jo aattona iltapäiväteen jälkeen.

Herttuatar Meghan ja prinssi Harry ovat ilahduttaneet kuningatar Elisabetia kekseliäillä joululahjoilla. Tämän kerrotaan saaneen lapsenlapseltaan Harrylta paketin, jonka sisällä oli "Ain't life a bitch" -tekstillä koristeltu suihkumyssy. Meghan puolestaan on antanut kuningattarelle laulavan hamsterin.

Teoksen mukaan kuninkaalliset aikuiset eivät osta kalliita lahjoja, vaan pikemminkin vitsikkäitä: prinssi Harryn kerrotaan antaneet isoäidilleen kuningattarelle "Ain't life a bitch" -tekstillä koristellun suihkumyssyn ja laulavan kalataulun.

Tapaninpäivänä perheen miehet metsästävät fasaaneja kartanon tiluksilla. Metsästystä varten kasvatetaan satoja fasaaneja, jotka päätyvät kuningasperheen tähtäimeen.

Joulunviettoon perhe suuntaa kuten kuka tahansa muu – tai ainakin melkein: perhe matkustaa julkisen liikenteen junalla, joskin omassa vaunussaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (41)

Pöljiä nuo britit. Jos joku tulisi mulle sanomaan etten saa syödä joutsenta niin saisi kyllä naurut ja lähdöt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

voi taivahan taatto:että kenkännauhat silitetään ja hammastahna tuubit puristellaan on lapsellista hommaa,siinä englatilaisten verorahoille hyötykäyttöä tekeeköhän ne mitään ite???

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa joutsenen metsästäminen ja syöminen pitäisi kuulua jokamiehen oikeuksiin.Paljon lihaa yhdellä paukulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokohan tuo prinssi osaa sitoa kengännauhansa itse vai onko hänellä edelleen tarralenkkarit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo on kuninkaallisilla ankeaa: ei saa ottaa selfie-kuvia! Minä en kestäisi tuota edes puolta päivää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Knalli ja sateenvarjo kuunnelmissa on mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita englantilaisesta byrokratiasta ja perinteistä, ne taitavatkin olla todellisia kuvauksia elävästä elämästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sama pätee suomeen :) hierarkiaa ja byrokratiaa riittämiin. enemmän taitaa olla kuin briteissä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meilläkin voitaisiin palauttaa joutsen ruokalistalle ja puistoissa ruikkivat hanhet myös. Ovat varmaan yhtä herkullisia kuin meri- ja metsähanhet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eräässä divareissakin nyt yleisissä Virginia Cowlesin Venäjä tsaarien aikaan on maininta asiassa. Ennen ja jälkeen keisarillisen Venäjän joutsenia ei kuulemma syöty kuin äärimmäisessä nälänhädässä niiden tuodessa kevään viestiä ja niiden luontaisessa varovaisuudessa. Venäjän vallan myötä tullut Carelian mystinen hämy ja joutsenten muuttuessa vauhtisokeiksi ja varomattomiksi lajigeeneihin jääneiden muistojen kansainvaellusten, hunnien, mongolien, Kiovan Rurik russia, ja muista ajan historian muistiin ja kellertyville lehdille jääneistä tapahtumista ja 1789-1945 siirtolaisuus ja sodat loivat tietysti lakaisen lakaisukoneella ja lääkäri hoitaja tietty ja metternichin mesmeröinti ja psykiatrinen hypnoosi ja sivusta sivupersoonat Viggo Tsampradin alku Ikean. Joutsenten syönti onnistuu missä tahansa , mutta laillisesti eräissä kuvernementeissä Pampas, Csardas ja muilla lähialueilla. Tosin harvoista kyhmy- ja laulujoutsen kannoista ja niiden jännästä tn.yhteydestä hirmuliskojen aikaan. Britanniassa suomeakin pienemmällä alueella on vielä 12 kertainen väestö . Karjalan 2xSuomen alueella vajaa miljoona. Opiskeluaikojen kielten - ja ilta- ja opistokurssien opettajana oli Ossian Swanljung , lisä opettajana 1800-2800 kyky brittiläinen Mr. Messerschmitt Cambbell eli joutsenlaulu leirikellon baltian-balkanin rapiirien, kejttiöveitsien, tikarien , cuttlassien, långswordien , florettien takojien ja seppien mittareilla ja niiden lukijoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leninin kerrotaan suunnitelleet Tampereen Joutsen-nimisen jääkiakkojoukkueen ostamista Pietariin, mutta kiista paitsiosäännöstä Trotskin kanssarikkoi proverbiaalisesti Joutsenen munat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos joku soittelis säkkipilliä mun ikkunan alla joka aamu, siinä kävis niin että sen pillit putket olis solmussa hetkessä.
Sitten se soittaja lähtis toiseen maahan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerran kävin ja olin viikon. Ei jäänyt kyty mennä uudestaan. Kovin on erikoista toimintaa. Aamun eka kalja 9% ja päivä täys. Oli tosin ihan hyvää.
Jumittunut porukka monilla mittareilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Britanian siirtomaa- ja merihistoria on hyvin julma. On omassa luokassaan. Monet maapallon alkuperäiskansat ovat saaneet sen kokea.
Siitä ei mielellään kerrota julkisesti. Puhutaan vain länsimaisesta sivistyksestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On kuulema maapallolla vain kaksi valtiota, jonne britit eivät ole hyökänneet. Eli melko sotainen historia imperiumilla. Suomen Petsamoakin pommittivat. Venäjä tai Saksa eivät läheskään pystyneet samaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (41)

Uutisvirta

84
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
55
Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021
50
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
42
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
22
Sykkelit saadaan viimein käyttöön ensi viikolla, viimeiset kaupunkipyörät asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana
22
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut ensin myönteinen, sitten kielteinen vaikutus
18
Oulu palkkaa ulkopuolisen selvittäjän etsimään säästökohteita – "Oulu ei ole mikään kriisikaupunki, mutta työtä pitää tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työssä käyvät, tykkäätkö työstäsi?

En tykkää. Eikä se johdu työpaikasta tai sen huonosta ilmapiiristä. Työnteko ei vain kiinnosta. Raha ainoa motivaattori ... Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image