Ulkomaat

Tutkimus: Alkoholi vaurioittaa nuorten aivoja enemmän kuin marihuana

Raju alkoholinkäyttö vaurioittaa nuorten aivojen valkoista kudosta. KUVA: Ilkka Mikkonen
Ulkomaat 21.12.2012 18:41
Kaleva

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alkoholia käyttävät nuoret kärsivät todennäköisemmin aivokudosvaurioista kuin marihuanaa käyttävät nuoret.

San Diegon ja Pittsburgh Mediacl Center -yliopistojen tutkimuksessa röntgenkuvattiin 92:n 16-20-vuotiaan päihteitä käyttävän nuoren aivot ennen ja jälkeen 18 kuukautta kestäneen tutkimusjakson. Tutkimuksesta kertoo The Huffington Post.

Puolentoista vuoden aikana puolet testiryhmästä, jo aiemmin runsaasti alkoholia ja marihuanaa käyttäneet nuoret, jatkoivat päihteiden käyttöä vaihtelevin annoksin.

Toinen puolisko pidättäytyi päihteistä tai piti niiden käytön minimissä.

Tutkijat huomasivat ennen- ja jälkeen-kuvien vertailussa, että viiden tai useamman juoma-annoksen käyttäminen vähintään kahdesti viikossa vähensi aivokudoksen tietoa välittävää valkoista kudosta.

"Tämä voi aiheuttaa muistin, keskittymisen ja päätöksenteon heikentymistä myöhemmin elämässä", sanoi neurotutkija Susan Tapert UC San Diegosta.

Tutkijat eivät löytäneet aivokudosmuutoksia tutkimukseen osallistuneilta nuorilta, jotka käyttivät marihuanaa.

Tutkijat eivät testanneet nuorten suorituskykyä, he ainoastaan katsoivat aivojen röntgenkuvia.

Tutkijat painottavat, ettei tutkimustulosta voi pitää ehdottomana ilman lisäselvityksiä. Epäselvää on myös, jäävätkö aivokudosvauriot pysyviksi.

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin tutkimus, jonka mukaan marijuanan käyttö teini-ikäisenä voi vahingoittaa älykkyyttä.

Tutkimus on määrä julkaista huhtikuussa Alcoholism: Clinical & Experimental Research -julkaisussa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (37)

Varokaa, ensimmäinen kannabispiikki voi tappaa! Voi herranjumala että suomalaiset on typeriä kun ei vieläkään tätä tajua.
Kattokaa edes niitä listoja mille sijoille alkoholi ja kannabis on rankattu päihteiden listalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kannabiksen puolestavielä puhutaan. Taivas, täälä ei oo kohta ketää jäljellä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nousisivatko huumeiden hinnat entisestään, jos veroahne valtiomme laillistaisi miedot huumeet? Pelkäämpä, että vastaus on kyllä, koska eihän pimee viinapullokaan oo niin kallis kuin Alkossa... Ihmetyttää tää väittely siitä kumpi vaurioittaa aivoja enemmän, kun totuus lienee se, että molemmat liikaa ja liian usein käytettyinä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Tutkijat painottavat, ettei tutkimustulosta voi pitää ehdottomana ilman lisäselvityksiä. Epäselvää on myös, jäävätkö aivokudosvauriot pysyviksi."
Eli narkkarit ottavat tästä vain itselleen sopivat kohdat ja luulevat olevansa sitten jotenkin turvassa.
No kuten alkoholisti tai narkkari, he kun eivät ajattele muutakuin sitä hetken huumaa eli känniä.
Se siitä selittelystä huumeiden hyödyistä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lääketiede on todennut että marihuanan poltto on ainoa todella
tehokas glaukooman eli silmänpainetaudin hoidossa. Useassa
USA.n osavaltiossa se on hyväksytty lääkkeeksi..
Minulla on glaukooma ja olen useilta oululaisilta silmälääkäreiltä
yrittänyt saada lääkkeeksi marihuanaa. Lestadiolaisessa Oulussa se ei
vain ole mahdollista. Osa lääkäreistä valehtelee suoraa, ettei hän ole
kuullut asiasta mitään ja osa mutisee jotakin epämääräisä.
Lääkärit siis antavat mieluummin minun tulla sokeaksi kuin
hankkia minulle soveltuvaa lääkettä. Taustalla täytyy olla
uskonnolliset syyt.
Voisiko joku johtava silmälääkäri kertoa asiasta?

IsoEinari

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kannatta pössytellä kannabista, koska se laajentaa tajuntaa ja vapauttaa aivot itsenäiseen ajatteluun. Olisi järkyttävää jos peruskouluissa suoritettu aivopesu menisi täysin hukkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jospa tämä tutkimus avartais tän viinanhöyryisen takapajulan ihmisten suhtautumista luonnontuotteisiin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oishan sen virallisen laillisen huumeen huonomminkin voinut valita...esimerkiksi tinneri tai tärpätti....kaikkien pitäisi niillä pilata aivonsa lakeja noudattaakseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toinen puoli nuorista liuottaa aivonsa alkoholilla ja toinen puoli nuorista syrjäytetään yhteiskunnasta lätkäisemällä kannabiksen pössyttelystä h-merkintä ja estetään kaikin keinoin sen jälkeen työelämään pääsy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viinahörhöt puolustelee alkoholia parempana tai turvallisempans kuin Kannabis.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannabiksen laittomuutta ei voi perustella sillä että se on huume. Se on argumentaatiovirhe. Todella hilpeä sellainen kaikenlisäksi.
Huume eli huumausaine on päihde, jonka käyttö, myynti, hallussapito, valmistus ja maahantuonti on kielletty rikoslaissa. Määritelmä ei sisällä mitään farmakologisia kuvailuja. Toisinsanoen samana päivänä kun kahvi asetetaan huumausaineluetteloon, siitä tulee huume.
Mitä itse tutkimukseen tulee, kuulostaa olevan suhteellisen hyvin linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinpä niin. Lienee tämä luonnontuote sitten alkoholia turvallisempi...järkevästi käytettynä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannabis on lääke. Ei se vaurioita aivokudosta, tietenkään. Mutta alkoholi on liuotin, sopii hyvin maalien ohentamiseen ja aivojen sulatukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (37)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko menee ruokaan

No kylläpä oli taas aloitus. Nyt Lidlin kannattajat voivat taas avata sanaisen arkkunsa. Meidän perheessä ei ole koskaan... Lue lisää...
hyvää kotimaista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image