Ulkomaat

Saksan sinisille kurja kohtalo – puolue lakkautetaan vaatimattoman vaa­li­me­nes­tyk­sen jälkeen

Frauke Petry perusti Saksassa Sininen-puolueen, jonka elinikä jäi kahteen vuoteen. Viime keväänä liittopäiväedustaja Petry odotti kuudetta lastaan. KUVA: HAYOUNG JEON
Ulkomaat 8.11.2019 7:00
Lea Peuhkuri

Frauke Petry lähti suuren kannatuksen saaneesta oikeistopopulistisesta Vaihtoehto Saksalle -puolueesta, mutta hänen uusi puolueensa epäonnistui äänestäjien houkuttelemisessa.

Saksassa ilmoitettiin tällä viikolla vähin äänin yhden puolueen lakkauttamisesta.

Puolueen nimi on Sininen, ja kuten Suomessa Sininen tulevaisuus, myös se irtautui aikanaan suurta kannatusta saaneesta oikeistopopulistisesta puolueesta.

Saksan Sininen-puolue sai parissa viimeaikaisessa osavaltiovaalissa vain vajaan puolen prosentin kannatuksen.

– Äänestäjät Saksissa ja Thüringenissä torjuivat liberaalikonservatiivisen linjamme. Siksi on loogista, joskin kivuliasta, lakkauttaa projektimme, puolueen perustaja Frauke Petry sanoi Deutsche Wellen mukaan.

Petry, 44, toimi aiemmin Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen toisena puheenjohtajana, mutta erosi puolueesta vuonna 2017. Puolueesta oli juuri tullut kolmanneksi suurin Saksan liittopäivävaaleissa.

Petry toivoi voivansa luoda sinisestä porvarillisen ja konservatiivisen vaihtoehdon, joka saisi äänestäjiä muun muassa liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraateilta. Petryn mukaan sininen väri oli auttanut Merkelin liittolaista Baijerin kristillissosiaalista unionia (CSU) menestymään.

Avasi ovea radikalisoitumiselle

Petry perusti uuden puolueen, koska Vaihtoehto Saksalle -puolueesta oli tullut hänen mielestään liian radikaali. Tutkija Tuomas Iso-Markku Ulkopoliittisesta instituutista pitää Petryn näkemystä osittain tekopyhänä, sillä hän oli itse avaamassa ovea puolueen radikalisoitumiselle.

Vuoden 2015 puoluekokouksessa Petry syrjäytti Vaihtoehto Saksalle -puolueen perustajan, eurokriittisen taloustieteilijän Bernd Lucken. Lucke halusi puolueen keskittyvän eurokriisiin ja -kritiikkiin, mutta Petry oli valmis ottamaan agendalle myös identiteettikysymykset, kuten maahanmuuttovastaisuuden ja kritiikin islamia kohtaan.

– Petry itse käytti silloin selkeästi apunaan puolueen radikaalimpaa siipeä. Hänen alaisuudessaan puolue radikalisoitui ja muuttui paljon alkuperäisestä, Iso-Markku sanoo.

Tappionsa jälkeen Lucke erosi puolueesta ja perusti oman, Petryn luotsaamaa puoluetta maltillisemman puolueen Allianz für Fortschritt und Aufbruchin eli ALFA:n, josta tuli myöhemmin Liberal-Konservative Reformer. Sekin jäi marginaaliin.

Emopuolueita ei pystytä haastamaan

Sittemmin Frauke Petry olisi halunnut Vaihtoehto Saksalle -puolueen tavoittelevan laajempaa äänestäjäkuntaa ja tahtoi rajoittaa puolueen radikaaleimman siiven valtaa.

– Tämä konflikti on edelleen olemassa AfD:n sisällä: se jakautuu hieman maltillisempaan ja hyvin radikaaliin siipeen, Iso-Markku kertoo.

Iso-Markun mukaan puolueen radikaalien ajattelu on äärioikeistolaisilla linjoilla.

– Radikaali siipi asettaa osittain kyseenalaiseksi niitä arvoja ja normeja, joiden perustalle Saksan liittovaltio on perustettu. Se ei liity pelkästään ksenofobiaan ja rasismiin, vaan historiaa tulkitaan uudelleen.

Virallinen Saksa korostaa maan syyllisyyttä toisessa maailmansodassa ja holokaustissa, mutta AfD:n radikaali siipi vähättelee sen merkitystä.

Saksassa ja Suomessa sinisiä yhdistää se, että ne eivät ole pystyneet haastamaan emopuoluetta.

– Ei tästä puolueesta (Saksan sininen) ole ollut juurikaan mitään puhetta sen jälkeen, kun se perustettiin, Iso-Markku kertoo.

Frauke Petry

Syntynyt vuonna 1975 Dresdenissä silloisessa Itä-Saksassa.

Opiskeli kemiaa ja teki väitöskirjan Göttingenin yliopistoon.

Perusti Leipzigissa yrityksen, joka valmistaa ympäristöystävällisiä polyuretaaneja.

Aloitti vuonna 2015 Vaihtoehto Saksalle -puolueen toisena puheenjohtajana.

Sanoi pakolaiskriisin aikana, että Saksan poliisin tulisi ampua maahan pyrkiviä siirtolaisia, "jos tarpeen".

Erosi Vaihtoehto Saksalle -puolueesta vuonna 2017 ja perusti Sininen-puolueen.

Saksan liittopäivien edustaja.

Sai neljä lasta ensimmäisen miehensä kanssa, joka on luterilainen pappi. Kaksi lasta nykyisestä liitostaan Siniseen kuuluneen poliitikon kanssa.

Vaihtoehto Saksalle

Ryhmä taloustieteilijöitä perusti puolueen vuonna 2013. He vastustivat apupaketteja huonosti menestyville euromaille.

Sai ensimmäiset paikkansa osavaltiovaaleissa 2014.

Nousi Saksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi vuonna 2017.

MAINOS

Kommentoi

En nyt tiedä kävikö tuossa kurjasti, kun kai tuo kuitenkin on ihan kunniakas tapa toimia... Kerran kannatusta ei loikkareille ole, niin muuta kuin pillit pussiin.
Tästä muuten saisi jo sanonnan ihan yleisiin sananlaskuin: "kävi niin kuin Timo Soinille"
Buahhahhahhaaaaa!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19.11.
Luonnonvoimat purkautuvat ulos Oulun kaupungintalon seinien sisältä ja valtamerien meduusat heräävät eloon Ainolan puistossa – valotaideteokset syttyvät Lumo-festivaalin kävelyreitillä perjantaina kello 16 Tilaajille
19.11.
Estejuoksija jäi kiinni epo-hormonista – Ranskassa taas dopingtapaus
19.11.
Hradecky ja Kanerva huudattivat yleisöä Huuhkajien kansanjuhlassa Helsingissä: "Oi Suomi on nyt kisoissa, on meillä hieno jengi ja fanit"
19.11.
"Oli presidentiltä asiatonta vaatia tutkintaa poliittisesta vastustajastaan" – Trumpin Ukraina-puhelua kuunnelleet todistivat
19.11.
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
19.11.
Näyttelijän poika siirtyi kameran toiselle puolelle – "Ikä tuo kypsyyttä", sanoo 50 vuotta täyttävä elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä
19.11.
Uusi nelinpelipari Struff oli Kontisen ykkösvaihtoehto

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image