Ulkomaat

Toimittajat syyttävä Hamasia uhkailusta

Ulkomaat 11.8.2014 20:30
STT

Kansainvälinen ulkomaantoimittajien yhdistys, Foreign Press Association, syyttää palestiinalaisjärjestö Hamasia toimittajien häiritsemisestä ja uhkailusta Gazassa.

Yhdistyksen mukaan useissa tapauksissa Gazan kriisistä uutisoivat toimittajat ovat joutuneet Hamasin edustajien uhkailujen ja kuulustelujen kohteeksi.

- Kansainvälistä mediaa ei voi estää raportoimasta uhkailemalla tai painostamalla ja siten yrittää kieltää lukijoilta ja katsojilta puolueeton kuva tapahtumista, yhdistys sanoi lausunnossaan.

Sadat ulkomaiset toimittajat ovat matkustaneet Gazaan yli kuukauden kestäneiden taisteluiden aikana.

Yhdistyksen mukaan heistä joka kymmenes on kertonut vaikeuksista Hamasin kanssa.

Israelin ja palestiinalaisten edustajat ovat aloittaneet neuvottelut Gazan konfliktin lopettamiseksi, kertoo Egyptin valtion uutistoimisto.

Epäsuoria neuvotteluja käydään Kairossa Egyptin välityksellä. Gazassa on meneillään 72-tuntiseksi sovittu tulitauko, joka on toistaiseksi pitänyt.

Osapuolet keskustelevat myös Gazan saarron lopettamisesta.

Turkkilainen avustusryhmä on tänään ilmoittanut lähettävänsä avustuslaivoja Gazaan saarrosta huolimatta. Saman avustusryhmän alus joutui neljä vuotta sitten israelilaisen iskuryhmän hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäyksessä kuoli yhdeksän turkkilaista, ja kymmenes turkkilainen kuoli myöhemmin hyökkäyksessä saamiinsa vammoihin.

Tapaus turmeli Turkin ja Israelin väliset diplomaattisuhteet. Maat olivat ennen läheisiä liittolaisia, mutta niiden välit ovat olleet kireät Israelin vuonna 2008 tekemän Gazan vastaisen sotilasoperaation jälkeen.

Turkin eilen valittu presidentti Recep Tayyip Erdogan on ollut yksi äänekkäimmistä Israelin toimien kritisoijista viimeisimmän konfliktin aikana.

Yli kuukauden jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut yhteensä lähes 1 900 palestiinalaista. Israelin puolelta on kuollut 67 ihmistä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

miten tämäkin juttu käännettiin sivuraiteille itse otsikon mukaisesta uutisesta. Analysoikaapa tätä ja katsokaa miten taitavasti ajatukset aina ohjataan aina kielteiseen Israel-kuvaan ja ovelasti saadaan lukija aina vakuuttuneeksi Israelin pahuudesta.
Jutun ASIA oli siis se, että Hamas vaatii toimittajia vaikenemaan ohjusten ampumisesta siviilikohteista ja vaatii toimittajia pitäytymään Hamasin linjassa ja siten uutisoimaan valheellisesti. Ulkomaalaisia toimittajia on peloteltu, hakattu, pidätetty ja poistettu maasta, mikäli nämä ovat uutisoineet Hamasin tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista. Miettikää itse miten voitte ikinä luottaa toimittajien raportteihin, jotka ovat Hamasin ennakkosensuroimia. Toiseksi, tutkikaa omia reaktioita ja tuntemuksia kun luette näitä Hamasin ystävien raportteja, löydättekö kritiikkiä ja kielteisiä sävyjä Hamasia kohtaan, vai kääntyvätkö tunteet aina Israelin vastaisiksi lukiessanne näitä uutisia. Huomaat pian miten paljon uutiset sisältävät tätä pro-jihadistien propagandaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt selvisi syy,miksi uutisointi on ollut niin HAMAS myönteistä. Hyvä,että asia tohdittiin edes nyt paljastaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

63
Kysyimme: Miksi Oulun linja-autoasemalla ei ole tauluja, joista näkisi autojen lähtö- ja tuloajat?
28
Tuiranpuiston kehittämiskaavailut kuumensivat tunteita – Asukkaat haluavat puiston pysyvän puistomaisena ja täysin ennallaan
19
Professori irtisanomisten helpottamisesta pienyrityksissä: Kuluisi vuosikausia, että irtisanomisperusteet vakiintuvat
15
Uusista sellutehtaista on puhuttu jo kolme vuotta, päätöksiä yli 5 miljardin hankkeista ei ole vieläkään
14
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
10
Nuoret tekevät yhä vähemmän abortteja Suomessa – "Tämän ajan kulttuurissa on jotain sellaista"
9
Koeajossa: Mainoslause "Kaikkien aikojen paras Ford" ei jää kovin kauaksi totuudesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image