Ulkomaat

Ruotsin su­kel­lus­ve­ne­jah­din kuuluisassa kuvassa onkin tavallinen alus

KUVA: Ruotsin puolustusvoimat
Ulkomaat 12.4.2015 20:25 | Päivitetty 12.4.2015 21:11
STT,

Ruotsin sukellusvenejahdin keskiössä olleessa valokuvassa näkyvä alus on osoittautunut tavalliseksi alukseksi. Luokittelu on tehty Ruotsin puolustusvoimien tutkimuksissa.

Kuvan otti eläkkeellä oleva merivoimien upseeri Sven-Olof Kviman. Havainto tehtiin Lidingön saaren lähellä 31. lokakuuta. Svenska Dagbladet -lehden mukaan Kviman on sittemmin ollut yhteydessä Ruotsin puolustusvoimiin, jolloin hänelle kerrottiin, ettei havaintoa enää luokitella sukellusveneeksi.

Ruotsin puolustusvoimien tiedottaja Dag Enander vahvistaa Kvimanin saaman tiedon. Hänen mukaan puolustusvoimat eivät kuitenkaan kerro enempää tutkimuksista.

Havainto luokiteltiin tuoreeltaan mahdolliseksi sukellusveneeksi. Se käynnisti jälleen laajan etsintäoperaation. Ruotsin puolustusvoimat oli jo aiemmin lokakuussa etsinyt viikon ajan sukellusvenettä Ruotsin saaristossa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

Mikä tuo tavalline alus on? Ei ainakaan vene tai vesiskootteri, näkyy liian pieninä etäisyyten nähden. Kohde on aikalähellä, ehkä 150-250m max. Vedestä näyttää syntyvän vaahtoa aikapaljon, eli nopeutta on jonkin verran. Mikähän on vesistönsyvyys tuossa kohdin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tosiaan hassua olisi jos naapurin sukellusvene tuolla tavalla ajelisi pinnalla noin näkyvässä paikassa. Täytyy tunnustaa että itsekkin uskoin noiden Ruotsalaisten juttuja, mutta kun järjellä ajattelee niin tuskin tuo voi olla totta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mie vain uin selekhää siellä...sole sen kummephaa....joskus luulhaan periskoopiksi....joskus Pisan torniksi...riippuvatten tuulesta.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, muistaakseeni varsin järkeenkäypä selitys oli, että Ruotsin merivoimat halusivat lisäresursseja? Toki me naapurimaamme uhkakuvia seuraamme tarkasti, mutta se jankkaamisen laatu ja määrä kyllä saivat normaalit päivälehdet vaikuttamaan iltapäivälehdistöltä ja liekkö siellä jotain omaa agendaakin takana?

"NATO -keskustelua" on kaivattu vaikka miten pitkään. "NATO -keskustelu" on vain ollut laimeaa ja melko kielteistä. Oi mikä onnenpotku, piirretäänpäs uhkakuvia - ja johan "NATO -keskustelu" käy kiivaana ja positiivishenkisenä, kuten "NATO -keskustelun" kuuluukin!

Minua vaan kiinnostaa semmoinen kysymys tässä, että onko se itsenäinen kansa joka asiasta keskustelee ja tekee päätöksiä, jos sitä tämmöisellä ulkoisella ohjailulla saadaan kääntämään kelkkansa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jep, eihän merivoimien upseeri tietenkään sukellusvenettä ja tavallista alusta, eihän, vaikka olisi eläkkeellä....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

havaintoja ei pidä ottaa missään todesta oiskohan tuokin ukkeli sijottannu kruununs pyrämiidi peleihin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsalainen vapisee venäläisen kanssa mutta suomipoika ei votkaa kukkaruukkuun vladimirin kanssa kaada.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joutuusti uusia "havaintoja" kyllä Suomi ja Ruotsi pitää mahdollisimman nopeasti saada NATON jäseniksi. Tiiä millon siellä on oikia sukellusvene. Puttiinista tiiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upseeri Sven-Olof Kvimanin lentoonpäästämä ankka on nyt virallisesti ammuttu alas. Ihmettelempä kuinka paljon upseeri mahtoi hyötyä antamastaan "vinkistä"?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No missä on nyt venäjää syyttävät kommentit vai meneekö aina sillon pupu pöksyyn kun valheet osoittautuvat keksityiksi, no mitäpä tuo enään auttaa totuus kun vahinko on jo tapahtunut ja tällästen juttujen perusteella on tärkeintä että osa ihmisistä uskoo vain otsikkoa vilkaisemalla koska myöhemmin aihe ei enää kiinnosta, näin saadaan istutettua tiettyjä valheita ihmisten päähän, kannattais ehkä alkaa joidenkin aukoon niitä omia silmiä ja ajattelemaan ennen ku kommentoi ja yleensäkkin ajatella omilal aivoilla eikä antaa tv:n ja lehtien tehdä sitä puolestanne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No varmasti oli sukellusvene, yhtä paljon kuin Saddam Husseinilla joukkotuhoaseita.. NATO NATO NATO!!! ;D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi, voi. Sopiva päätös sunnuntain uutisannille. Kyllä ovat surkuhupaisia Ruotsin puolustusvoimat, ja sen eläköityneet upseerit. Kyllä venäläisillä on näköjään ironian tajuan, kun eräs sikäläinen silmäätekevä totesi, etteivät jenkit sentään etsi sukellusveneitä Potomac-joesta 😆

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvän tähden mitä huuhaata. Muistaakseni joku näki tuolla peräti itse Puutinin keskellä kuohuja. Nyt jotain rajaa tähän propagandaan. Ei se ole ainoastaan ne vieraan vallan mediat jotka puhuvat propagandaa. Muiden maiden mediat puhuvat sontaa omissa maissaan ja suomalainen media puhuu potaskaa täällä meidän kotona. Puttin sitä ja sukellusvene tätä. Hohhoijaa mitä huuhaata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

9:28
Oulun Seudun Sähkön ja Oulun Sähkönmyynnin asiakkaille soitettu huijaussoittoja – kerrottu virheellisesti sähkönmyynnin loppumisesta tai hintojen korotuksista
8:46
Varastettua kivääriä ja useita vaarallisia kynäpistooleja Ylivieskassa autossa kuljettaneelle miehelle vankeutta – Sama mies kaahasi rajusti Haapajärvellä
8:33
Syyrian armeija menee pohjoiseen kurdien avuksi Turkkia vastaan
8:17
Neljän henkilöauton ketjukolari haittasi aamuliikennettä Kuusamontiellä Laanilan tienoilla
8:00
Miksi kasvissyöjän kakka kelluu? Ulosteet kertovat terveydestämme enemmän kuin uskommekaan – Professori ennustaa kakkanäytteiden yleistyvän verikokeiden rinnalle Tilaajille
7:00
Tahdon morsiuspuvun suomalaisversio on erilainen kuin amerikkalaissarja – nimivalinta ihmetyttää
7:00
Päivän leffapoiminnat: Nicolas Cagen sihti on hukassa tahattoman koomisessa toimintajännärissä
14
Oulun satsattava joukkoliikenteeseen – kysymys on yleishyödyllisestä palvelusta, linjat on hoidettava olipa se taloudellisesti kannattavaa tai ei Lukijalta
10
Metsästäjä nousi tielle pysähtyneestä autosta ja ampui koppelon Savukoskella – haulikko ja saalis takavarikoitiin
8
Syyrian armeija liittymässä taisteluun Turkin hyökkäystä vastaan – pakoteuhkaukset tai asevientikiellot eivät taivuta Erdogania
6
Hailuodon lautan kantavuus on muuttunut, Merisilta-lautta huollossa useita viikkoja
6
Kansallismielisen Laki ja oikeus -puolueen johtaja Jaroslaw Kaczynski julistautui vaalivoittajaksi Puolassa
5
Limingan susille annettiin karkotusmääräys – alueella liikkuu arviolta kolmen suden lauma, jonka ihmisarkuus halutaan palauttaa
5
Lämpötilat pysyvät Oulussa vielä plussan puolella – keskiviikkona kannattaa varautua huonoon ajokeliin, taivaalta voi tulla vettä, räntää tai lunta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Keski-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Lapin itäosassa sekä Kuusamon kunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Turkki hyökkäsi syyriaan

106 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Leipäjonossa kuultua

Kommentoijalle haluttaisi sanoa, että leipäjonokeskustelu on Suomessa niin loppuun kaluttu ja populistinen aihe, joka ei... Lue lisää...
Peruspekka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.10.

Fingerpori

14.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image