Ulkomaat

Uuden-Seelannin moskeijaiskun ampuja livestriimasi tapahtumia 17 minuutin ajan, netissä julkaistiin manifesti

Ihmiset surivat iskujen uhreja kaduilla. Viranomaiset ohjeistivat kaupunkilaisia pysymään kodeissaan
Ulkomaat 15.3.2019 9:48 | Päivitetty 15.3.2019 9:52
Katja Ihatsu

Kuolleita on neljäkymmentä ja loukkaantuneita yli 20. Yksi neljästä pidätetystä on australialainen, joka asuu Uudessa-Seelannissa.

Yksi Uuden-Seelannin moskeijaiskun ampujista lähetti tapahtumista reaaliaikaista videokuvaa internetiin, kertoo New Zealand Herald.

Iskut tapahtuivat eteläsaaren suurimmassa kaupungissa Christchurchissa ja niissä kuoli viranomaisten vahvoistamien tietojen mukaan neljäkymmentä ihmistä. Neljä tekijää on pidätetty, joista yksi on nainen.

Ei ole varmuutta, onko kaikki tekijät saatu kiinni. Australian pääministeri Scott Morrisson vahvisti, että yksi tekijöistä on australialainen 28-vuotias mies. Twitter sulki hänen käyttäjätilinsä.

Video sosiaalisessa mediassa

Yksi tekijöistä videostriimasi moskeijan tapahtumia 17 minuutin ajan. Paikallinen poliisikomentaja Mike Bush sanoi, että poliisi tekee kaikkensa saadakseen videon poistettua sosiaalisesta mediasta.

– Sen ei pitäisi olla julkisella alustalla, hän sanoi.

Yksi ampujista on julkaissut internetissä myös linkin manifestiin, kertoo New Zealand Herald.

Facebookin Australian ja Uuden-Seelannin toiminnoista vastaavan Mia Garlickin mukaan Christchurchin ampumisiin liittyvät videot oli poistettu.

– Uuden-Seelannin poliisi varoitti meitä videosta pian livestriimauksen alkamisen jälkeen, ja poistimme nopeasti sekä ampujan Facebook- että Instagram-tilit ja videon, hän sanoi lehdelle.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

11:00
Oululaisyrityksen Oura-älysormus palkittiin Pohjois- ja Itä-Suomen tuottavimpana ideana
10:59
Kaksi uutta tekniikan alan YAMK-koulutusta Oulun ammattikorkeakouluun, talotekniikka ja hitsausala
10:28
Analyysi: Paljastiko Heinäluoman ilmoitus Sdp:n sisäisen kisan EU-pestiin? Kumpula-Natri: "Minulle on ollut itsestään selvää, että Eero on käytettävissä"
10:19
Tunnistamaton sähkölaite aiheutti säteilyhälytyksen liminkalaisessa romuliikkeessä
10:05
Analyysi: Altavastaajan rooli sopii Suomelle – keltanokkamiehistöltä vaaditaan täydellistä onnistumista, jotta matka jatkuu Bratislavan mitalipeleihin Tilaajille
10:05
Auto suistui bussipysäkin liikennemerkkiin ja mäntyyn Oulun Maikkulassa
9:58
STUK on saanut niukasti lupa-aineistoa Fennovoimalta tänä vuonna – yhtiö oli aikonut lähettää suuren osan lupa-asiakirjoista tämän vuoden alussa
30
Kasvihuonekaasujen päästöt kasvoivat Oulussa hieman – yhtä syytä kasvuun ei ole vaan kyse on monesta pienestä tekijästä
23
Talentia tyrmää Kelan ehdotuksen etuisuuksien hakemisesta asiakkaan puolesta: "Miksi hakemuksia pitäisi tehdä kunnan sosiaalitoimessa?"
15
Liikennevalot saivat kyytiä – kaksi ajoneuvoa kolaroi Oulun keskustassa
11
Oulun yliopiston rehtoriksi kuusi hakijaa
10
Kenkäjätit vaativat Trumpia lopettamaan kauppasodan – tullien nostaminen iskee kohtuuttomasti amerikkalaiseen työväenluokkaan
9
Rinne: "Tämän hallituksen ei tarvitse leikata menoja, rahaa voi käyttää lisää sekä pysyviin menolisäyksiin että investointimenoihin"
9
Lapset puheeksi tukee opettajan työtä – se ei tee opettajasta psykoterapeuttia tai sosiaalityöntekijä, vaan opettaja pysyy ammattiroolissaan Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula pötypuhetta

Töitä kyllä on. Niitä täytyy vain itse etsiä, pelkkä rekryfirmoissa käyminen ja hakemusten lähettäminen eivät riitä. Eli... Lue lisää...
Lukija Kempeleestä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image