Ulkomaat

Toimittajamme Etiopiassa: Niinistö vieraili paikallisessa koulussa – "Vaikka Suomi on kaukana, olemme ystäviä"

Lapset haaveilevat pitkistä opinnoista ja korkeasta koulutuksesta.
Ulkomaat 16.10.2019 13:37
Marjo Oikarinen

Presidentti Sauli Niinistö kuuli Addis Abeban lasten ajatuksia ja istutti puun kouluvierailullaan.

Punainen hiekkakenttä hohtaa aamupäivän auringossa, kun lapset asettuvat etiopialaiskoulun portaille laulamaan. Kaiteeseen kiinnitetty maalattu kyltti kertoo kuvin, että koulussa on monenlaisia lapsia, myös kuuroja, liikuntavammaisia ja muita erityistä tukea tarvitsevia.

Kohta Suomen presidentti Sauli Niinistö kiirehtii seurueensa kanssa edelliseltä vierailulta Afrikan unionin komission päämajaan. Lapsille on kerrottu etukäteen, että presidentti haluaa yleensä kysellä ja jutella vierailullaan.

Presidentti Sauli Niinistö asteli istuttamaan puuntaimen etiopialaisen koulun pihaan.

Kymmenvuotiaat oppilaat eivät aikaisemmin olleet kuulleetkaan Suomesta. Mutta kun opetusministeriön virkamies, opetuksen pääohjaaja Tibebu Bogale alkoi toimittajan ennakkovierailulla kirjoittaa taululle jotain amharaksi, ensimmäiset kiljaisivat nopeasti: "Finland"!

Niinistö käy ensin esikoululuokassa ja ihailee suloisia lapsia. Isompien luokassa hän kysyy, tietävätkö oppilaat, missä Suomi on. Nyt he jo tietävät.

– Vaikka se on kaukana, me olemme ystäviä, Niinistö kertoo.

Lämmin ateria joka päivä

Addis Abebassa sijaitsevan Hamle 19 -alakoulun lapset ovat uteliaita ja vilkkaita ja heitä on paljon, mutta he osaavat kuunnella, kun on sen aika. Niinistö vierailee luokissa, joissa on noin 40 oppilasta. Heitä voi kuitenkin olla jopa sata.

Isoissa luokissa on yleensä kaksi opettajaa. Koulua käydään myös vuoroissa.

Niinistö kuunteli lasten kuorolaulua.

Koululaisten määrä kasvaa jatkuvasti, eikä tiloja ole tarpeeksi, vaikka kouluja rakennetaan koko ajan. Etiopiassa syntyy tänä vuonna noin 2,5 miljoonaa lasta.

Suomi on mukana rahoittamassa inklusiivisen (kaikille tarkoitetun) opetuksen kehittämistä ja erityisopettajien koulutusta yhdessä Maailmanpankin, Unicefin ja muutaman muun maan kanssa. Hamle 19 oli pilottikoulu, jonka ensimmäisen projektin Suomi rahoitti kokonaan. Kun alakouluja on 36 000, yhden maan rahat eivät millään riitä.

Nyt Hamle 19 on yksi resurssikeskuksista, joka auttaa muita kouluja kehittämään opetusta. Siellä kuten muissakin Addis Abeban kouluissa tarjotaan ilmainen lämmin ateria joka päivä. Äidit kokkaavat ja tarjoilevat ruuan.

Vararehtori Firesew Ayalew kertoo, että ilmainen ruokakin kasvattaa oppilasmääriä. Lukukausi on vasta alkanut, eikä määrä ole vielä oikein vakiintunut. Uusia lapsia tulee harva se päivä.

Lääkäriksi, lentäjäksi tai opettajaksi

Lapset esittelevät mielellään taitojaan suomalaisvieraille. Esikoululaiset opiskelevat leikin avulla kuten suomalaislapsetkin. Toista vuotta varsinaista koulua käyvät tuntevat jo niin amharan kielen kirjaimet kuin länsimaiden aakkoset. Koululaiset käyttävät opiskelussa yhä enemmän englantia, kun taidot karttuvat.

Koulussa on mahdollisuus ilmaiseen ruokailuun.

Kahdeksanvuotiaat tietävät, kuka on Etiopian pääministeri, mutta Nobelin rauhanpalkinnosta he eivät ole kuulleet. Kymmenvuotiaista yksi poika viittaa ja kertoo palkinnosta selvästi ylpeänä.

Kaupungissa koulu käydään yleensä loppuun asti toisin kuin maaseudulla, jossa lapsia tarvitaan avuksi töihin. Ammattitaidottomia ja työttömiä nuoria on maassa paljon. Ammattikoulutus on kehittymätöntä ja aliarvostettua. Yliopistojen taso on parempi, vaikka sekin vaihtelee.

Monella Hamle 19:n kymmenvuotiaalla on jo käsitys siitä, että he haluaisivat opiskella pitkälle. Lentäjä, lääkäri ja opettaja ovat suosikkiammatteja.

– Minä haluaisin kuljettaa tavaraa ulkomaille, sanoo yksi pojista.

Jotta kuljetettavaa riittäisi, maan viennissä on kehittämistä. Toistaiseksi maasta viedään lähinnä maataloustuotteita, eniten kahvia. Rakentaminen työllistää kaupungeissa, mutta usein rakennukset jäävät rahan puutteessa kesken.

Metsien istutus on Etiopiassa tärkeä aihe ilmastonmuutoksen takia. Presidentti Sauli Niinistökin saa vierailun päätteeksi osallistua istutustalkoisiin. Koulun pihaan on kaivettu valmiiksi kuoppa, johon presidentti asettelee paikallisen puun taimen ja lapioi multaa päälle. Siitä se ystävyys kasvaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kai Sauli muisti mainita, että Suomi tarvitsee heitä runsaasti, ei muuta kun käy hakemassa lentolipun suurlähettäjän toimistosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Otetaan velkaa ja annetaan rahat Etiopialle? Ei järkevää, suorastaan naurettavaa toimintaa Suomelta. Mutta kun muutamat haluavat parantaa maailmaa, vaikka velaksi, niin pöljä suomalainen maksaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22.11.
Kärppien voittoputki venyi jo yhdeksään – Lukko hallitsi peliä, mutta Kärpät onnistui maalinteossa
22.11.
Kärpät otti vierasvoiton Lukosta - katso ottelukooste
22.11.
Kuvagalleria: Lumo toi iloa ja valoa marraskuiseen pimeyteen, tältä valofestivaalin teokset näyttävät
22.11.
Kaksi suomalaista mäkihypyn maailmancupin kauden avauskilpailuun – Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo selvittivät tiensä karsinnasta kilpailuun
22.11.
Junttilan tehoilta takasi Kärpille yhdeksännen perättäisen voiton – Rybarille kauden kolmas nollapeli
22.11.
Kalevan entinen päätoimittaja Markku Mantila palaa Vaasaan Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi – "En olisi muuten tullutkaan näihin hommiin, jos en luottaisi tulevaan"
22.11.
Kärpät tekee 0-2 maalin Lukkoa vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kaikissa tilanteissa, nyt ja tulevaisuudessa, AY-liike rakentaa Suomea paremmaksi ja toimii suomalaisten yhteiseksi hyvä... Lue lisää...
Yhdessä enemmän

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image