Ulkomaat

Suomalainen Kirsi oli 50 metrin päässä Åhlensin tavaratalosta – "Sanoin lapsille, että nyt käännytään"

Suomalainen Kirsi kertoi olleensa vain 50 metrin päässä tapahtumapaikasta. KUVA: ANDERS WIKUND / EPA
Ulkomaat 7.4.2017 18:33 | Päivitetty 7.4.2017 18:40
STT, Kaleva

Tukholmassa oleva silminnäkijä kertoo STT:lle olleensa matkalla tavaratalo Åhlensin alapuolella olevalle metroasemalle, kun väkijoukko hänen edessään kääntyi ympäri ja alkoi juosta.

–  Koko massa kääntyi toisinpäin. Se oli aika erikoinen hetki, kun ihmiset olivat menossa yhteen suuntaan ja sitten kaikki kääntyivät ympäri, Kirsi kertoi STT:lle puhelimessa. Hän halusi esiintyä vain etunimellään.

–  Ihmiset lähtivät vyörymään vastaan ja päin. Kaikki juoksivat paniikissa.

Kirsi oli lastensa kanssa noin 50 metrin päässä tavaratalosta noin kello 15 paikallista aikaa. Viranomaiset saivat tiedon väkijoukkoon ajaneesta kuorma-autosta 14.53. Kirsi sanoo, ettei nähnyt tapahtumaa tai kuorma-autoa.

Hänen mukaansa paikalle ei syntynyt ruuhkaa, sillä ihmiset lähtivät juoksemaan moneen eri suuntaan. Kirsi sanoo, ettei ensin tiennyt, mitä oli tapahtunut.

–  Väkijoukko paljasti, ettei sinne kannata mennä. Sanoin lapsille, että nyt käännytään. Käännyttiin tietämättä, mitä oli tapahtunut.

Paikalle tuli pian hälytysajoneuvoja ja tapahtumapaikan yläpuolella lensi helikopteri, Kirsi kertoo. Hän otti lastensa kanssa taksin, sillä he olivat olleet matkalla laivaan.

Katso kuvia Tukholmasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

16:52
Rattijuoppo ja useiden autojen sivupeilit hajottanut nuori mies työllistivät poliisia Kajaanissa
16:47
Kajaanilaismies hermostui ravintolassa ja kaatoi toisen miehen katuun, uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja
16:36
Nelikymppinen mies uhkasi aseella kolmea muuta Kajaanissa – aseen poisottaminen johti käsirysyyn
16:15
Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi yöllä kaksi suomalaista kuollutta nuorta – Viron poliisi ei tällä hetkellä epäile rikosta
16:11
Tallink Siljan viestintäjohtaja kommentoi laivakuolemia: Harvinaista, että samana yönä on käynyt kaksi tapausta
15:07
Tutkija uskoo, että brexit-sopimus menee läpi ensi viikolla, ellei uusi aloite kaada sitä kokonaan – "EU:n jatkoaika kannustaisi hyväksymään sopimuksen"
14:22
Viron poliisi: Tallink Siljan alukselta löytyi kuolleena kaksi nuorta suomalaista aikuista, ei merkkejä väkivallasta
153
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
37
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
32
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
26
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Tuommoinen räkyttäminen on pelkkää kateutta. Maanviljelijät tekevät todella oikeaa ja raskasta työtä mutta eihän sitä tu... Lue lisää...
ihanko ite näit?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image