Ulkomaat

Stubb kommentoi Trumpille Twitterissä: "Ruotsi on yksi maailman tur­val­li­sim­mis­ta paikoista"

Kokoomuksen Alexander Stubb kommentoi Donald Trumpille hänen Ruotsi-puheitaan. KUVA: Joel Maisalmi
Ulkomaat 19.2.2017 14:09
Kaleva, STT

Kansanedustaja Alexander Stubb (kok.) kommentoi Twitterissä Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille, jonka puheet Ruotsista ovat aiheuttaneet hämmennystä.

Trump piti lauantaina Floridassa puheen, jossa hän nosti Ruotsin huolestuttavaksi esimerkiksi. Selvää ei ole, mitä Trump tarkoitti, mutta vihjailu liittyi kuitenkin ilmeisesti maahanmuuttajiin.

- Katsokaa, mitä tapahtui Saksassa. Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa. Ruotsissa! Kuka olisi uskonut, presidentti sanoi.

Ruotsalaiset hämmentyivät Trumpin lausuhduksesta. Maan suojelupoliisi Säpo ei osannut antaa selitystä sille, mitä maassa olisi tapahtunut.

Stubb kohdisti tvittinsä suoraan presidentti Trumpille.

Hän totesi, että Ruotsi on yksi maailman vauraimmista, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista. Lisäksi Ruotsi on Stubbin mukaan kansainvälinen ja liberaali, ja siellä suhtaudutaan myönteisesti maahanmuuttajiin

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (56)

En oikeasti enää tiedä mistä tämä liberalismin kiima kumpuaa. En ole ras enkä äär oik ja kyllä tässä on jo päivänselvää mistä ongelmat johtuvat. Miksi nämä hullut eivät herää? Mitä nämä päättäjät voittaa sillä että leikitään maailmanparantajaa rahoilla joita meillä ei ole? Siirretään koko afrikan väestö tänne ja lähdetään me sinne?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hetkinen, eikö juuri äsken ministereitä myöten oltu kauhuissaan ja lisäämässä määrärahoja poliisille? Miksi näin tehdään, jos säpon turvallisuusarvion mukaan mitään ei ole tapahtunut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hahhahhahhaa, hirveet säpinät etelä Et Yu otsissa ei poliisitkaan uskalla määrätyille alueille, ihmisisiä ammutaan autoista ja pääministerikin pantiin aikanaan kylmäksi leffaillan päätteeksi, että tukea ja turvaa kyllä🤔Dricka kaffe och toppa bulla, hur mår vår Ulla🍓😂🎅🤶

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kanada ja Iso-Brittannia varoittavat kansalaisiaan matkustamasta Göteborgin tai Malmöhön, koska niissä rehottaa vaarralliseksi luokiteltava jengirikollisuus ja ammuskelu ja räjäyttely on arkipäivää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistakaa tämä "totuus". Älkää uskoko muuta. Sulkekaa tarvittaessa silmänne ja korvanne

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taasko Stubbin pitää vääristellä asioita? Suomessa vauvasta vaariin tietää Ruotsin olevan pahoissa vaikeuksissa vapaan maahanmuuton vuoksi, mutta noin tyhmiä emme ole että uskoisimme Stubbin muunneltua totuutta. Eli totuus koskee Alex!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tainnut lukea vain hesaria ja ylen uutisia. Luulisi että stubb osaa ruotsia niin hyvin että näkee itse mitä siellä tapahtuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsi on turvallinen maa mutta ruotsissa ei ole kaikki asuin paikat turvallisia.Kaikki tietää missä maissa ei ole turvallista,miksi pohjoismaat haluaa samaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

2040 väkiluku leikkaantuu, eli muualta tullleita enemmistö ja tätä tahtia jopa nopeammin. Ei ole kovin kivaa ennen sitäkään,vaikka stuppi toista väittääkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsissa maahanmuutto on aiheuttanut hirvittäviä ongelmia siellä on alueita jotka on täysin maahanmuuttajien hallinnassa sinne ei ole valtaväestöllä mitään asiaa poliisitkaan ei mene kuin isommalla joukolla.Tiedän mistä puhun asuin ruotsissa 40 vuotta olen nähnyt mitä maahanmuutto saa aikaan turha tuppin puhua mistään turvallisuudesta..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Trumppia ei voi opettaa.

Kaikilla mittareilla mitattuna pohjoismaat ovat maailman rauhallisin kolkka. Täälläkin sattuu kuitenkin kaikenlaista, sillä ihminen on kummallinen otus. Tämäkin viestiketju sen todistaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älä sinä ala sohia ampiaispesään ja sotkea asioita. Terv. puoluekaverisi, valtuutettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän Stubbi nyt isottele aika tavalla neuvoessaan Trumpia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EI! On todella mahtavaa, että meidän oikeistopoliitikko uskaltaa sanoa. Meillä kun nääs on vielä sananvapaus, jota diktaattori Trump ryssii USA;ssa täyttä häkää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskaltaa sanoa mitä?

Ruotsin tilanteen kieltäminen on pahimman laatuista itsesensuuria. Juuri sellainen antaa uutta tulta trumpin, persujen tai ruotsidemokraattien kaltaisille voimille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (56)

Uutisvirta

39
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
32
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
24
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
13
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja
10
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
8
Tuoreet miehet heti ratkaisuroolissa Kärppien vierasottelussa Tampereella: "Paljon paremmin ei olisi voinut alkaa"
7
Kolumni: Miksi Suomen luontoon ei tule kivoja vieraslajeja? Pingviinit, mangustit tai delfiinit olisivat hauskempia kuin kyttyrälohi ja hirvikärpänen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

133 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi et halua maksaa veroja?

Jos elät työmarkkinatuella, sinun veroprosenttisi on -100. Kaikki, mitä saat, on toisten maksamia veroja. Itse et maksa ... Lue lisää...
Backstreet Boys

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image