Ulkomaat

Suomi tuomitsee tiukasti Turkin hyökkäyksen – "Sotatoimet alueella saattavat johtaa uusien pakolaisten lähtöön"

Pääministeri Antti Rinne (sd.) on erittäin huolissaan tilanteesta. Arkistokuva. KUVA: OLIVIER HOSLET
Ulkomaat 9.10.2019 20:22
Heikki Uusitalo

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin mukaan Turkki on tänään aloittanut hyökkäyksen Syyrian rajan yli kurdijoukkojen hallitsemille alueille.

Valtioneuvoston sivuilla julkaistussa kannanotossa sanotaan, että Suomi tuomitsee tiukasti Turkin hyökkäyksen ja tukee Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin lausuntoa, jossa hän vaati toimien keskeyttämistä.

Suomen mukaan Syyrian konfliktiin ei ole löydettävissä sotilaallista ratkaisua. Yksipuoliset toimet voivat myös vaarantaa ISIS:n vastaisessa taistelussa saavutettuja voittoja.

– Turkin toimet pahentavat Syyrian jo valmiiksi monimutkaista kriisiä. Olemme erittäin huolissamme toimien vaikutuksista Syyrian humanitaariseen tilanteeseen. Sotatoimet alueella saattavat johtaa uusien pakolaisten lähtöön alueelta. Tähän on tärkeää varautua myös EU-tasolla, pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoo.

EU:n ulkoministerit kokoontuvat maanantaina Luxemburgissa ulkoasiainneuvoston kokoukseen.

Suomi sanoo nostavansa kokouksessa esille Turkin hyökkäyksen, sen vaikutuksen pakolaisuuteen alueella sekä Syyrian humanitaariset tarpeet. 

– Valtioneuvosto ei tule myöskään myöntämään uusia asevientilupia Turkkiin tai muihin sotaa käyviin maihin, pääministeri Rinne sanoo.

Uusien asevientilupien myöntämättä jättämisestä kertoi aiemmin keskiviikkona myös puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Turkki on ollut Suomelle merkittävä asevientimaa.

YK:n turvallisuusneuvosto on tiettävästi kokoontumassa hätäistuntoon torstaina.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kyllähän tänne susirajan taakse porukkaa mahtuu ja seisoma paikkojakin riittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nyt turkkilaiset lähtevät liukkaasti Syyriasta kun suomen hallitus jyrähtää tiukasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen jo kauan sitten oppinut tulkitsemaan valtakunnan pääuutisissa mainitut huolet ja toimenpiteet historiallisista syistä päinvastoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turkilla turahtaa housuun ,kun Suomi ,Rinteen Antin suulla tuomitsee hyökkäyksen ja heristää sormea. :):)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta Suomihan ottaa mielellään kaikki uudet tulijat, ei täällä olla turhan tarkkoja ovatko tulijat isis leireiltä vaikko jostain muualta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Naapurin Jaakko, nimi muutettu, tuomitsi myös Turkin hyökkäyksen, tiukasti. Mitä minä siihen muuta sanomaan kuin että noin tuosta pitääkin sanoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tuo Turkin diktaattori pitäisi saada aisoihin. Annetaanko Jugoslavia hajoamisen tyyppinen vaino toteutua?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ihmeessä pakolaiset suuntaavat vääruskoisten Eu-alueella eikä arabimaihin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turkissa yksistään on 3.5 miljoonaa Syyrian pakolaista. Muissa Syyrian naapurimaissa huomattavasti enemmän. Meillä alle 10 tuhatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän Persut ole aivan täpinöissään, nyt Turkki voi työntää pakolaiset poispäin Euroopasta. Muutama kuollut siviili, eipähän tuu Suomeen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten joku voi hyvällä omallatunnolla lomailla Turkissa? Jo vuosia Turkki on toiminut ihmisyyttä vastaan, ja suomalaiset lähtee tämmöiseen maahan pokkana lomaileen. Missä eettisyys ja inhimillisyys??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:05
Nyt on suurin riski ajaa hirvikolari – Oulu oli hirvivahinkojen määrässä sijalla 20
13:42
41 prosenttia pyöräilijöistä käyttää pyöräilykypärää, selvitti Oulun kaupunki – käyttö kasvanut erityisesti kahden viime vuoden aikana
13:37
Hongkongin mielenosoitusten pelätään kärjistyvän veriseksi yhteenotoksi – Poliisi pitää mielenosoittajia loukussa oppilaitoksessa
13:34
HS: Maajoukkueen alppihiihtovalmentajana toimineelle syytteet Ranuan kuolonkolarista
13:14
Poliisiammattikorkeakoulun opettaja syytteeseen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja ahdistelusta – asianomistajia on seitsemän
13:11
Puolustusministeriö ei kertonut henkilöstöryhmille alueellistamisselvityksestä - työntekijät äimän käkenä
12:22
Neljä skenaariota, mitä Hongkongissa voi tapahtua seuraavaksi
40
MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan
32
Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi
26
Käteisen puute suomalaisissa pankeissa ihmetyttää kanadalaisia – viime vuonna he kirjoittivat yli 700 miljoonaa shekkiä
20
Postin työkiistaan ei saatu vieläkään ratkaisua, tukilakot laajenevat maanantaina – "On vaikea arvioida, kuinka pitkään vielä menee"
15
Oululaiset yläkoululaiset saunottivat asunnottomia ja auttoivat naapureita – "Sai nähdä, että ihmiset olivat todella kiitollisia siitä, mitä me teimme"
14
Kivikukko koottiin uudelleen salaiseen paikkaan – Kyseessä on harjoittelukasaus, jotta se osataan koota oikein lopulliselle paikalleen Rautatienkadulle
13
Postilakon tukitoimet laajenevat: ensi viikolla postin käsittely loppuu asiamiesposteissa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

254 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mietin alkoholin jättämistä, mitä tilalle?

Toi uutuutena krapulattomat maanantait, itsetunto palasi pikkuhiljaa lääkkeen avustuksella. Ei enään koskaan kauheaa mor... Lue lisää...
Tenu, terve

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image