Ulkomaat

Tutkija: Bostonin iskuilla ei vahvistettua yhteyttä Tshetsheniaan

Bostonin maratonin maalialueen lähettyville on tuotu paljon kukkia ja muistoesineitä. KUVA: MICHAEL REYNOLDS / EPA
Ulkomaat 20.4.2013 18:46
STT

Bostonin pommi-iskuja ei voida suoraan nähdä osana Tshetshenian itsenäisyystaistelua, sanoo terrorismitutkija Helsingin yliopistosta. Leena Malkin mukaan ei pitäisi liikaa tuijottaa epäiltyjen kansallisuutta, ennen kuin tapauksesta saadaan lisää tietoa.

Kolme kuolonuhria vaatineesta pommi-iskusta epäillään veljeksiä, jotka ovat kotoisin Venäjältä Tshetshenian lähistöltä.

Malkki pitää kuitenkin mahdollisena, että kyseessä on henkilökohtainen ääri-islamistinen radikalisoituminen.

– Yksinään toimiminen on 2000-luvun ilmiö. Vaikutteita saadaan radikaaleilta ajattelijoilta, usein internetin kautta. Iskut tehdään kuitenkin itsenäisesti.

Malkin mukaan al-Qaidan keskusjohto on tietoisesti yrittänyt islamisoida Tshetshenian kaltaisia alueellisia konflikteja.

Veljesten äidin mukaan Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI tarkkaili toista Bostonin iskuista epäiltyä veljestä ainakin kolmen vuoden ajan. Tarkkailun kohteena oli perjantaina kuollut 26-vuotias Tamerlan Tsarnajev.

Russia Today -tv-kanavan haastattelussa äiti sanoi uskovansa poikiensa lavastetun syyllisiksi.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Aikuset miehet ampuu sorsia niin kuin suuremmatkin sankarit

Joo, se on huvittavaa kun aikunen ukko tulee polleana jonkun sorsan rääpäleen kanssa. Aivan kuin olisi ollut jokin suuri... Lue lisää...
Tirsk

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image