Ulkomaat

Taloustieteen Nobel meni kolmelle köy­hyys­tut­ki­jal­le

Ulkomaat 14.10.2019 13:39
Ilkka Timonen

Palkituista yksi on nainen, Ester Duflo on vasta toinen nainen, joka on saanut vuodesta 1969 lähtien jaetun taloustieteen Nobelin. 

Ruotsin keskuspankki on myöntänyt tämänvuotisen taloustieteen Nobel-palkinnon kolmelle tutkijalle, jotka ovat työssään pyrkineet lievittämään maailmanlaajuista köyhyyttä. Tutkijat ovat Abhijit Banerjee, Esther Duflo ja Michael Kremer.

Esther Duflo on vasta toinen nainen, joka on saanut vuodesta 1969 lähtien jaetun taloustieteen Nobelin.

Nobel-komitean mukaan nyt palkittujen tutkijoiden työ on merkittävästi parantanut kykyämme taistella maailman köyhyyttä vastaan. Vain kahdessa vuosikymmenessä kokeisiin perustuva lähestymistapa on mullistanut kehitystalouden, joka on nyt kukoistava tutkimusala.

Maailman ihmisistä yli 700 miljoonaa on toimeentuloltaan erittäin alhaisella tasolla. Joka vuosi viisi miljoonaa lasta kuolee ennen kuin täyttää viisi vuotta. Kuolinsyynä ovat sairaudet, jotka pystyttäisiin parantamaan melko halvoilla ja yksinkertaisilla hoidoilla.

Uusia vastauksia köyhyyden vastaiseen taisteluun

Tämänvuotiset palkitut ovat kehittäneet uuden lähestymistavan löytää vastauksia köyhyyden vastaiseen taisteluun. Siinä aihe jaetaan pienempiin, helpommin hoidettaviin kysymyksiin. Etsitään esimerkiksi tehokkaimpia tapoja parantaa lasten terveyttä.

Näitä ovat koulutuksen parantaminen, terveydenhoitojärjestelmien kehittäminen, maatalouden parantaminen ja luottojen myöntäminen.

1990-luvun puolivälissä Michael Kremer esitti kollegoidensa kanssa, miten voimakas tämä lähestymistapa voi olla. He tekivät kenttäkokeita, joilla parannettiin Länsi-Keniassa koulujen tuloksia.

Abhijit Banerjee ja Esther Duflo jatkoivat näitä tutkimuksia muiden aiheiden parissa muissa maissa kuten Intiassa. Heidän kokeelliset tutkimusmenetelmänsä ovat nyt keskeisiä kehitystaloudessa.

Kolmen tutkijan työ on dramaattisesti parantanut kykyämme taistella köyhyyttä vastaan käytännössä. Erään tutkimuksen tuloksena yli viisi miljoonaa lasta Intiassa on hyötynyt kuntouttavasta tuutoroinnista kouluissa.

Palkinnon suuruus on yhdeksän miljoonaa Ruotsin kruunua (830 000 e).

Duflo sai palkinnon yllättävän nuorena

Guardian-lehden puhelimitse Kaliforniasta tavoittama Duflo kertoo olevansa nöyrä palkinnon edessä. 46-vuotias Duflo ei uskonut voivansa saada palkintoa kuin vasta vanhemmalla iällä. Hän on naimisissa toisen palkitun, Banerjeen kanssa. He työskentelevät huippuyliopisto MIT:ssa.

– Liian usein politiikan tekijät tekevät yleistyksiä köyhistä ihmisistä luullen heitä täysin epätoivoisiksi tai laiskoiksi ilman ymmärrystä köyhyyden syistä, hän sanoi.

Hän sanoi heidän lähestymistapansa olevan kaivaa ongelmat esiin yksitellen ja tutkia niitä mahdollisimman tieteellisesti.

MAINOS

Kommentoi

Onko tämä se Ruotsin pankin palkinto Nobelin muistoksi? Talouden Nobel-palkintoa ei ole olemassa tänäkään vuonna, vaikka media kuinka toitottaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansakuntien varallisuudet ja kansallisomaisuudet varastavat ''omistajat'' eivät ole koskaan välittäneet ihmisoikeuksistakaan vaan tekevät kaikkensa rikastuakseen jopa ihmisten sairauksien vaativilla hoidoilla ja lääkkeillä - myös jättäen maksukyvyttömi kuolemaan niiden puutteeseen.

Tappamisen välineinä käytetään yksityistettyä terveydenhuoltoa, terveysyrityksiä, joiden liiketoiminnan välttämätön kasvu vaatii lisää sairaita potilaita ja heille lisää aina vain kalliimpia lääkkeitä ja toimenpiteitä tarvittiin niitä tai ei, koska kyse on VAIN voittojen maksimoinnista.

Sama koskee myös mm. elintärkeää asumista ja ruokaa mistään koulutksesta puhumattakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voittojen minimointi esim Venezuelassa näyttää johtavan köyhän kansan kuolemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venezuelassa nimenomaan ahneus, korruptio ja oman edun tavoittelu ovat johtaneet kaaokseen.
Myös Usa:lla on sormensa pelissä, koska kyseessä on öljyntuottajamaa. Jo pelkästään Maracaibon
lahdella useita öljynporaustorneja. (ymp.suojelu taitaa olla heikoissa kantimissa)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image