Ulkomaat

Uuden-Seelannin tu­li­vuo­ri­saa­rel­ta löydettiin kuusi ruumista – ­sai­raa­lois­sa pa­lo­vam­mo­jen­sa vuoksi yli kaksi tusinaa

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern (kesk.) kertoi tiedotustilaisuudessa tuolivuoren purkauksen uhrien löytymisestä Whakatanessa perjantaina. KUVA: DAVID ROWLAND
Ulkomaat 13.12.2019 12:08
Ilkka Timonen, Reuters

Kaksi ruumista jäi edelleen löytämättä, sukeltajat palaavat etsimään heitä saaren vesiltä lauantaina.

Uusiseelantilainen sotilasryhmä kaasumaskeineen ja tulenpitävine pukuineen nouti perjantaina kuusi ruumista pois tulivuorisaarelta, joka purkautui viime maanantaina maan itärannikolla.

Samaan aikaan lääkärit yrittivät pelastaa pahoin palaneita uhreja.

Kahdeksan hengen pommiryhmä meni White Island -saarelle ennen auringon nousua ja vietti siellä neljä tuntia. Koko ajan yllä oli pelko, että tulivuori purkautuu uudelleen.

Saarella oli kaikkiaan kahdeksan ruumista, joista kuusi löydettiin ja tuotiin pois.

– Tänään kyse oli siitä, että palautamme heidät rakkaidensa luo, sanoi Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern tiedotustilaisuudessa Whakatanessa, joka on tulivuorisaarta lähin kaupunki mantereella.

– Tiedämme että kohtaaminen ei pysty häivyttämään menetyksen tunnetta, mutta meillä oli suuri velvollisuus uusiseelantilaisina tuoda heidän rakkaansa kotiin.

Pommiryhmä ei pystynyt löytämään kahta ruumista kun raskaasti liikuteltavat suoja-asut hiljensivät heidän tahtiaan.

"Tämä ei ole vielä ohi"

Poliisin mukaan sukeltajaryhmät eivät pystyneet löytämään ruumiita saarta ympäröivistä vesistä. Saari tunnetaan maorinimellä Whakaari. Sukeltajat palaavat saaren luo lauantaina.

– Tämä ei ole vielä ohi, sanoi poliisikomissaari Mike Bush toimittajille Whakatanessa, josta on noin 50 kilometrin matka saarelle.

Tulivuori purkautui maanantaina saarella, joka on suosittu turistikohde. Purkaus syöksi kiveä, tuhkaa, höyryä ja kaasuja saarelle. Saarella oli siihen aikaan 47 ihmistä, jotka olivat Australiasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Kiinasta, Britanniasta ja Malesiasta.

Virallinen kuolonuhrien määrä on kahdeksan, sillä saarelta tuotuja kuutta ruumista ei ole vielä tunnistettu.

Uuden-Seelannin ja Australian sairaaloissa on palovammojensa vuoksi hoidossa yli kaksi tusinaa saarella ollutta.

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image