Ulkomaat

Trump: "Katsokaa, mitä tapahtui eilen Ruotsissa" - ruotsalaiset vain arvailevat, mitä mahtoi tapahtua

Trump käytti lauantaina paikallista aikaa Floridassa pitämässään puheessa Ruotsia huolestuttavana esimerkkinä. Näin hän puhui.
Ulkomaat 19.2.2017 3:21 | Päivitetty 19.2.2017 15:07
STT, Kaleva

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin puheet Ruotsista ovat herättäneet kysymyksiä naapurimaassa.

Trump käytti lauantaina paikallista aikaa Floridassa pitämässään puheessa Ruotsia huolestuttavana esimerkkinä - mutta mistä, ei ole täysin selvää. Vihjailu liittyi kuitenkin ilmeisesti maahanmuuttajiin.

- Katsokaa, mitä tapahtui Saksassa. Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa. Ruotsissa! Kuka olisi uskonut, presidentti sanoi.

Ruotsin suojelupoliisi Säpokaan ei osaa sanomalehti Aftonbladetin mukaan antaa selitystä sille, mistä on kyse.

- Mikään uhka-arviossa ei ole muuttunut sitten perjantai-illan, kertoo Karl Melin Säpon viestinnästä Aftonbladetille.

Ruotsin ulkoministeriö ja Yhdysvaltain Ruotsin -lähetystö eivät halunneet kommentoida asiaa lehdelle.

Mitä illalla sitten tapahtui?

- He ovat ottaneet sisään paljon ihmisiä. Heillä on ongelmia, joita he eivät ikinä pitäneet mahdollisena, Trump jatkoi nostaen hetken päästä esille myös Nizzan ja Pariisin tapahtumat.

Trumpin mukaan jotain Ruotsissa oli edellisenä iltana tapahtunut, mutta ruotsalaisilla on ollut vaikeuksia selvittää, mistä tapahtumista presidentti puhui.

Sosiaalisessa mediassa asiaa on arvailtu kiivaasti. Keskustelua asiasta on käyty ainakin Twitterissä hashtagilla #LastNightInSweden.

- Ei. Mitään ei ole tapahtunut Ruotsissa. Ei ollut terrori-iskua. Ollenkaan. Uutiset käsittelevät vain Melfestiä, tviittaa koulukirjastonhoitaja Emma ja viittaa Melodifestivalen -laulukilpailuun.

Trump on aiemmin väittänyt, että mediat piilottelevat terrori-iskuja. Valkoinen talo julkaisi viime viikolla jopa listan iskuista, joista media on sen mukaan raportoinut "liian vähän". Listalla olivat muun muassa laajasti mediassa esillä olleet Pariisin ja Nizzan iskut.

Stubb tviittaa Trumpille

Kansanedustaja ja aiempi pääministeri Alexander Stubb (kok.) ottaa hämminkiin kantaa Twitterissä.

Stubb osoitti tviittinsä suoraan presidentti Trumpille ja kirjoitti, että Ruotsi on yksi maapallon turvallisimmista, vauraimmista ja rikkaimmista maista. Stubb huomauttaa, että Ruotsi suhtautuu maahantulijoihin ystävällisesti, on vapaamielinen ja kansainvälinen.

Linkki juttuun

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.", näin se menee lehdistö, Yle ja Ruotsi! Ja Stubbi, kyllä Ruotsi on Saksan tavoin hädässä maahantulija virroista ja sen aiheuttamista levottomuuksista ja julmuuksista! Vaikka kuinka vänkäätte Trumpin puheita, niin tottahan hän sanoi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikesta en Trumpin kanssa samaa mieltä ole, mutta vaikuttaa Yhdysvallat saaneen parhaimman presidentin pitkästä aikaa. Virkaa on tosin vasta viikkoja takana, mutta hyvältä näyttää. Valtamedia kiehuu vieläkin ja kirjoittelee jos ei suoraan valeuutisia niin ainakin tarkoituksenmukaisesti erittäin negatiiviseen sävyyn Trumpista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tulkitaan kuin piru raamattua, niin kyllähän Trump puhui kummia. Kuitenkin edellisenä päivänä oli Fox News -kanavalla näytetty dokumenttiohjaajan haastattelu. Haastattelussa ohjaaja kävi läpi, mitä kaikkea Ruotsissa on tapahtunut maahanmuuton seurauksena ja tämä on todennäköisesti mihin Trump viittasi. Se, ettei toimittajat tai ruotsalaiset ymmärrä mistä Trump puhuu, kertoo ehkä enemmän toimittajista ja ruotsalaisista kuin Trumpista. Minä onnistuin selvittämään asian viiden minuutin kuukletuksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"What is happening" ei tarkoita "mitä tapahtui" vaan "mitä tapahtuu, mitä on tapahtumassa". Kyseessä om siis taas kerran - Fake News.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä kohtaa Trump mainitsi terrori-iskun? Taas näitä valeuutisia eli vääristelyjä. Lukekaa mitä se Trump sanoi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin hyvä juju Trumpilta! Nyt maailmalla kiinnitetään huomiota siihen mitä Ruotsissa tapahtuu. Heillähän "sujuu hyvin" Malmössä, Göteborgissa, Tukoholman mamulähiöissä jne. mamujen kanssa. Ruotsistahan on raportoitu poliisin olevan suurissa vaikeuksissa mamujen kanssa.
Ruotsista puhutaan myös "raiskauspääkaupunkina"… mistähän johtuu?
Oleellista ei siis ole mitä juuri eilen tapahtui, vaan mitä ylipäänsä, mutta eihän suvakit tajua… Trump vie teitä miten huvittaa ja on siis lopunperin oikeassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etelä-Ruotsin Malmöön-seutu on melkein sotatilassa.Levottomuuksia ilmenee ja ihmisiä kuolee ampumalla mm. Aika turvallista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävää, että tuo on todellakin Yhdysvaltain uusi presidentti. Kun näki hänen pitämänsä tiedotustilaisuuden, alkoi tosissaan hirvittämään; se oli alusta loppuun käsittämätöntä sekoilua. Ei todellakaan hyvältä näytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenkäs uusi presidentti vaikuttaa sinun elämääsi, Mariella? Hän tuskin tulee joukkoineen rajan yli tai käy pimeässä pahoin aikein päällesi. Hän tuskin leikkaa eläkettäsi, vaatii sinulta peittävien vaatteiden käyttöä tai ottaa sinut vaimokseen. Lopeta vihan lietsonta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sinun Mariella kanntaisi kantaa paljon suurempaa huolta meidän omista politikoista ,jotka ajavat mamme sekasortoon .Kannataisi varmaan seurata enemmän kotimaan tapahtumia.Amerikkalaiset kyllä pärjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilkeä lehdistö ei vain tahallaan Trumpin mielestä ole taaskaan raportoinut Ruotsissa tapahtuneista hirmuteoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsissa on jo raiskaustilastot hälyttäviä, niissä on edustettuina tietyt etnisyydet. Pitäisikö tämän olla normaalia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Trump väittänyt Ruotsissa terrori-iskua tapahtuneen, vaan viittasi näihin jatkuviin autojen polttoihin ja mekkaloihin.

Vai väittääkö joku ettei Ruotsin esikaupungeissa näitä olisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

happening = tapahtuu. Eli ampumisia,jengisotaa,autojen polttoa,tappoja,raiskauksia,ahdisteluja,turvattomuutta jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Trump ei puhunut "viime yöstä" yhtään mitään. Hän tarkoitti sitä "mitä Ruotsissa tapahtuu kaiken aikaa".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No katsokaapa vähän mitä siellä Ruotsissa tosiaan tapahtuu. Vinkki, keskittykää vaikka Malmön murha-aaltoon tai muuhun rikollisuuteen, jonka seurauksena yritykset peruvat urakoitaan kaupungin alueella ja poliisien kimppuun hyökätään. Avatkaa silmänne, jos tämä nyt pääsee Kalevan sensuurista edes läpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on sitä kovasti huudeltua rasismia jos mennään erottelemaan syypäät syyttömistä.
Lehdistön tehtävä on siinä mielessä hankala, että kaikki jutut pitää yrittää pestä sille tasolle, ettei niistä selviä oikeasti mitään faktapohjaista tekijöistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

217 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mansikka maalle töihin?

Vai halventava kirjoitus? Suorastaan rikastuttava kirjoitus tuo oli. 17E/h. Se on nuorelle hyvä palkka. Ota laiska neuvo... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image