Ulkomaat

Trump on valmis hyväksymään "selvän" vaalituloksen

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on toistuvasti väittänyt, että presidentinvaalien tulosta on peukaloitu jo ennakolta. KUVA: GARY HE / EPA
Ulkomaat 20.10.2016 21:58
STT

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoi torstaina olevansa valmis hyväksymään "selvän vaalituloksen" ensi kuussa pidettävissä vaaleissa. Samalla hän sanoi pidättävänsä itsellään oikeuden haastaa tuloksen.

Trump hätkähdytti presidenttiehdokkaiden viimeisessä vaaliväittelyssä sillä, ettei hän lupautunut kunnioittamaan vaalitulosta. Hän sanoi aikovansa pitää kaikki jännityksessä asian suhteen. Demokraattien Hillary Clinton sanoi pitävänsä lausuntoa kauhistuttavana.

- Hyväksyn täysin tämän hienon ja historiallisen presidentinvaalin tuloksen - jos minä voitan, Trump sanoi kannattajilleen vaalitilaisuudessa Ohiossa.

- Hyväksyn tietysti selvän vaalituloksen, mutta pidätän myös itselläni oikeuden riitauttaa tai oikeudellisesti haastaa tuloksen, jos se on kyseenalainen.

Trump on toistuvasti väittänyt, että 8. marraskuuta pidettävien presidentinvaalien tulosta on peukaloitu jo ennakolta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hieman ollut nyt kaksinaamaisuutta tämän aiheen ympärillä. Mikäli siellä on puhtaat jauhot pussissa Obama-Clintonilla, niin miksi ei suostua siihen, että vaaleja tarkkaillaan erityisen tarkasta että kukaan ei huijaa? Trump ei muuta vaadi kuin että yhtään ainoaa huijausta ei saa tulla. Asian laita selviää aivan pienellä Googletuksella ja Yhdysvaltain vaaleilla on pitkät perinteet huijauksissa ja kummallisuuksissaan. Se ei ole demokratiaa sellainen, että vähemmän ääniä saava voittaa.

Mutta sanoisin tämän olevan turhaa ja tarpeetonta jossittelua. Eilisen väittelyn jälkeen Trump voitti jokaisen online-gallupin ja parhaimmissa jopa 80% osuudella. Trump voitti kaikki ne gallupit joissa tavalliset ihmiset saavat äänestää. Trump hävisi CNN gallupin joka on jo muutenkin oudossa valossa ja on niitä harvoja galluppeja jotka aina ovat mukamas Clintonin puolella. Läpinäkyvää.

Trump pakottaa vaalit rehellisyyteen ja Trumpin voittoprosentti tulee olemaan mykistävä. Voimme nähdä jopa yli 60% voiton Trumpille. Yhdysvaltain kansa on kyllästynyt korruptioon ja kohta maailma näkee jotain mitä emme ole koskaan ennen nähneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olemme tainneet seurata eri vaaleja. Ensinnäkin mr. Trump ei tähän hetkeen mennessä luvannut hyväksyä vaalien tulosta, paitsi joo hän voittaa vaalit. Kaiken lisäksi muutamat hänen kannattajansa ovat maininneet voimakeinoihin turvautumisen, jos Trump ei voita.
Mitä CNNn galluppiin tulee, se ei itse asiassa ole gallup, vaan yhteenveto useista muiden tekemistä gallupeista. Kun täällä paikan päällä seuraa vaaleja, on selvää, että valittiinpa kumpi ehdokas tahansa, hänen takanaan tuskin on edes 50% äänestäjistä, ja vielä pienempi osa kansasta.
Seurattuani tätä jenkkien demokratiaa yli 40 vuotta täytyy sanoa, että näihin vaaleihin (ja Trumpin ehdokkuuteen) saakka täkäläinen demokratia on yhtä hyvä tai parempi kuin mikään vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

George Soroksella on tiiviit yhteydet vaalikoneisiin joihin äänet rekisteröityvät, etenkin vaa'ankieli osavaltioissa. WikiLeaksin tuoreet paljastukset paljastavat Hillaryn kampanjaväen ns. voterfraudin. Project Veritas hakusanalla etsivä löytää lisää tietoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

102
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
90
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
61
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
56
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
39
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
33
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
23
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamusta alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Hoitajien palkkoja ei missään nimessä saa leikata niitä pitää nostaa 10% välittömästi.Kyllä sinäkin kateellinen aloittaj... Lue lisää...
TLC

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image