Ulkomaat

Ruotsin puo­lus­tus­voi­mat eristi joksikin aikaa alueen si­vii­li­ve­neil­tä

Ulkomaat 20.10.2014 20:05
STT

Ruotsin puolustusvoimat eristi tilapäisesti osan alueesta siviiliveneiltä, ja lisäksi ilmaliikenteelle asetettiin rajoituksia.

Puolustusvoimat ei selittänyt, miksi siviiliveneiden käskettiin pysyä 10 kilometrin etäisyydellä HMS Stockholmista, joka oli saariston eteläosassa. Eristys purettiin maanantaina illansuussa.

Sen sijaan ilmaliikenteen rajoitukset olivat maanantai-iltana edelleen voimassa. Niiden mukaan siviilikoneet eivät saa lentää alle 900 metrin korkeudessa.

Puolustusvoimien vihjepuhelin on edelleen käytössä, ja siihen tulee yhä viisi kuusi puhelua tunnissa.

Maanantaina julkisuuteen ilmaantui epäileviä kannanottoja etsintäoperaation onnistumisesta. Esimerkiksi Ruotsin puolustusvoimien entinen komentaja Bengt Gustafsson piti operaation onnistumismahdollisuuksia pieninä. Gustafsson oli mukana intensiivisissä sukellusvene-etsinnöissä 1980-luvulla.

– Emme onnistuneet silloin, ja teimme niitä kymmenen vuotta. Tänä päivänä puolustusvoimilla ei ole niin paljon tietoa eikä niin sopivaa varustusta kuin meillä oli ainakin 1980-luvun lopulla. Näin ollen onnistumisen todennäköisyys on (nyt) pienempi, Gustafsson pohti.

Komentajakapteeni Ola Thunqvist Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta puolestaan kaipasi puolustusvoimille tiedusteluun ja sukellusveneiden etsintään soveltuvia helikoptereita. Niitä on kuitenkin luvassa vasta vuonna 2020.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Venäjällä kaikki on valetta. Suomi menossa samaan suuntaan nyky ministereiden johdolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko Ruåtsalaiset kuulleet syvyyspommeista? Niitä on kuulemma ollut jo toisessa maailmansodassa. Ehkäpä ruåtsalaiset eivät ole vielä kuulleet niistä. Ehkä joskus 2050 joku kertoo heillekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäläinen ydinsukellusvene on uponnut Jäämerellä, mutta kiinnittääkseen Lännen huomion muualle, venäläiset pyörittävät nyt median myötävaikutuksella kissa ja hiiri -leikkiä Tukholman saaristossa. On ne sellaisia veijareita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11.12.
Oulussa perjantaina esiintyvä Take 6 hitsaa yhteen gospelmusiikkia ja pophittejä – "Olemme vanhan koulukunnan a cappella -yhtye"
11.12.
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
11.12.
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
11.12.
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
11.12.
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
11.12.
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
11.12.
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, Lapin itäosassa sekä Koillismaalla lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

Kaupunkiin matkaa 20 km. Yleinen liikenne pelaa hyvin. Lentokentälle sentään on matkaa se 30 km jotta pääsee avartumaan.... Lue lisää...
OKT asukki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.12.

Fingerpori

12.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image