Ulkomaat

Trump astelee Nixonin, Reaganin ja Bushin jalanjäljissä – Kurdeilla on pitkä historia Yhdysvaltojen pelinappulana Lähi-Idässä

Kurdinainen sytyttää kynttilöitä Halabjan verilöylyn vuosipäivänä. Kun Irak iski kemiallisin asein Halabjaan, Yhdysvalloissa valmisteltiin lakia, joka olisi rankaissut Irakia. Valkoinen talo kaatoi lain. KUVA: KAMAL AKRAYI / POOL
Ulkomaat 8.10.2019 10:57 | Päivitetty 8.10.2019 10:58
Daniel Wallenius

Yhdysvallat on tukenut kurdeja useaan otteeseen ja on kääntänyt selkänsä ennenkin.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin maanantainen päätös vetää joukkoja Syyriasta ja mahdollistaa Turkin sotilasoperaatio maan pohjoisosissa tuli äkkinäisesti, mutta ei ole historian valossa odottamaton.

Kurdeilla ja Yhdysvalloilla on pitkä liittolaisuuden historia, joskin osapuolet ovat olleet varsin epätasapainoisessa asemassa keskenään. Yhdysvallat on seissyt kurdien rinnalla, kun sille on sopinut – ja lähtenyt, kun kurdit ovat täyttäneet tehtävänsä.

– Kurdit eivät enää koskaan luota Amerikkaan, tviittasi demokraattien kongressiedustaja Ruben Gallego maanantaina.

Yhdysvallat on kuitenkin pettänyt kurdit ennenkin, ja erityisen hyvin siinä ovat kunnostautuneet republikaanipresidentit.

Palvelus Iranille

Iran oli merkittävä Yhdysvaltojen liittolainen 1970-luvun alussa presidentti Richard Nixonin kaudella. Los Angeles Timesin mukaan Nixon ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Henry Kissinger laittoivat salassa tiedustelupalvelu CIA:n ohjaamaan aseita ja rahoitusta kurdeille, jotka taistelivat laajemman autonomian puolesta.

Myöhemmin julkisuuteen tulleiden raporttien mukaan Yhdysvallat ei koskaan halunnut kurdien voittavan taisteluita. Näiden oli vain tarkoitus heikentää Irakia tarpeeksi, jotta siitä ei muodostuisi uhkaa naapureilleen.

Kun Irak ja Iran kolme vuotta myöhemmin pääsivät sopuun rajakiistastaan Shatt-al-arab-joella, Iranin ja Yhdysvaltojen tuki loppui kuin seinään.

Viisi päivää myöhemmin kurdijohtaja Mustafa Barzani lähetti Kissingerille seuraavan viestin.

– Liikettämme ja kansaamme tuhotaan uskomattomilla tavoilla, ja kaikki ovat hiljaa. Meistä Yhdysvalloilla on moraalinen ja poliittinen velvollisuus kansaamme kohtaan, joka on sitoutunut maamme politiikkaan.

Vastauksena oli hiljaisuus ja kurdikapinan kukistaminen.

Yhdysvallat siirtyi Irakin taakse

Kun Iran ja Irak alkoivat sotia 1980-luvulla, kurdit nousivat jälleen Iranin tuella, ja vuosikymmenen loppupuolella Irak aloitti niin kutsutun Anfal-operaation, jossa kurdeja tuhottiin säälimättä.

Arviot kuolleiden kurdien määrästä vaihtelevat 50 000:sta 180 000:een, arviolta 2 000 kylää ja kymmeniä kaupunkeja tuhottiin. Kurdialueita pommitettiin perinteisin asein ja kemiallisin asein.

Tunnetuin hyökkäyksistä oli Halabjan verilöyly, josssa mahdollisesti jopa 5 000 kurdia sai surmansa. Tämän jälkeen Yhdysvaltojen senaatti luonnosteli lain, joka olisi rankaissut Irakia kemiallisten aseiden käytöstä.

Presidentti Ronald Reaganin hallinto kuitenkin kaatoi lain. Iranista oli vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen tullut yksi Yhdysvaltojen pahimmista vihollisista ja suurvalta toimitti tällä kertaa aseita ja rahaa Irakin hallinnolle.

Bush vanhempi kannusti kapinaan

Kun Irak vuonna 1991 hyökkäsi Kuwaitiin, Yhdysvallat oli aluksi hiljaa, mutta lähti sitten mukaan sotaan. Nyt Oval Officessa istui George H. W. Bush, joka vertasi entistä Yhdysvaltojen liittolaista Saddam Husseinia Hitleriin.

Sodan päätyttyä Bush vanhempi kehotti irakilaisia nousemaan kapinaan Husseinia vastaan. Kurdit pohjoisessa ja shiiat etelässä seurasivat neuvoa ja tarttuivat aseisiin.

Sitä Bush ei ollut odottanut. Hän ei ollut koskaan luvannut sotilaallista apua kurdeille, eikä suostunut sitä antamaan perustellen puuttumattomuuttaan sillä, että kyseessä oli Irakin sisäinen asia.

Kun kuvat pakenevista kurdeista löysivät tiensä kansainväliseen mediaan ja asiasta nousi skandaali, Bush järjesti paikalle ruokaa, huopia ja lääkintävälineitä ja käski Saddam Husseinin lopettaa sotatoimet kurdeja vastaan, mutta ei puuttunut asiaan muuten.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Pitää muistaa, että Reagan myös ällistyttävässä typeryydessään myi aseita Iranille. Rahoilla sitten tuettiin mm. contra-sissejä väli-amerikassa ja ihmisiä kuoli satojatuhansia jos "hiljainen holokausti" lasketaan mukaan. Jutusta jäi myös puuttumaan se tosiasia, että USA auttoi Saddamin valtaan alunperin. Rumsfeld, Wolfowitz ja muut Reaganin ohjaajat George H.W. Bushia myöten olivat hyvää pataa Saddamin kanssa vielä 80-luvulla.
USA ei koskaan halua rauhaa lähi-itään vaan pelkkää sekasortoa, koska siitä on sille taluodellista ja poliittista hyötyä. Mitään arvoja,periaatteita tai ihmisoikeuksia USA ei kunnioita. Välillä ollaan äärimuslimien puolella ja välillä niitä vastaan. Riemukkain esimerkki jenkkien toiminnasta on se, että WTC-iskujen jälkeen USA hyökkäsi Al-Qaidan sijaan näiden pahimman vihollisen eli Saddamin kimppuun, avaten näin tien Al-Qaidalle Irakiin. Tämä johti myöhemmin ISISin syntyyn. Trumpia moni arvostelee, mutta kun Reaganin, Carterin ja Bushien toimintaan vähän tutustuu, Trump rupeaa näyttämään rinnalla lähestulkoon fiksulta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU kaveeraa Turkin kanssa. Hyvä EU. Arvot kohdillaan. Annetaan Turkin diktaattorille lisää löysää ja rahaa. Tuomiojan (sdp) mukaan Turkki olisi pitänyt ottaa mukaan EUhun. Eikö olisikin loistava idea?! Mutta Trump on tunaroinut tämänkin. EU on täysin kädetön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:07
Kreikka järjesti myöhäisillan ottelussa yllätyksen – voitto Liechtensteinista riittää Suomelle EM-kisapaikkaan
15.10.
Kun yksi meni sisään, Teemu Pukki päätti tehdä toisen maalin samalla tavalla – Huuhkajat on nyt voiton päässä EM-kisapaikasta Tilaajille
15.10.
Mika Nurmela hehkui tyytyväisyyttä Huuhkajien voiton jälkeen, mutta kiisti tuhonneensa päävalmentaja Kanervan lippalakin
15.10.
Apuja ei tullut Ranskastakaan, Kärpät Skellefteå-voitosta huolimatta ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Manner: ”Emme pystyneet parempaan, joten emme jatkopaikkaa ansainneetkaan”
15.10.
Oulun Kiviniemeen tulee pätkä uutta raidetta, jota pitkin malmijunat ajavat Kainuusta suoraan etelään – Heikkilänkankaalle rakennetaan kilometrin pituinen sivuraide
15.10.
Kärppien ja Skellefteån kohtaaminen ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa – katso kuvia ottelusta
15.10.
Säveltäjäkonkari Kaj Chydenius: "Jos teen sata laulua, ja niistä vaikkapa neljä ovat hyviä, loput 96 huonoa eivät haittaa tippaakaan"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yön aikana Kainuun maakunnassa ja Koillismaalla sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi, Salla, Pelkosenniemi ja Savukoski lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kenelle ilmainen ruokakassi kuuluu ?

Ilmainen ruoka kuuluu jokaiselle joka kehtaa sellaisen käydä noutamassa. Se on kuitenkin selvää säästöä vaikka rahaa ruo... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image