Ulkomaat

Trumpin val­mis­tau­tu­mis­ta val­lan­vaih­toon sävyttävät mie­le­no­soi­tuk­set

Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi aiheutti mielenosoituksia, jotka jatkuivat vielä torstai-iltana varsinkin maan länsi- ja itärannikolla. KUVA: Joel Angel Juarez / ZUMA Wire
Ulkomaat 11.11.2016 2:44 | Päivitetty 11.11.2016 22:13
STT

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump alkoi rakentaa hallintoaan perjantaina. Valmistautumista vallanvaihtoon ovat kuitenkin häirinneet eri puolilla maata puhjenneet hänen valintansa vastaiset mielenosoitukset. Ihmiset marssivat muun muassa New Yorkissa, Chicagossa, Denverissä ja Dallasissa.

Portlandissa mielenosoitukseen osallistui noin 4 000 ihmistä, ja protesti muuttui osin väkivaltaiseksi. Autoja rikottiin ja poliiseja heiteltiin esineillä. Poliisi vastasi käyttämällä kumiluoteja ja pippurisumutetta väkijoukon hajottamiseksi. Poliisi otti kiinni kolmisenkymmentä ihmistä.

Donald Trump syytti mediaa mielenosoituksista.

- Olen juuri käynyt hyvin avoimen ja menestyksekkään presidentinvaalikampanjan. Nyt median masinoimat ammattiprotestoijat osoittavat mieltään. Erittäin epäreilua, Trump tviittasi.

Jo aikaisemmin Trumpin kampanjaa johtanut Kellyanne Conway vaati presidentti Barack Obamaa ja demokraattien ehdokasta Hillary Clintonia puuttumaan asiaan.

Baltimoressa kolmisensataa mielenosoittajaa kantoi kylttejä, joissa ilmoitettiin, ettei Trump koskaan tule olemaan heidän presidenttinsä.

- Me vain näytämme, millaiset neljä vuotta on tulossa. Luvassa on neljä vastarinnan vuotta, uhoisi opiskelija Kaila Philo, 21, Baltimore Sun -lehdelle.

Protestimarsseja on suunnitteilla Yhdysvalloissa myös viikonlopuksi.

Hallinnon nimiä odotellaan

Trump lupasi perjantaina, että hänen hallinnostaan tulee pian tietoja. Myöhemmin perjantaina hän laittoi siirtymäajan työryhmänsä uuteen uskoon nimittämällä sen johtoon tulevan varapresidentin Mike Pencen. Tätä ennen johdossa oli ollut New Jerseyn kuvernööri Chris Christie, jonka on aiemmin mainittu olevan yhdessä New Yorkin entisen pormestarin Rudy Giulianin kanssa vahvoilla oikeusministerin pestiin.

Muina vahvoina niminä huippuvirkoihin on mainittu muun muassa entinen kongressin edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich ja Alabaman senaattori Jeff Sessions.

Ulkoministeriehdokkaista on esillä ollut Gingrichin lisäksi muun muassa entinen liikemies ja nykyisin Tennesseetä senaatissa edustava Bob Corker.

Valtiovarainministeripörssissä vahvoilla on Trumpin presidenttikampanjan varainkeruuta johtanut Goldman Sachs -investointipankissa toiminut Steven Mnuchin.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Tappio tuli demokraattisissa vaaleissa mutta ulina jatkuu. Lapsellista toimintaa - menisivät nyt kotiin nuolemaan haavojaan niinkuin Hillary (joka rehdisti tunnusti tappionsa). Michael Moorella oli hyvä työlista toimista mitä demokraattien pitää tehdä jos meinaavat voittaa seuraavat vaalit. Niitä kannattaisi noidenkin rettelöitsijöiden lueskella nyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hillary Clinton sai vaaleissa enemmän ääniä, mutta silti Donald Trump valittiin presidentiksi. Demokratinan kannalta on siis aihettakin mellakointiin.

Trumpilla on ylivoimainen tehtävä saada kannattajiensa osavaltioiden työllisyys kuntoon. Vahat hiilikaivokset/voimalat ovat menettäneet kilpailukykynsä. Samoin vanha teräs- / paperiteollisuus. Ne toimisivat vain Suomen Talvivaaraperiatteella, eli pumppaamalla niihin koko ajan valtion rahaa. Siis valtion ottamaa velkarahaa. Velkarahaa Trump joutuu käyttämään myös maan infrasrukruurin rakentamiseen. Eli se tie tulee viemään ojasta allikkoon.

Neljän vuoden jälkeen demokraateilla on todella helppo tehtävä saada kenet tahansa uudeksi presidentiksi. Tämä senvuoksi, koska kansa tulee olemaan pettynyt populisti Trumpin toteutumattomiin lupauksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:29
Roi­kas­sa ollut auto syttyi pa­la­maan tal­lis­sa Pel­los­sa – yksi henkilö al­tis­tui savulle
15:11
Suomessa yksi varmistettu koronavirustapaus – Näin taudin leviäminen onnistuttiin estämään
14:56
Asianajajan mukaan alaikäinen näki Jari Sillanpään aktin nyt jo kuolleen hierojan kanssa – oliko kyse vahingosta vai tarkoituksellisuudesta?
14:55
Oulaskankaan sosiaalipäivystyksen järjestäminen vaatii aikaa – lasten ja nuorten psykiatrinen hoito halutaan varmistaa
14:38
Lämminvesiputki hajosi, Raksilassa ja Välkkylässä kaukolämmön jakelu keskeytetty – uimahalli suljettu toistaiseksi
14:27
Kommentti: Tallinkilla rohkeita liikkeitä aikaisemminkin – laajeneminen suurhallin rakentajaksi ei odottamatonta
13:35
Tallinnaan nousee iso kokous- ja konserttikeskus – laivayhtiö Tallink mukana suurprojektissa
103
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
30
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
23
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
21
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
21
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
19
VR poisti koronavirusepäilyn vuoksi junavaunuja käytöstä – "Varotoimenpiteenä on tehty ylimääräinen tehosiivous"
17
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

195 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image