Ulkomaat

Seitsemän ihmistä on kuollut ko­ro­na­vi­ruk­seen Italiassa – pelätään mil­jar­di­me­ne­tyk­siä matkailussa, naapurimaiden ter­veys­mi­nis­te­rit hä­tä­ko­kouk­seen.

Italian armeijan sotilas seisoi maanantaina tiesululla pikkukaupunkiin johtavalla tiellä Pohjois-Italiassa, jossa kymmeniä kaupunkeja on eristetty koronaviruksen leviämisen takia. KUVA: NICOLA FOSSELLA
Ulkomaat 24.2.2020 18:01 | Päivitetty 24.2.2020 22:47
Reuters

Koronavirus on levinnyt voimakkaasti Pohjois-Italiassa viime päivien aikana. WHO:n mukaan pitää varauduttava pandemian varalle.

Koronaviruksen leviämisen aiheuttama paniikki on tarttunut myös Italian matkailuelinkeinoon, joka pelkää miljardimenetyksiä ulkomaisten turistien kaikkoamisen seurauksena.

– Tilanne on hallitsematon. Odotamme hallituksen voimakasta puuttumista, sanoi Italian matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien liiton Fiavetin toimitusjohtaja Ivana Jlenic Roomassa ilmestyvän Il Messagero -lehden verkkouutisessa maanantaina.

Matkailu on Italialle erittäin tärkeä elinkeino. Sen osuus bruttokansantuotteesta on 13 prosenttia.

Nyt Italiassa pelätään, että tärkeä kevään matkailusesonki on jo menetetty ja myös loppuvuosi pysyy Italian matkailussa hiljaisena.

– Konservatiivisimmat arviot puhuivat 5 miljardin euron tappiosta, mutta enää emme edes uskalla arvioida vaikutuksia dramaattisen kehityksen takia, sanoi Federturismo Confindustrian toimitusjohtaja Marina Lalli Il Messagerossa. Hän edustaa matkailuelinkeinon etujärjestöä.

Pelko leviää Italian lähinaapurimaissa

Pelko koronaviruksesta on jo näkynyt ulkomailta Italiaan suuntautuvan matkailun romahduksena.

– On vaikeaa saada tarkkaa kuvaa, mutta tällä hetkellä peruutukset ylittävät 40 prosenttia ja ne kasvavat koko ajan, kertoi Venetsian hotellien liiton varajohtaja Daniele Minotti maanantaina iltapäivällä Il Messageron haastattelussa.

Myöhemmin muun muassa Serbia ja Kreikka alkoivat kutsua Italiassa olevia koululaismatkailijaryhmiä takaisin kotimaahan.

Myös Italian pohjoiset naapurimaat ovat huolissaan viruksen leviämisestä ja ovat siksi päättäneet pitää hätäkokouksen Roomassa. Siihen osallistuvat Italian lisäksi Itävallan, Slovenian, Sveitsin, Ranskan ja Saksan terveysministerit.

Seitsemän kuolemantapausta ja 231 todettua koronatartuntaa

Koronavirus leviää nyt nopeasti Italian pohjoisosassa. Maanantaina illalla Italian viranomaiset kertoivat seitsemästä koronavirukseen kuolleesta. Todettuja tartuntoja oli 231.

Virus on levinnyt nopeasti neljän viime päivän aikana Veneton, Lombardian ja Piemonten alueella. Viime viikon torstaina vahvistettuja tapauksia oli vain kolme.

Viruksen leviäminen huolestuttaa naapurimaissa

Italian viranomaiset ovat ryhtyneet voimakkaisiin toimiin viruksen leviämisen estämiseksi.

Yli kymmenen kaupunkia Lombardian maakunnassa lähellä Milanoa on asetettu karanteeniin, joka koskee noin 50 000 ihmistä. Kaupungeista saa poistua ainoastaan erityisluvalla.

Myös kouluja, yliopistoja, museoita ja elokuvateattereita on suljettu vähintään viikon ajaksi Lombardian alueella. Myös julkiset kokoontumiset on toistaiseksi kielletty.

Lombardian maakunnan kuvernööri Attilio Fontanan mukaan viruksen voimakas leviäminen Italiassa on ollut yllätys.

– Viruksen aiheuttama sairaus ei ole vakava, mutta sitä ei pidä aliarvioida, Fontana sanoi Reutersin mukaan.

Britannian BBC kertoi, ettei Italian viranomaisilla ole tietoa, miten virus on levinnyt maahan.

WHO: Ei vielä pandemia, mutta siihen on varauduttava

Euroopan komissio ilmoitti maanantaina, ettei se ole vielä harkinnut matkustamisen rajoittamista Schengen-alueella. Se on kuitenkin valmistelemassa toimintasuunnitelmia viruksen leviämisen varalta.

EU:n terveyskomissaari Stella Kyriakides kertoi Reutersin mukaan, että mahdollisten matkustusrajoitusten Schengen-alueella pitää perustua tieteelliseen tietoon ja niiden tulee olla oikein mitoitettuja.

– Tällä hetkellä WHO ei ole ohjeistanut matkustamisen tai kaupankäynnin rajoittamista, Kyriakides sanoi.

Myöhemmin maanantai-iltana Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti, että maailman maiden pitää olla paremmin valmistautuneita pandemian varalle. Se ei kuitenkaan vielä luokittele koronaviruksen leviämisen tapaa pandemiaksi.

Pandemiaksi se muuttuu, kun virus tarttuu ihmisestä toiseen eri puolilla maailmaa.

Lisää tartuntoja myös Iranissa ja Etelä-Koreassa

Viime päivien aikana koronavirus on levinnyt Italian lisäksi myös Iranissa ja Etelä-Koreassa.

– Olemme erityisesti huolestuneita koronavirustapausten nopeasta kasvusta Iranissa, Italiassa ja Etelä-Koreassa, Tedros Adhanom Ghebreyesus WHO:sta sanoi.

Hän varoitti BBC:n mukaan, että aikaikkuna viruksen leviämisen estämiseksi on "pienenemässä".

Terveydenhuollon professorin Paul Hunterin mukaan koronaviruksen nopea leviäminen Kiinan ulkopuolella on erittäin huolestuttavaa.

– Käännepiste, jonka jälkeen kykymme estää maailman laajuinen pandemia, on paljon lähempänä 24:n viime tunnin jälkeen, Hunter sanoi BBC:n mukaan.

Viruksen aiheuttamaan tautiin kuollut noin 2 600 ihmistä

Suomen ulkoministeriön mukaan tällä hetkellä Italiaan matkustavan on noudatettava erityistä varovaisuutta. UM:n tiedotteen mukaan Italian viranomaiset ovat alkaneet rajoittaa liikkumista, tapahtumia on peruttu ja julkisia kokoontumisia kehotetaan välttämään.

Tiedotteessa neuvotaan seuraamaan viranomaisten ohjeita.

Kiinan viranomaiset raportoivat maanantaina, että Manner-Kiinassa on todettu noin 400 uutta koronavirustartuntaa viime vuorokauden aikana. Hubein maakunnan ulkopuolella Manner-Kiinassa on todettu 11 uutta tapausta sunnuntain jälkeen.

Yhteensä koronavirustartunnan on saanut Manner-Kiinassa noin 77 000 ihmistä ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut lähes 2 600.

Manner-Kiina ulkopuolella virus on levinnyt 29 maahan ja siihen on kuollut 12 ihmistä. Arvioiden mukaan 1–2 prosenttia koronaviruksen tartunnan saaneista kuolee tautiin. Suurin osa tautiin kuolleista on ollut iäkkäitä ja henkilöitä, jotka ovat kärsineet muista sairauksista.

Koronavirus lähti liikkeelle joulukuun lopulla Kiinan keskiosassa olevasta Wuhanin kaupungista.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (36)

Rajoilla on nykyään todellakin merkitystä, vaikka EU ei halua sitä myöntää. Tällä menolla tulee hyvin pian hetki, joka konkretisoituu jokaiselle suomalaiselle hallituksen sekoilusta huolimatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU on vapaan rikollisuuden liikkuvuuden ja nyt myös koronan ,elintarvike hygenia ei ole prioriteetin ykkönen kun tahkotaan rahaa halvalla färskehtyneellä ruualla. jonka tuotanto hinnoittelulla estetään paikallisesti,eussa tärkeintä on että kaikki tuotettu laivataan toiseen maahan ,mikään paikallisesti tuotettu ei saa kannataa,sillä tämä laivaus ristiin rastiin tuotaa logistiikalle miljaardeja jota ei kustanneta loppukäyttäjältä heti vaan veroina ja lainarahalla, mitä elämää se sellainen on, onhan selvää että elintarvikeet pitäisi tuotaa paikallisesti,mikään lupaus euhun liittymisessä ei ole toteutunut,halvat verottomat tavarat ja palvelut eun sisällä,kuka on tuonut saksasta auton verottomana,kuka on tuonut yleensä mitään verottomana(se on tulli meille),jolla mejät rahastetaan kurjuuteen,korona nyt näytää avoimien rajojen hyödyn hinnan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viimeisin Pandemia oli ensimmäisen maailmasodan aikoihin.
Siihen kuoli arviolta 30-50 miljoonaa ihmistä.
Oletetaan, että nimestään huolimatta tauti olisi saanut alkunsa Kiinasta.
Jos olen ihan väärässä niin korjatkaa tietoni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeassa lienet. Aasiasta se virus sai alkunsa mutta ei välttämättä Kiinasta mutta sitä pidetään todennäköisenä lähtöalueena.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milanon kone tulee kotimaan portille. Siitä tauti tarttuu tehokkaasti suomalaisiin. Sitä ihmettelin, että Mlanon koneesta pääsee kävelemään tullin ohi ulos. Sitten vasta hokasin, että matkalaukku on tullin takana. No ei muuta neuvottelemaan tullin kanssa, että he päästäisivät vastavirtaan hakemaan matkalaukun remmiltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa minä ihmettelen.. koneellinen ihmisiä tulee kaupungista, missä virus jyllää. Suomessa ei mitään kontrollia, terveysasemallakin sanottiin ettei ole mitään ohjeita annettu.
Työikäiset töihin vain, niinkö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Italiasta tulevat koneet karanteeniin tai ei päästää Suomeen.Ottakaa päättäjät tilanne vakavasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän se eniten viranomaisia Suomessa pelottaa - että ei tule turisteilta rahaa matkailuyrittäjille. Vähät siitä että kansa makaa kohta sairaana. Ainahan todellisen tilanteen voi vaieta pois näkyvistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Limingan kuntakin yrittää parhaansa mukaan saada turisteja Kiinasta ja Italiasta. Saa nähdä tuleeko mukana ikäviäkin tuliaisia. Kuntalaisten toivotaan osallistuvan turistien isännöimiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vahvasti näyttää siltä että koronavirus tulee Suomeen Milanon lentokoneella. THL ei näytä tekevän asialle mitään joten Italiasta tulleet pääsevät levittämään virusta vapaasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietysti THL tekee: Eli seuraillaan, katsellaan ja pohditaan että mitä ehkä tehtäisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhtälailla tulee hiihtolomamatkailijoiden mukana Kanarialta. Kouluista tulee virushautomoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

THL ei ole se instanssi, joka pystyy sulkemaan rajoja. Sen sijaan THL varmistaa, että Suomen sairaaloissa on valmius toimia, jos epidemia iskee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa, että liikkuvuuden vapautta puolustava Euroopan unioni pysyy jämäkkänä linjallaan! Sehän tässä vielä puuttuisi, että jonkin pahaisen flunssaviruksen takia alettaisiin ihan vapaaehtoisesti leikkaamaan talouskasvua ja haittaamaan bisneksiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa tännään rynnätä kauppaan ja ostaa kaikki hernekeittopurkit, näkkärit ja seitsemän lootaa kalijaa. Alkosta kossut päälle. Myös hengityspölysuojia, kertakäyttökumihanskoja ja suojalaseja, kymmeniä. Välttäkää liikkumista, etenkin busseja, junia ja lentokoneita. Autoilukin, edellä olevassa autossa voi joku yskiä. Sammuttakaa ilmanvaihto kämpästä.
Paniikki paniikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sinullakin ääni muuttuu siinä vaiheessa kun kyse on lähimmäisistäsi jotka ovat saaneet tartunnan. Siihen asti ilkut ja olet niin tärkeätä että...
Hauskinta tässä uutisoinnissa on se että sanotaan että vanhukset tai jotain sairautta sairastavat menehtyvät. Miten oli nämä kiinalaiset lääkärit? Vanhuksia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan, nyt on kiva leikkiä kovista ja huudella ns. typeryyksiä paniikista. Toivotaan ettei osu paniikki omaan nilkkaan. Muistan kyllä kun sikainfluenssa iski läheiseeni. Oli huutelut kaukana siitä. Mutta, normaaliahan tuo, pelottaa joten pitää jotenkin sitä peitellä kirjoittelemalla rohkeita sanoja :) Ymmärretään asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin on. Minulla asuu lähisukulaisia tuolla alueella (ovat siellä töissä)
Pelottaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (36)

Uutisvirta

7.4.
Britannian koronavauhti kiihtyy, lähes 800 kuoli vuorokaudessa – tuoreen tutkimuksen maassa voi kuolla jopa 66 000 ihmistä pandemian ensimmäisessä aallossa
7.4.
Muuttolinnut saapuivat Rommakonselälle Lukijalta
7.4.
Suomalaiset luottavat televisioon ja sanomalehtiin koronauutisissa – sanomalehtien suosio vahvaa etenkin nuorten aikuisten keskuudessa
7.4.
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
7.4.
Päivän kotoiluvinkki: Pienet asiat pitävät yllä kodin siisteyttä – hommia kannattaa jakaa eri päiville
7.4.
Eurooppaa kiertävä kilpaesteratsastaja Mirella Lesonen-Hakola on kaaoksen hallinnasta nauttiva ison perheen äiti – "Karanteeni ei meillä juuri vaikuttanut, koska normaalistikin ehditään hädin tuskin käydä kaupassa" Tilaajille
7.4.
Suomen hoivakodeissa tapahtunut jo ainakin 20 koronakuolemaa – yhdessä yksikössä kahdeksan virukseen menehtynyttä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Siitä vain lisää veroja. Loppuu sitten maksajat, sillä köyhemmätkin kuin Wahlroos muuttavat pois Suomesta. 43% nollasta ... Lue lisää...
pääomatulojakin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image