Ulkomaat

Trumpin terveys on lääkärin mukaan oikein hyvä – painoa kertynyt lisää vuoden aikana

USA:n presidentin Donald Trumpin ruokavaliossa olisi monipuolistamisen varaa. KUVA: MICHAEL REYNOLDS
Ulkomaat 15.2.2019 8:35
Virpi Niemistö

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin terveys on yleiskuvaltaan oikein hyvä.

Näin todetaan Trumpin vuosittaisen terveystarkastuksen tuloksissa, jotka julkaistiin torstaina.

Parantamisen varaakin kuitenkin löytyy. Trumpin leposyke on noussut ja hänen kolesterolilääkitysannostustaan on jouduttu nostamaan.

72-vuotiaan Trumpin leposyke on 70 lyöntiä minuutissa. Viime vuonna se oli 68 lyöntiä minuutissa. Asiasta uutisoineen CNN:n mukaan hänen verenpaineensa oli nyt 118/80, joka eroaa hieman viime vuoden 116/70 luvuista.

Trump painoi viime vuonna 108 kiloa, ja nyt lukema on noussut 110 kiloon.

USA:n presidentin pituudeksi on ilmoitettu 190 senttiä. Viime vuonna Atlantin takana spekuloitiin sillä, että ajokortissa Trumpin pituudeksi olisi merkitty 188 senttiä.

Fyysisten mittojen on sanottu olevan Trumpille arka paikka. Senaattori Marco Rubio joutui pyytämään anteeksi vuonna 2016, kun hän oli pilkannut Trumpin pieniä käsiä.

Ranskalaiset maistuvat

Valkoisen talon nykyinen isäntä tunnetaan pikaruuan, kuten esimerkiksi ranskalaisten perunoiden, ystävänä.

Hän ei ole CNN:n mukaan muuttunut ruokavaliotaan ja liikuntatottumuksiaan niin paljon kuin asiantuntijat ovat suositelleet. Esimerkiksi kalaa Trumpin pitäisi syödä nykyistä enemmän.

Trump ei kuitenkaan tupakoi eikä alkoholikaan maistu. Trumpin kerrotaan todenneen, ettei hän koskaan ole juonut edes yhtä olutta.

Trump golf-vetimissä Floridan kartanonsa lähitienoolla on usein kuvattu näky. Presidentti itse on kuitenkin kuvaillut, että hänen yleisin liikuntamuotonsa on kävellä ympäri Valkoista taloa ja seistä julkisissa tilaisuuksissa.

Trump kävi terveystarkastuksessa viime viikolla ja se kesti noin neljä tuntia.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Painoindeksi yli normipainoisen, mutta oman käsityksen mukaan älykkyysindeksi huomattavasti yli normijampan. Kai se on hyvinvoinnin tae. Vaatteet on kyllä melko väljät, joten ei se habitus oikein kuvissa näy...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21.7.
Oululainen Tommi Kostekivi nappasi Iskelmämestarin tittelin Kiuruvedellä – "Onhan tämä hassua, koska kilpailussa oli kova taso"
21.7.
Presidentti Volodymyr Zelenskyin puolue otti parlamentin hallintaansa Ukrainan sunnuntaisissa vaaleissa
21.7.
Alkava viikko voi tuoda Ouluun jopa 30 asteen helteet – odotettavissa hellevaroitus
21.7.
Siirtolapuutarhan mökkien ovet avautuivat vierailijoille, katso kuvia
21.7.
Äimäraution siirtolapuutarhassa oli sunnuntaina avoimien ovien päivä – siskosten mökissä värimaailma rakentuu turkoosin lipaston ympärille
21.7.
Irlannin Lowry tuuletti tuulisessa Pohjois-Irlannissa golfin major-voittoa, Korhonen 63. sijalle
21.7.
Keskittymisen mestari Lasse Virén elää vapaaherrana – "Suhteeni liikuntaan on huono", toteaa nelinkertainen olympiavoittaja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio ja Tervola.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koominen sijoitusneuvoja

Aika rankka yleistys tuo, että uuden auton ostaminen ilman, että vastaavaa käytettyä on saatavilla, olisi pelkkää näyttä... Lue lisää...
Autokaupoille

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image