Ulkomaat

Tutkija: Ruotsin armeija löytänyt jotain, mutta ei kerro mitä - "Venäjää ei ehkä haluta nöyryyttää"

Ulkomaat 21.10.2014 2:20 | Päivitetty 21.10.2014 14:28
STT, Kaleva

Ruotsalaisen tutkijan Tomas Riesin mukaan on todennäköistä, että maan armeija on jo löytänyt Tukholman saaristosta jotain, mutta ei halua kertoa siitä.

- Kaikki tämä on tietysti pelkkää spekulaatiota, mutta pidän itsestään selvänä, että jotain on löytynyt, Ries sanoo.

Riesin mukaan tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vieraan vallan sukellusvene on löytynyt, mutta tilanteeseen etsitään rauhanomaista ratkaisua.

- Venäjää ei ehkä haluta nöyryyttää diplomaattisesti. Sen vuoksi sukellusveneen miehistölle halutaan viestittää, että heidät voitaisiin tarvittaessa torjua, mutta nyt heidät halutaan vain karkottaa, Ries aprikoi.

Ries uskoo, että operaatioita voidaan jatkaa vielä pitkään.

- Kylmän sodan aikana voitiin jatkaa pitkäänkin, vaikkei tuloksia saatu. Emme tiedä, mitä kulissien takana on tapahtunut ja mitä vielä tulee tapahtumaan, tutkija jatkoi.

Ries on Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun tutkija.

Sukellusvenejahti jatkuu

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson pitää erittäin todennäköisenä, että vierasta vedenalaista toimintaa on tapahtunut tai tapahtuu Ruotsin vesillä.

On kuitenkin vaikea löytää todisteita siitä, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut.

Göranson sanoo olevansa ylpeä puolustusvoimien toiminnasta etsintäoperaatiossa. Operaatio jatkuu niin kauan kuin tarpeelliseksi katsotaan.

Etsintäoperaatio viestittää, että Ruotsi on valmis toimintaan.

Puolustusvoimat eristi eilen tilapäisesti osan etsintäalueesta siviiliveneiltä, mutta rajoitukset kumottiin myöhemmin. Sen sijaan lentoliikennettä alueella rajoitetaan edelleen.

Puolustustvoimat kiistää väärän
tiedon antamisen tahallisesti

Göranson kiistää, että puolustusvoimat olisi halunnut antaa tietoisesti väärää tietoa merioperaatiosta.

Puolustusvoimat antoi sunnuntaina julkisuuteen virheellisen sijaintitiedon paikasta, jossa silminnäkijä oli ottanut valokuvan epäilyttävästä kohteesta.

Puolustusvoimien viestintäpäällikkö Philip Simon sanoi eilen SVT:lle puolustusvoimien valehdelleen paikasta, jotta ”vierasta valtiota” ei olisi autettu.

Komentaja Göranson sanoo, että julkisuuteen annetuissa tiedoissa on ollut virhe. Hänen mukaansa sijaintikartan ympyrät on tarkoitus piirtää niin suuriksi, ettei niistä selviä, missä puolustusvoimat tarkalleen toimii.

Mysteeritankkeri odottaa ohjeita

Ruotsin aluevesien lähellä olevan venäläistankkerin miehistön mukaan alus odottaa yhä ohjeita yhtiöltään.

Tankkerin kapteeniksi esittäytynyt mies kertoi puhelimitse Aftonbladet-lehdelle, että NS Concord -alus on pysytellyt samalla alueella jo lokakuun 3. päivästä alkaen.

Tankkerin kytköksiä Ruotsin sukellusvenejahtiin miehistö ei suostunut kommentoimaan.

Tankkerin omistava yhtiö tiedotti eilen, että alus odottelee lastausmääräyksiä eikä sen liikkeissä ole mitään epäilyttävää.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Venäjää nimenomaan pitäisi nöyryyttää ja ankarasti sittenkin! Venäjän ylimielisyydelle ja härskiydelle vetää vertoja vain sen kavaluus! Jos venäläisalus saadaan pintaan sen miehistöä pitää nöyryyttää julkisesti mahdollisimman näkyvästi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On kumma ettei ihmiset ymmärrä kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Jos tietäisittä mitä kulisseissa tapahtuu hymyt hyytyis meiltä jokaiselta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niitä riittää näitä TUTKIJOITA niin Ruotsin kuin Suomenki armeijassa. Kaikki tämä on tietysti pelkkää spekulaatiota, mutta pidän itsestään selvänä, että annan vain selvänä näitä lausuntoja, että jotain on löytynyt, ja löytäjä saa sen pitää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin eilen samanlaisen sukellusveneen Hartaanselällä. Kaivoin kiikarit käsilaukusta ja kaksi ukkoa istui onkella "sukellusveneessä".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä jos siellä on "lentävä hollantilainen" (nato) jonka tehtävä oli provosoida ruotsalaiset nato myönteisiksi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta juuri sen vuoksihan Riesin mukaan sukellusveneen omistajaa ei haluta nöyryyttää, sillä jos siellä olisi Venäjä niin sukellusvene olisi jo ajettu pinnalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä epäselvä kuva on otettu poispäin menevästä moottoriveneestä jonka rungon yläosa näkyy tummana ja peräaallon vaahto vaaleana. Voitte katsoa monta kertaa uutisissa näytettyä kuvaa nopeasta armeijan moottoriveneestä, jonka peräaalto näkyy vaaleana ja veneen runko tummana. Tummapukuinen hiipparihan on jo löytynyt. Mallia ruotsalainen kalamies.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tohtori, tutkija ja kirjailija Tomas Ries on Suomen ja USA,n kaksoiskansalainen. Cold Will: (Luja Tahto) The Defense of Finland, Tomas Ries (nov. 1988) . Laajaa kansainvälistä huomiota saavuttanut "dokumentti", kuinka Suomi selvisi Talvisodasta. Oman kopioni tilasin englannista heti, kun se oli tullut kirjakauppoihin. Ries oli ensimmäisiä NATO-rummuttajia Suomessa aikanaan, mutta tunsi olonsa ehkä tukalaksi suomalaisessa, suomettuneessa ilmapiirissä, ja muutti Ruotsiin.Lisäksi hän on ollut mukana toimittamassa "Investigating Kola: A Study of Military Bases Using Satellite Photography" ja "Strategic decision-making : four Baltic approaches"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan huuhaata ja lietsontaa venäjää kohtaan koko lapsellinen touhu. onneksi suomi on lähes mitätöinyt omat armeijat, niin että jos jotain tulisikin, niin eipä oo edes joukkoja siihen toimeen. Antakaa media jo asian olla. kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Media kuvittelee olevansa kaiken maallisen yläpuolella ja sille pitää kertoa heti ja kaikki. Jos jokin vedenalainen laite löydettäisiin niin se olisi niin suuri asia Ruotsille ja ehkä koko Euroopalle, että asia hoidettaisiin kulisseissa että ei lietsota hysteriaa ja tuhota diplomaattisia suhteita. Eli emme tule saamaan tietoon kaikkea ja loppujen lopuksi on parempi niin, mitä hyötyä siitä olisi jos kansa tietäisi. Todennäköisesti tuota laitetta ei tulla löytämään ellei siinä ole niin iso vika että se joutuu nousemaan pinnalle. Vaikka ei löydetä niin se ei tarkoita etteikö siellä sellainen olisi ja poistuu ellei jo ole poistunut. Ja jos Ruotsin rannikolla on niin on sitten Suomenkin rannikolla. Sellaisen löytämistä ei Suomikaan alkaisi huutelemaan maailmalle, asia hoidettaisiin medialta salassa muulla tavoin ihan varmasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitääkö puolustusvoimien kertoa aika ja paikka, jotta "journalistit" ja paapparaatsit ehtivät paikalle? Keitä muita sinne ryntää?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niinpä tietenkin! Mitähän "oikeasti totta" tässäkään kohkauksessa sitte on! Ainoa tosiasia on että 33vuotta
sitten Neuvostoliittolainen sukellusvene juuttuui samoille seuduille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11.12.
Oulussa perjantaina esiintyvä Take 6 hitsaa yhteen gospelmusiikkia ja pophittejä – "Olemme vanhan koulukunnan a cappella -yhtye"
11.12.
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
11.12.
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
11.12.
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
11.12.
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
11.12.
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
11.12.
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, Lapin itäosassa sekä Koillismaalla Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

Kaupunkiin matkaa 20 km. Yleinen liikenne pelaa hyvin. Lentokentälle sentään on matkaa se 30 km jotta pääsee avartumaan.... Lue lisää...
OKT asukki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.12.

Fingerpori

12.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image