Ulkomaat

Tukholman epäilty iskijä oli määrätty kar­ko­tet­ta­vak­si maasta

Tukholman terrori-iskussa kuoli neljä ihmistä ja haaovittui 15. KUVA: JONAS EKSTROMER / EPA
Ulkomaat 9.4.2017 14:09 | Päivitetty 9.4.2017 17:47
STT

Tukholman epäilty iskijä oli määrätty karkotettavaksi maasta, ja poliisi oli etsinyt häntä, kertovat viranomaiset.

Mies oli tullut Ruotsiin vuonna 2014, jolloin hän haki oleskelulupaa. Hänen hakemuksensa hylättiin heinäkuussa 2016, ja mies määrättiin karkotettavaksi. Maahanmuuttoviranomaiset ilmoittivat joulukuussa miehelle, että tämän on lähdettävä maasta.

Helmikuussa asia annettiin poliisin hoidettavaksi, mutta poliisi ei tavoittanut miestä, osaksi siksi, että samanlaisia tehtäviä oli niin paljon.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että mies oli ollut kiinnostunut Isisin tyyppisistä islamilaisista äärijärjestöistä.

Oikeusviranomaiset vahvistivat sunnuntaina päivällä, että poliisi on pidättänyt yhden epäillyn lisää. Häntä epäillään yhteyksistä iskuun.

Poliisi on tähän mennessä pitänyt noin 500 kuulustelua iskun tiimoilta.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on turhautunut, ettei terrori-iskusta epäiltyä 39-vuotiasta miestä kyetty karkottamaan maasta. Epäilty tekijä etsintäkuulutettiin helmikuussa.

Uhrit tunnistettu

Kaikki Tukholman terrori-iskussa kuolleet neljä uhria on tunnistettu. Uhreista kaksi on ruotsalaisia, yksi britti ja yksi belgialainen. Poliisi ei kertonut uhreista kansallisuuksien lisäksi muuta.

Perjantain iskussa haavoittuneista on sairaalassa kymmenen ihmistä. Heistä neljällä on vakavia vammoja, ja kaksi on edelleen teho-osastolla.

Poliisi kertoi nostaneensa valmiuttaan useissa kohteissa ympäri Ruotsia, mutta tietoa uusista terroriuhista ei ole.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ja muutama kunta ottaa näitä paperittomia, kielteisen päätöksen saaneita ja maksaa asunnot ja toimeentulotuet. Pietarsaari etunenässä kaupunginjohtajan määräyksellä, ilman valtuuston siunausta. Nämä paperittomat taas piilottelee kohtalotovereitaan ja aateveljiään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko tapahtumasarja herättää taas runsaasti kysymyksiä ja samat kysymykset myös meille: Miksi viranomaiset eivät ota karkoitettavia huostaan vaan heidät päästetään vapaalle? Lisäksi joidenkin mediatietojen mukaan tämäkin epäilty oli ottanut jonnekin asuntoon lumeosoitteen ja asui kuitenkin jossain porukka-asunnossa. Kuinka paljon Suomessakin mahtaa asua toisten asunnoissa esim. vuokrakerrostaloissa porukkaa joista ei tiedä edes asuntojen omistajat tai yhtiöt, viranomaisilla voi olla tietoa mutta suoritetetaanko esimerkiksi ulkomaalaisvalvontaa noissakaan tapauksissa? Olisi siis tehtävä jotain tilanteelle eikä vaan odotella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on taas iso yllätys varmana kaikille! Ettekö jo usko että poliisit pitäisi jo hakea laittomat pois ja tehdä työnsä! Suomi ensin ei mene minnekään, niin että niiden takia ei tarvi kiirehtiä. Sitten voitte taas vartioida heitä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt onkin Ruotsissa mietittävä, ketkä ovat syyllisiä tapahtuneeseen. Moni haluaa pestä kätensä tapahtuneesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvitse karkottaa maasta, jos ei ole sinne päässytkään.
Ei ole terroristin tekemää rikosta, jos ei ole terroristiakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nythän mies sitten saa pysyvän oleskeluluvan ruotsalaisessa vankilassa. Paitsi että viattomat menettivät henkensä, niin Ruotsin veronmaksajille koituu miljoonalasku miehen loppuelämästä kaltereiden takana. Vaikka se kuulostaakin kyyniseltä, niin siksi olisi parempi, että tällaiset terroristit syyllistyivät vastarintaan pidätettäessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

miksei karkotettuja oteta kiinni ja laiteta säilöön niin kauaksi kun saadaan pois maasta
ovat laittomasti maassa .....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi suomessa ei ole nuita kielteisen turvapaikan saaneita kadoksissa kuin vain satoja ja laittomasti maassa oleilevia vain tuhansia. Vastaanottokeskuksetkin hukkaavat henkilöitä satoja vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:52
Uuden Hotelli Iso-Syötteen rakennustyöt ovat alkaneet – huonesiiven saneeraus valmistuu ensi talvisesongiksi, uutuuksina sviitti, näköalaravintola ja lounge
15:17
Meri-Lapissa urkittu ruokakaupoissa pankkikorttien tunnuslukuja ja nostettu rahaa anastetuilla korteilla, uhreina ikäihmisiä
15:03
Ulkoministeriö otti yhteyttä Irakin viranomaisiin – Irak kertoi karkottaneensa Isis-perheiden lapsia maasta
15:00
Oulun juhlaviikkojen makrokonsertteihin pääsee vain arvalla – lippuarvonta käynnissä somessa
14:15
Kuusamolaismiehen epäillään pahoinpidelleen avopuolisoaan – nainen löytyi myöhemmin kuolleena toisesta asunnosta
13:48
Trumpin Twitter-ryöpytyksen kohteeksi joutuneet naiset: Älkää nielkö syöttiä
13:23
Yritykset kysyvät Ilmatieteen laitokselta neuvoja ilmastonmuutoksen torjuntaan – naiset ja miehet suhtautuvat uhkaan eri tavoin
34
MTV: Kalle Palander muuttaa takaisin synnyinkaupunkiinsa Tornioon – syynä lasten koulunkäynti
31
Toripolliisi-patsas oli töhritty meikkaamalla sen kasvot – "Nuoret tytöt yrittivät puhdistaa patsasta"
27
IS: Liikennelääketieteen professori pitää uutta pistekohtaista nopeusvalvontaa älyttömänä – "Homma on lähtenyt täysin lapasesta"
18
Hirvenpyyntilupia myönnetty Oulun toimialueelle tänä vuonna huomattavasti viimevuotista vähemmän – pyynti alkaa syyskuussa
17
Suomalainen autojen yhteiskäyttöpalvelu aikoo globaaliksi – "Sama jakamis- ja kiertotalouden mullistus tapahtuu liikkumisessa nyt kuin Airbnb:ssä 10 vuotta sitten"
15
Qstock aiheuttaa poikkeuksia liikennejärjestelyihin festivaaliviikon alusta alkaen
14
Poliisi valvoi liikennettä Käsivarren Lapissa: ylinopeuksia, useita ajokieltoja ja 11 000 euron ylikuormamaksu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mansikka maalle töihin?

Kyllä se on ongelmana, että osa suomalaisista eivät halua tehdä töitä, jos siinä ei ole jotain "hohtoa" tai ei muutoinka... Lue lisää...
Ryö palkitsee

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image