Ulkomaat

Sudan siirtyy kohti si­vii­li­hal­lin­toa – ulkoministeri Haavisto mukana his­to­rial­li­sen sopimuksen al­le­kir­joi­tus­ti­lai­suu­des­sa

Sudanilaiset iloitsivat kaduilla sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen lauantaina. KUVA: MORWAN ALI
Ulkomaat 19.8.2019 6:00
Riina Rastas

Sudanissa armeijan johto ja protestiliikkeen johtajat allekirjoittivat historiallisen sopimuksen, jossa sovittiin maan siirtyvän siirtymäkauden jälkeen demokraattiseen siviilihallintoon. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto edusti Euroopan Unionia ja puhui tilaisuudessa.

Sudanin armeijan johto ja protestiliikkeiden johtajat allekirjoittivat merkittävän sopimuksen lauantaina maan pääkaupungissa Khartumissa. Sopimuksessa sovittiin siirtymisestä sotilashallinnosta siviilihallintoon siirtymäkauden jälkeen.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto oli mukana sopimuksen allekirjoittamisessa EU:n edustajana ja kertoi lauantaina Lännen Medialle tunnelman Khartumissa olevan odottava.

– Täällä on positiivisen odottavat tunnelmat. Äsken, kun tulimme tuolta allekirjoituspaikalta ulos, siellä oli valtavat kansanjoukot vastassa. Keväällä tilanne näytti vielä ihan toisenlaiselta, kun ihmiset olivat kadulla protestoimassa.

Mielenosoituksia Sudanissa on ollut lähes kahdeksan kuukauden ajan ja ne ovat paikoin äityneen väkivaltaiseksi. Esimerkiksi kesäkuun alussa Sudanin viranomaiset vahvistivat, että väkivaltaisessa välikohtauksessa menehtyi 61 ihmistä.

Haavisto kertoo, että vaikeasta neuvotteluprosessista huolimatta tunnelma oli lauantaina melko rakentava.

– Monet sanovat, että tässä toteutuu hyvällä tavalla monia eri tavoitetta, joita arabikevään aikana tavoiteltiin. Mutta aina takapakit ovat mahdollisia.

Haavisto edusti EU:ta

Sopimuksen mukaan Sudan aikoo tehdä maahan 39 kuukautta, eli kolme vuotta ja kolme kuukautta, kestävän väliaikaishallituksen. Hallituksessa on mukana siviiliedustajia ja armeijan edustajia.

Sudanin oppositio nimesi torstaina siirtymäkauden pääministeriksi taloustieteilijän Abdalla Hamdokin. Maahan täytyy kuitenkin vielä luoda poliittinen systeemi.

– Täällä pitää muodostaa puolueet ja demokraattiset toimijat osittain lähes tyhjästä, Haavisto sanoo.

Mukana Sudanin lauantaisissa neuvotteluissa oli kahden osapuolen lisäksi muun muassa Afrikan Unioni. Länsimaita edusti EU:n kautta Haavisto.

Haavisto kertoo pitäneensä paikalla puheen, jossa otti huomioon naisten ja nuorten roolin sopimukseen pääsemisessä.

Lisäksi Haavisto puhui Sudanin marginaalisemmista alueista, esimerkiksi Darfurista ja Itä-Sudanista. Hän kertoi puheessaan, että EU toivoo näillä alueilla nopeaa kehitystä.

– Tämä sopimus antaa meidän mielestämme tilaisuuden viedä koko maan kehitystä eteenpäin tasapuolisesti. Uuden hallituksen kannattaa varmaan lisätä painetta siihen suuntaan.

Tulevaisuuden haasteena talousvaikeudet

Haavisto kertoo, että neuvottelijoiden jakso on nyt ohitse. Tulevaisuuden haaste Sudanilla on maan heikon taloustilanteen parantaminen.

Sudanille on kertynyt paljon velkaa. Lisäksi sen edellistä presidenttiä syytetään korruptiosta ja rahanpesusta. Haavisto kertoo, että maa on myös Yhdysvaltojen mustalla listalla.

– Sudan on kuulunut jo vuosia Yhdysvaltojen terroristeja tukevien maiden mustalle listalle. Se on estänyt yhdysvaltalaiset investoinnit ja yhdysvaltalaisten yritysten toiminnan. Nyt uusi väliaikainen hallitus toivoo, että Yhdysvallat poistaisi Sudanin tältä listalta, jotta suhde amerikkalaisiin normalisoituisi.

Haaviston mukaan Yhdysvallat ovat laittaneet Sudanin listalle, koska maa on kokenut Sudanin edellisen hallinnon olevan läheinen islamististen ryhmien, kuten al-Qaidan, kanssa.

– Kuinka paljon niitä yhteyksiä käytännössä oli, siitä minulla ei ole tietoa. Musta lista on varmasti ollut painostuskeino, jolla Yhdysvallat on koettanut painostaa Sudania kunnioittamaan ihmisoikeuksia.

MAINOS

Kommentoi

Kysymys kuuluukin, paljonko maksaa Suomi tåstä itsenäiayydestä. Afrikka ensin, suomalaiset sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi maksaa itäkeskuksen verran näistä itsenäisyyksistä ja puhos tietysti kaupan päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noin sitä vihreät arvot ja arvopohjat karisee lentelemällä pitkin maailmaa ja täysin turhaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaan tuo reissuhan oli mitä välttämättömin. Itsekin lennän vain tuollaiset välttämättömimmät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tokihan sudanin asiat kuuluvat suomen ulkoministerille, mutta olisi voinut purjehtia paikalle. Optimistijolla on purjehdukseen erittän hyvä ja saasteeton muoto joka sopisi vihreään arvoon erittäin hyvin.
Tuollaisen matkan purjehduksessa saa myös nauttia luontoarvoista mielinmäärin, sillä aikaa tuossa on nauttia arvopohjasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:15
Tupoksen ABC:n pihalla voi olla yöllä parkissa jopa 70 rekkaa – hyville taukopaikoille on Oulun seudulla kysyntää: "Kuljettajat ajavat koko ajan kelloa vastaan" Tilaajille
19:13
Kerrostalon kellarissa syttyi tulipalo Kuhmossa – asukkaita jouduttu evakuoimaan
18:58
Migrin ylijohtaja: Välimereltä tulevilla turvapaikanhakijoilla räätälöidään apua – yksin tuleville lapsille tarvitaan riittävästi ohjaajia
18:53
Ettan tuska kasvaa, viikon sisään jo toinen tyly 0–3-tappio kotipelissä – kapteeni Markus Väisänen vaatii joukkueeltaan parempaa valmistautumista peliin
18:43
Kulkuväylät ja pihat ovat nyt peilijäällä – lähetä kuvia talvisateen tekemästä liukkaudesta
18:07
Osallistu kyselyyn: Mitä laitat laskiaispullan täytteeksi – vihreitä kuulia, mantelimassaa, hilloa vai salmiakkia?
18:00
Timo Reinikka näyttelee Oulussa muistisairaan isän roolin – Sir Anthony Hopkins esittää saman roolin Florian Zellerin näytelmästään itse ohjaamassa The Father -elokuvassa Tilaajille
160
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
71
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
65
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
55
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
28
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
25
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

242 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Vähän väliä joku välittää ettei eläkerahat riitä. Kuitenkin sen jälkeen kun taitettu indeksi tuli vuonna 1995 ovat eläke... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image