Ulkomaat

Turkissa uusi pidätysaalto – yli tuhat ihmistä määrättiin kiin­nio­tet­ta­vak­si

Istanbulissa järjestettiin suuri yleisötilaisuus vallankaappausyrityksen toisena vuosipäivänä heinäkuussa 2018. Monet kantoivat Turkin lippuja tai presidentti Recep Tayyip Erdoganin kuvia. KUVA: ERDEM SAHIN
Ulkomaat 12.2.2019 14:05
Lea Peuhkuri, Reuters

Pidätykset liittyvät vuoden 2016 vallankaappausyritykseen.

Turkki määräsi tiistaina 1 112 ihmistä pidätettäväksi yhteyksistä Yhdysvalloissa asuvaan muslimisaarnaaja Fethullah Güleniin.

Uusi pidätysaalto on viimeisin viranomaisten operaatio, joka kytkeytyy Turkissa tapahtuneeseen vallankaappausyritykseen kesällä 2016. Tuolloin kuoli yli 250 ihmistä.

Gülen on kieltänyt osallisuutensa vallankaappausyritykseen. Hän on elänyt omaehtoisessa maanpaossa Pennsylvaniassa vuodesta 1999.

Valtiollisen Anadolu-uutistoimiston mukaan tiistain operaatio liittyi poliisivoimien komisariokokeeseen vuonna 2010. Joidenkin kokeeseen osallistuvien epäillään saaneen kysymykset etukäteen.

Pidätyksiä on määrä tehdä eri puolilla maata. Ei ollut selvää, kuinka moni, jos kukaan, epäillyistä toimi poliisina.

Turkin sisäministeri Suleyman Soylu sanoi sunnuntaina, että tulossa on "iso operaatio" Gülenin kannattajia vastaan.

– Paholaisetkaan eivät syyllistyisi sellaisiin petoksiin, mitä he ovat tehneet. Tuhoamme heidät, Soylu sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hallituksen mukaan Gülenin verkosto on vuosikymmenien aikana soluttautunut valtion virastoihin, kuten turvallisuusjoukkoihin, oikeuslaitokseen ja ministeriöihin. Hallitus väittää, että sitä on edesauttanut vilppi kokeissa.

Puhdistus ollut käynnissä

Vallankaappausyrityksestä lähtien Turkin hallitus on tehnyt puhdistuksia valtion laitoksissa ja syyttäjät ovat käynnistäneet tutkimuksia epäillyistä yhteyksistä Güleniin.

Turkin länsiliittolaiset ovat arvostelleet Turkin kovia toimia ja pidätysaaltoja. Vallankaappausyrityksen jälkeen julistettu hätätila kesti viime heinäkuuhun.

Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania kritisoidaan etenkin siitä, että puhdistukset ovat hänelle väline, jolla hän tukahduttaa toisinajattelun.

Vallankaappausyrityksen jälkeen yli 77 000 ihmistä on pantu vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä, ja pidätysaallot ovat yhä rutiinia.

Noin 150 000 valtion virkamiestä ja sotilasta on irtisanottu tai heidät on pidätetty virantoimituksesta.

Turkin puolustusministerin Hulusi Akarin mukaan yli 15 000 sotilasta – mukaan lukien 150 kenraalia ja admiraalia – on erotettu vallankaappausyrityksen jälkeen.

Viranomaiset ovat myös ottaneet haltuunsa satoja yhtiöitä, joilla väitetään olevan yhteyksiä Güleniin ja hänen kannattajiinsa. Osana puhdistuksia on suljettu yli 130 tiedotusvälinettä.

MAINOS

Kommentoi

Meilläkin muutamat puolueet kaipaavat vahvaa johtajaa, joten tässä on osoitus siitä, miten "demokraattisessa valtiossa" toimitaan vahvan johtajan hallinnossa. sama meininki kuin tuossa itänaapurissa ja muutamassa muussa maassa, kuten Unkarissa, Puolassa yms. Ei muuta kuin äänestämään tuon kehityksen puolesta - tai pikemminkin sitä vastaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole Suomessa pian Turkkia haukkuminen.
Oikeusministeriö on aloittanut Against Hate -kampanjan jolla pyritään peloittelemaan ihmiset hiljaiseksi mm haittamaahanmuutosta.
Pelottelu perustuu siihen, että vihapuhetta ei ole määritelty laissa, niin kukaan ei tiedä mitä saa sanoa, että ei tule ilmiantoa ja siten sakkoja, putkaa, vankilaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sipilä eroaa.

257 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkeikä

Köyhät ulisee jostain työeläkemaksuista. Hoitakaa elämänne ja tienestinne niin, että tulot tulee sieltä, mistä ei työelä... Lue lisää...
Kyllästynyt tuohon i...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image