Ulkomaat

USA:n korkein oikeus hyväksyi Trumpin suunnitelmat rajoittaa tuntuvasti turvapaikan hakijoiden määrä

Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrand sanoi tiistaina Washingtonissa, että Meksikosta ei tule "kolmatta maata" Yhdysvaltoihin pyrkiville turvapaikan hakijoille. KUVA: SHAWN THEW
Ulkomaat 12.9.2019 10:28
Ilkka Timonen

Kolmannen maan kautta Yhdysvaltoihin saapuvien on ensin haettava turvapaikkaa tuosta kolmannesta maasta, siis lähinnä Meksikosta.

Yhdysvaltain korkein oikeus on antanut vihreää valoa presidentti Donald Trumpin hallinnon suunnitelmille, jotka rajoittavat merkittävästi maahan tulevien siirtolaisten oikeutta hakea turvapaikkaa.

Sääntö estää kolmannen maan (Meksikon) kautta Yhdysvaltoihin tulleita hakemasta turvapaikkaa Yhdysvalloista. Näiden on haettava turvapaikkaa maasta, johon he ovat ensin tulleet.

Asiasta kertovat muun muassa BBC, CNN ja New York Times.

Asiaa käsitellään yhä eri oikeusasteissa, mutta päätös merkitsee sitä, että sääntö voidaan ottaa käyttöön.

Korkeimman oikeuden päätös on suuri voitto Trumpin hallinnolle, jonka päämääränä on estää suurin osa siirtolaisuudesta, joka suuntautuu Yhdysvaltoihin Hondurasista, Guatemalasta ja muualta Keski-Amerikasta.

Trump juhli päätöstä Twitterissä: "ISO Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden VOITTO rajan turvapaikka-asiassa!"

Päätös ei vaikuta meksikolaisiin siirtolaisiin, joiden ei tarvitse matkustaa Yhdysvaltoihin kolmannen maan halki.

Alempi oikeusaste esti päätöksen ensin

Trumpin hallinto julkisti uuden turvapaikkapolitiikkansa heinäkuussa, mutta sen voimaan astumisen esti lähes heti alemman oikeusasteen tuomari San Franciscossa.

Maahanmuuttajien tulvan patoaminen on yksi Trumpin keskeinen hanke, jonka hän toivoo auttavan itsensä uudelleenvalituksi ensi vuoden vaaleissa.

Elokuuhun 2019 mennessä Yhdysvaltain lounaisrajalla oli pidätetty noin 424 000 rajan ylittäjää, joista 419 831 oli Hondurasista, El Salvadorista tai Nicaraguasta. Vain 4 312 oli Meksikosta.

Monet heistä pakenevat väkivaltaa ja köyhyyttä kotimaassaan. Turvapaikkaa hakeakseen heidän pitää pystyä todistamaan "uskottava pelko" maahan pyrkimisen syyksi.

Säännön muutos merkitsee, että he eivät läpäise testiä, jos he eivät ole hakeneet ensin turvapaikkaa ensimmäisessä maassa, jonka läpi he ovat kulkeneet.

Päätös käytännössä eliminoi turvapaikan hakemisen

Yhdysvaltain kansalaisoikeusunioni (ACLU) sanoi säännön rajoittavan tuntuvasti turvapaikkaan oikeutettujen määrää.

– Nykyinen kielto käytännössä eliminoi kaiken turvapaikan hakemisen eteläiseltä rajalta, myös satamista, kaikilta muilta paitsi meksikolaisilta, unioni kertoi BBC:n mukaan.

Korkeimman oikeuden päätös ei ollut yksimielinen. Päätöstä vastaan äänesti tuomari Sonia Sotomayor yhdessä tuomari Ruth Bader Ginsburgin kanssa.

Sotomayor sanoi New York Timesin mukaan, että oikeuden päätös "lopettaa pitkäaikaiset käytännöt jotka koskevat pakolaisia, jotka etsivät turvaa vainolta".

Pitkäaikainen politiikka on ollut, että turvapaikkaa hakevat voivat tehdä niin riippumatta siitä, miten he ovat tulleet Yhdysvaltoihin.

ACLU:n juristi Lee Gelernt painotti, että oikeuden päätös on vain väliaikainen.

– Toivomme voittavamme lopulta. Tuhansien perheiden elämä riippuu tästä, hän sanoi.

Päätös palannee vielä uudestaan korkeimpaan oikeuteen, mutta tähän kuluu vielä kuukausia.

Aiemmin tällä viikolla Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrard toisti, että Meksikosta ei tulisi "kolmatta maata" Yhdysvaltoihin matkaaville turvapaikan hakijoille.

MAINOS

Kommentoi

Trumppi on kunnon patriootti. Tekee kaikkensa amerikan eteen. Pahimmat uhat löytyvät maan sisältä ja ne ovat liberaalidemokraatteja. Sama homma suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä saataisiin yhtä päteviä pääteksöntekijöitä tänne pullamössöjen Suomeen tänne tarvitaan samanlaisia päätöksiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama systeemi Suomeen niin pitää hakea paikkaa Italiasta yms. tai tänne tulee sitten vähän pidenpi venematka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannatan edellistä kirjoittajaa! Se on se Trump ja muut kaverinsa sen verran hölmöjä, etteivät tajua mitä pelkästään positiivisia vaikutuksia on sillä, että otetaan kaikki halukkaat maahan. Lisäksi tulee oikein mukava mieli kun voi auttaa vilpittömässä mielessä suuresti hädänalaisia ihmisiä. Eivät raukat edes sitä tajua että kaikki muuttajathan ovat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:55
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20:10
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
19:17
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
19:10
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa
19:01
Roope Korhonen onnistui supervuorossa – Sotkamon Jymy selvitti ensimmäisen ottelupallon
18:44
Espanja palasi ansaitusti koripallomestariksi – titteli heltisi puhtaalla pelillä
18:13
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?
86
Puheenaihe: "Myrkky, joka ei kuulu ympäristöön" – Kysyimme, pitääkö lyijy kieltää hauleissa ja luodeissa
44
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
29
EU harkitsee lentojen tai petrolin verottamista – Suomessa kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit puivat ympäristöverojen lisäämistä
23
Rakennetaan omaleimainen Oulu – myös matala ja tiivis rakentaminen on tehokasta Lukijalta
22
Verkkokirjautuminen ja -maksaminen muuttuivat – puhelinpalveluissa ruuhkaa, osa asiakkaista näreissään
21
Sport juhli alussa, Kärpät lopussa – Hiljalleen täyttä pelikuntoa lähestyvä Jussi Jokinen kiteytti kotiavauksen: ”Ensimmäisen kympin olimme jaloissa, mutta pystyimme parantamaan”
21
Vieraslaji ottaa haltuun Venäjän Karjalan peltoja – ikääntyvät asukkaat eivät jaksa taistella jättiputkea vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

84 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image