Ulkomaat

Unkaria tutkinut yli­opis­to­leh­to­ri: Unkarin pääministeri Orbán haastaa nyt riitaa tosissaan – "Hän käytti puheessaan aika alkeellisia argumentteja"

Heino Nyyssönen on tutkinut urallaan muun muassa Itä-Euroopan maita. Arkistokuva.
Ulkomaat 29.7.2019 18:40 | Päivitetty 29.7.2019 20:02
Riina Rastas

Unkari on väittänyt, ettei ole oikeusvaltiolle ole yhtä määritelmää. Yliopistolehtori Heino Nyyssösen mukaan kyse on saivartelusta.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán soimasi lauantain puheessaan Suomen oikeusjärjestelmää.

Orbánista on naurettavaa, että Suomi on arvostellut Unkaria oikeusvaltion tilasta, kun Suomella itsellään ei ole perustuslakituomioistuinta ja tuomarit nimeää presidentti.

– Puhe kuuluu Orbánin retoriikkaan. Kyllä hän silti mielestäni haastaa riitaa tosissaan, kommentoi Unkaria tutkinut valtio-opin lehtori Heino Nyyssönen Turun yliopistosta.

Nyyssönen on tutkinut unkarilaista retoriikkaa ja kertoo sen olevan yleisesti suomalaista voimakkaampaa. Hänestä Orbán kuitenkin lähti puheessaan kritisoimaan Suomea heikoilla eväillä.

– Olen yllättynyt, että pääministeri jatkoi väittelyä. Hän käytti puheessaan aika alkeellisia argumentteja.

Väittelyn jatkamisella Nyyssönen viittaa siihen, että Orbán toisti puheessaan pitkälti samoja argumentteja, joita unkarilainen media on esittänyt viime aikoina.

Hallitusmyönteinen Origo-verkkolehti kirjoitti heinäkuun puolessavälissä kriittisesti muun muassa Suomen oikeusjärjestelmästä ja median tilanteesta. Myös valtiosihteeri Zoltán Kovács on kirjoittanut samoista teemoista valtion blogisivustossa.

Unkarin puolella on myös argumentoitu, ettei ole olemassa yhtä oikeusvaltion määritelmää. Nyyssösestä tämä on saivartelua.

– Ymmärrän, että käsitteet ovat kiistanalaisia. On ongelmallista, mitä kaikkea termiin oikeusvaltio voidaan sisällyttää. Tässä nyt kyllä yritetään siirtää ajatukset pois Unkarin ongelmista.

Valtio ja kansa eivät sama asia

Lähivuosina Unkarissa on yllättäen nostanut hieman päätään myös suomensukuisuuden arvostelu.

Orbán kommentoi viime vuoden syyskuussa, että hänestä unkarin kieli on suomen sijaan sukua turkille. Viime vuonna Unkari osallistui tarkkailijajäsenenä turkkilaiskielisten maiden yleiskokoukseen.

– Mielestäni on sinänsä huolestuttavaa, jos yhden poliitikon puheet aiheuttavat tuollaista. Orbán käyttää itsevaltaisia otteita, Nyyssönen kommentoi.

Vaikka Suomen ja Unkarin valtiot ovat Nyyssösen mukaan menneet viimeisen kymmenen vuoden aikana eri suuntiin, ovat suomalaisten ja unkarilaisten välit yleisesti ottaen hyvät. Hänestä pitää pystyä erottamaan valtio ja kansa.

– On valtiotaso ja sitten kansalaisyhteiskuntataso. Toimivat hallitukset miten tahansa, voi kansalaisten kanssa pitää yllä ystävyyttä.

Virallista reagointia Suomen puolelta Nyyssönen ei lähde vaatimaan, mutta pohtii, että Suomi voi reagoida puheisiin kahdella tavalla. Suomi voi joko vaieta tai sitten tarjota oikeaa tietoa.

– Orbán kokeilee selvästi rajojaan, eikä kunnioita faktoja. Suomen täytyy lähteä tekemään kylmänviileästi faktapohjaista politiikkaa.

Lue myös: Unkarin Suomen-suur­lä­he­tys­tö: Orbán ei hyökännyt Suomea vastaan – "Kyseessä on vastaväite, koska Unkari joutui ankaran oi­keus­val­tio­ar­vos­te­lun kohteeksi"

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Seuraavalla EU:n budjettikaudella tapahtuva unkarin tukien todennäköinen leikkaus on iloinen asia kaikille persuille, koska se vähentää EU:n vaikutusvaltaa maassa ja mahdollistaa maan kehittämisen sen omista lähtökohdista. Lisäksi tukien pienentäminen tuo mukanaan leikkaukset esim. Suomen maksamiin vuosittaisiin jäsenmaksuihin. Seiskäämme siis rinta rinnan tämän hankkeen takana!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kunnioittaako nykyinen suomen hallitus faktoja? Yhden poliitikon arvopohja (lue faktat) suomessa on että tietyn puolueen kanssa ei tehdä yhteistyötä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi hyvänen aika. Eikö teidän Orbanin suuntaan kuolaamisesta muistu lähihistoria mieleen. NL, Stalin, Hitler... Eiköhän sitä pitäisi puolustaa länsimaista demokratiaa kynsin hampain mieluummin kuin tällaisia populistisia hörhöjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näitä asiantuntijoita riittää kuin maassa olisi reikä ja taivaassa aukko joista näitä putkahtelee. Luvussa ei pysy mukana. Koko elämäni aikana en ole tarvinnut yhdenkään yliopiston lehtorin apua ymmärtääkseni lukemani ja kuulemani. Enkä tarvitse apua tässäkään asiassa, varsinkin kun Orban puhuu asioista niillä sanoilla joita itsekin käytän. Suomen poliittisen johdon ja näiden asiantuntijoiden reaktioista tulee mieleen vanha sanonta, "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän se on nimenomaan Orban joka älähti, kun EU puuttui sikailuun. Ja täällä Suomessa häntä kiittävät muut Putinin kätyrit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

että hän kertoi kuinka mätä maamme oikeasti on, kun vähän pintaa raapaisee. Rahvas hyväuskoinen kansanosa on varmasti yllättynyt tästä. Median alennustila surettaa varmaan kaikkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Unkariin verrattuna meidän mädännäisyytemme on kevyttä. Ja länsimaiseen valtamediaan kohdistuvien epäilyjen kylväminen on ulkomaisten kätyreiden vakiomenetelmä, mutta liekö edes pahimpina kommunistisen propagandan vuosina nähty näin laajalle levinnyttä viritelmää. Se, joka hyötyy eniten EU:n mahdollisesta pirstoutumisesta keskenään riiteleviin nationalistisiin valtioihin, on varsin lähellä. Länsinaapurin populistit ovat jo alkaneet aavistella pahaa, olisiko täälläkin syytä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huomasitko sinä kumpi tässä alunperin oli koira? Suomi lähti pääministerin roolin kautta hakemaan ratkaisua paimentaa oikeusvaltion periaatteista luopunutta maata takaisin yleisemmin hyväksyttävälle linjalle, ja työkaluna oli puuttua EU:n kautta tulevalla rahoituksella asiaan. Ei siihen sinänsä tarvitse ketään professoria tueksi, mutta kannattaa seurata uutisointia, eikä lähteä hurmoksessa vääntämään mustaa valkoiseksi.

Lopetetaan tuollainen virheellisen informaation esittäminen tai olennaisten asioiden poisjättäminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähän samaa tässä aattelen minäkin, kun näitä kommentteja luen. Useampikin unkarin asioita tiiviisti seurannut ja täällä kommentoinut omaa vastaavat tiedot ja taidot sekä loogisen ajattelukyvyn. Monestihan nuo saavutetaan ihan maalaisjärjellä kansa- tai peruskoulun pohjalla ilman vuosien yliopisto-opintoja. Kyllä meidän on Suomessa päästävä eroon opillisen sivistyksen arvostamisesta ja ruvettava hyväksymään tasavertaisesti suoraan kansasta sen suurimmasta puolueesta nousevat mielipiteet. Tämä on tie todelliseen onneen ja menestykseen nykymaailmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaha, taas turun yliopiston elätti äänessä. Sieltä saa todellakin itselle sopivat asiantuntijalausunnot. Alan uskomaan entistä enemmän että orban on totuuden jäljillä. Tämä suomen pullamössöeliitin itkupotkuraivarit ovat sitä luokkaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin mutta kun Orban on oikeassa. Hän ei valehdellut missään kohdin. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan poliittinen eliitti kokoaa omista riveistään niin sanotun "perustuslakivaliokunnan" joka ei siis koostu riippumattomista ammattituomareista, vaan poliitikoista. Samat poliitikot jotka sitten lakeja tehtailevat, niin itse päättävät omalla porukalla onko jokin asian perustuslain mukaista vai ei. Siis eihän tuo voi mitenkään olla oikeusvaltion mukaista, vaan viimeisen päälle hyvävelikerhoon perustuva kuppikunta.

Tämmöiset professorit ovat käytännössä poliittisen eliitin talutusnuorassa, sillä professorit saavat palkkansa valtiolta. Yksikin väärä sana ja professorin ura on vaarassa ja lopulta ohi. Siellä ei ole Suomen hallintokoneiston omistamissa yliopistoissa ainoatakaan professoria joka olisi arvostellut Suomen poliittista eliittiä ja olisi vielä virassaan. Löytyy muutamia jotka ovat arvostelleet, mutta eivät enää virassa, vaan työttöminä.

Olipas yllättävän arka aihe kun viimeinkin joku avasi suunsa ja kertoi suoraan miltä Suomen meininki ulkoapäin katsottuna näyttää. Meillä ei ole Suomessa todellista demokratiaa oikeusvaltiosta nyt puhumattakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ottamatta kantaa itse Unkarin oikeusvaltiotilanteeseen, niin onhan Orban täysin oikeassa Suomen suhteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinka tehdään VALE-uutinen ?
Palkataan TÄYSIN puoleellinen/asenteellinen "tutkija" Yliopistolehtori kertomaan omia MIELIPITEITÄÄN.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väittääkö tämä tutkija että Unkarilaiset valehtelee. Minusta tuntuu siltä että unkarilaiset puhuu ihan totta, eihän Suomessa ole puolueetonta perustuslakituomioistuinta. Poliitikot itse tulkitsevat lakia omien intressiensä eduksi, se on nähty monta kertaa ja sekin on nähty ja koettu että perustuslaki kylmästi vain ohitetaan. Kyllä taisi kalikka kolahtaa kunnolla Suomineidon nilkkaan. Mitä mediaan tulee niin sehän noudattaa tarkalleen sitä linjaa mikä milloinkin on valtaa pitävien linja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Orban puhuu täyttä asiaa. Suomi on juuri sellainen, mitä hän kertoo. Lipponen aloitti institutionaalisen Persu-vainon Suomessa, suorassa lähetyksessä TV:ssä. Demokratiasta meillä on vain irvikuva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä lyhyr lainaus oikeusvaltiosta nimeltä Suomi...
Koiviston puhuttelu
muutti tuomioiden linjaa

Pietilän mukaan Koiviston nuhtelu johti siihen, että tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduksia ja velallisten vahingoksi yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Koiviston keskustelut on tallennettu Koiviston omaan arkistoon, jossa on nauhoitukset ja kirjoitetut muistiot. Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti heinäkuussa 2002, että asiakirjoja ei luovuteta ulkopuolisille.
Voitaisiinko nyt toimia oikeusvaltioperiaatteen mukaan ja avata nämä keskustelut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

mielenkiintoista myös nähdä tämä Tiitisen lista. Koreileekohan Tavjan nimi siellä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

14:22
Paavi vetoaa Amazonin puolesta: Metsäkeuhkot ovat elintärkeät planeetallemme
14:00
Kaleva Cupin juhlaturnauksen poikien finaali pelataan klo 15 – katso suoraa lähetystä Tilaajille
13:43
Trump myöntää tulleensa toisiin ajatuksiin Kiinan kauppasodassa, mutta: "Tulen toisiin ajatuksiin kaikesta"
13:12
Oulussa työllistetään EU:n rahoilla – leijonaosan EU:n rakennerahastomiljoonista saa Pohjois-Pohjanmaa
13:10
Liminganlahdella tutkitaan kosteikkoluontoa – Luontokeskuksessa on Suomen luonnon päivänä ohjelmaa koko perheelle
11:17
Vanhat kuvat: Vieraita ainakin Yhdysvalloista, Japanista ja Hollannista - ihaile Ilmakitaransoiton MM-kisojen tähtisadetta vuosien varrelta
9:44
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
67
Puheenaihe: Pitäisikö rahapeliautomaatit poistaa kauppojen yleisistä tiloista ja siirtää esimerkiksi pelisaleihin?
35
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
33
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
29
Oulun joukkoliikenteen matkustajamäärät nousevat yhä, oululaiset tekivät alkuvuonna yli 5 miljoonaa bussimatkaa – syksyllä joukkoliikenteelle tulossa oma sovellus
18
Kuuska soi -festivaaleilla juhlittiin seurassa ja iloiten – "Jatkamme tästä Oulun yöhön"
11
Porvoon ampujat ovat vaarallisia, mutta poliisin mukaan konkreettista uhkaa sivullisille ei ole – Tekijät ovat yhä karkuteillä, Keskusrikospoliisi tutkii asiaa murhan yrityksinä
10
Lastensuojelun tarve johtuu itsekkyydestä Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

195 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image