Ulkomaat

Ruotsi aloitti suu­ro­pe­raa­tion vieraan vedenalaisen toiminnan takia

Ulkomaat 17.10.2014 18:36 | Päivitetty 17.10.2014 21:10
STT

Ruotsin puolustusvoimat on aloittanut suuroperaation Tukholman saaristossa, koska katsoo saaneensa erittäin luotettavalta lähteeltä tietoja vieraasta vedenalaisesta toiminnasta.

Puolustusvoimien operaatiojohtaja Jonas Wikström piti Tukholmassa muutaman minuutin mittaisen tiedotustilaisuuden, mutta oli hyvin vaitonainen saatujen tietojen luonteesta.

Hän ei kertonut, onko toiminnasta saatu kuva- tai äänitodisteita. Hän ei myöskään halunnut kytkeä tapahtumaa viime aikojen ilmatilaloukkauksiin.

- Suhtaudumme tähän erittäin vakavasti minkä takia olemme aloittaneet tämän operaation, Wikström sanoi.

Tiedusteluoperaatiossa on mukana aluksia, lentokoneita ja kodinturvajoukkoja.

Wikström sanoi, että alue on vilkkaasti liikennöity, joten operaatiosta haluttiin tiedottaa yleisölle.

Puolustusvoimien tiedottaja ei halunnut tarkentaa alueen sijaintia uutistoimisto TT:lle.

- En voi sanoa muuta kuin että se on Tukholman saaristossa, Jesper Tengroth sanoo.

Myös kysymys siitä, kohdistuuko epäily johonkin tiettyyn maahan tai maihin, jää vaille vastausta.

- En voi kommentoida sitä.

"Eksyminen olisi huonoa navigointia"

Sukellusvene-epäilyyn reagoitaisiin Suomen aluevesillä välittömästi, kertoo Suomenlahden meripuolustusalueen komentaja Markus Aarnio. Aarnion mukaan pinnalla liikkuvalta sukellusveneeltä kysytään ensin radioteitse aikeita ja jos ne eivät selviä, valmiudessa oleva pinta-alus lähtee selvittämään asiaa.

Suomen aluevesillä on rajattu määrä alueita, joissa sukellusvene kykenee toimimaan veden alla. Nämä alueet ovat Aarnion mukaan tiedossa ja valvottuja.

Aarnio korosti, ettei Ruotsin tapauksessa ole vielä tietoa, onko kyseessä sukellusvene.

Pinnanalaisessa kulussa oleva sukellusvene tuskin eksyy sattumalta Tukholmaan saaristoon, hän arvioi. Veden alla liikkuminen on niin riskialtista, että suunnistaminen tulee tehdä huolella.

- Jos eksymistä tapahtuu, niin se on huonoa navigointia.

Ruotsi aloitti suuren tiedusteluoperaation saatuaan tiedon "vieraasta vedenalaisesta toiminnasta". Erityistä valmiuden korostamista Ruotsin reaktiossa Aarnio ei näe. Jos havainto saadaan luotettavasta lähteestä, valjastetaan mahdollisimman tehokkaat voimat, hän sanoo.

- Kyllähän se on tiedossa, että valmiutta molemmissa valtioissa (Suomessa ja Ruotsissa) ylläpidetään jatkuvasti.

Ruotsin lisäksi Itämeren alueella sukellusveneitä on Puolalla, Saksalla ja Venäjällä, Aarnio kertoo.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (50)

Montakohan tonnia kalaa kuolee tälläkertaa kun syvyyspommit paukkuu.Lopulta huomataan kuten edellisellä kerrallakin että ei siellä mitään ollut vaan kuuntelijan kuulossa oli vika.Oli nääs soittanut musiikkia liian kovalla kuulokkeet päässä ja korvissa alkanut tinnitus vinkumaan.Mutta hatunnosto Ruotsille että se kuitenkin tekee jotain verrattuna Suomen vellihousu-pizzan mutustelija puolustajiimme jotka ei uskalla tehdä mitään vaan "neuvottelevat"niin kauan että tilanne on ohi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siellä pyörii että saavat suomi ja ruotsi tollot maksumiehiks natoon .seon kumma kun niitä ei saada kiinni nyky vehkeillä ei edes kuvaa että semmosta ropagandaa taas.misähän ne länsiliiton veneet seilaa tuskin nekkään usaa ympäri kiertää .no hermo heikot saa taas vettä myllyyn ,kyllä putini tulee nyt ja syö soomen risukot

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei siellä tarvi naton sukellella, kun ei siellä ole mitään kiinnostavaa. venäjä kiusaa ruottalaisia, kuten lentokoneilla. mitä siitä seuraa. paljon kuolleita kaloja ja joku kirja 2v sisällä. luin spekulaatio kirjan 80 luvulla siitä karille karahtaneesta sukellusveneestä. putin ei vaan ymmärrä, että se voi liittyä yhtäkkiä natoon ja suomi joutuu seuraamaan ruotsia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Menkäähän reagoimaan äänekkäästi turpajouhet!
Mitä suomenkaan tuommosista tarvii hernettä vetää? Sielä oo ku pari syvännettä misä meidänkään rannikolla joku peltikippo voi lillua, meinnaattako ettei ne tuu jalan suomeen jos aikovat?
Antaa poikien leikkiä, jos pistävät rytinäksi nii mennään sitte vastaan kattomaan minkälaista laktoositonta makkaraa ne on vailla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teennäinen syy harjoitella sotaa. Miksi muuten Hollannillla muuten on niin suuri rooli nato jutuissa. Google palvelin, MH17, partiointi itämerellä mm.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästähän se Jan Guillou kirjoitti jo parikymmentä vuotta sitten kirjassaan "Mies Kaliningradista"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Ruotsi, kun taas reagoitte ärhäkkäästi. Meillä suomalaisilla olisi niin paljon oppimista teiltä. Me vaan hyssytellään. Te osaatte muutakin kuin hyssytellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt tarttis reagoida Suomen ja muitten maittenki näihin venakkojen rajaloukkauksiin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävihän tässä vuosia sitten Karskogassa,jotta venäläinen sukellusvene navigoi väärin ja karrautti saaristossa karille :) Sinne töpsäti kilometrejä pujoteltua saarienvälisä.Kapteenin oli tultava ulos aluksesta,niin oli vetäny ittensä känniin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpö höpö siellä mitään ole, kunhan vaan taas marinoivat kansalaistensa aivoja Nato-propagandassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tuo sin aivojen marinointi vertaus tekee kommentistasi lähinnä hubittavan. Vaikuttaa lukijoihin lähinnä nato myönteisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin Nato-propagandisti "äkkiä Natoon" varmaan väittäisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

NATO luotettavasti kertoi, että Yhdysvaltain häivekala ui Tukholman saaristossa, eikä Ruotsin puolustusvoimilla ole toivettakaan sen löytämiseksi.

Lievät vaatimukset Ruotsi Demokraateilta puolustusbudjetin kasvattamiseksi, että sentään NATO sukellusveneet tunnistettaisiin Tukholman saaristossa, ehkäpä?

USS Kitty Hawk.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on näintä ebola/ilmastonmuutos-luokan vedätyksiä, jolla vain korostetaan itseä ja kiristetään lisää rahoitusta. Siellä mitään ufoja ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhden itämaan lentäjät on tunnetusti huonoja navigoimaan, ehkä sukellusvenekapteenitkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Venäläiset on asialla Suomen sponsoroimalla ydinsukellusveneellä muutan amerikkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (50)

Uutisvirta

21:34
Analyysi: Oulun valtuusto kokoustaa kuin sillit purkissa – auttaako tiivis tunnelma päättämään isoista säästöistä? Tilaajille
21:09
Turun synagogaa töhrittiin maalilla holokaustin muistopäivänä – presidentti Sauli Niinistö pitää töhrimistä huolestuttavana
20:50
Päävalmentaja Jukka Jalonen Ruotsin EHT-turnauksen lähtökohdista: "Sopivan haastavaa itsellekkin"
20:46
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti
20:21
Yhdysvaltain sotilaskone putosi Afganistanissa – Taliban väittää ampuneensa koneen alas, USA kiistää Talibanin osallisuuden
20:15
Kolumni: Kobe Bryantin äärimmäinen kilpailuvietti on koripallolegendan perintö nuoremmille sukupolville
20:11
Tukkirekasta irtosi puita, perässä ajanut henkilöauto vahingoittui – Viitostien liikenne poikki raivaustöiden vuoksi Kemijärvellä
138
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
93
Kohdeltiinko Kemissä pidetyn pilkkikisan saaliskaloja väärin? SEY kanteli oikeusasiamiehelle Lapin poliisin päätöksestä
89
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
75
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
28
Ylen MOT-ohjelma: Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien sopimuksen – lakitoimiston arvio sopimusmuutoksen laittomuudesta ohitettiin
22
Pelastuslaitos sai kiinni loukkaantuneen joutsenen – lintu napattiin haavin avulla roikkumalla köyden varassa Merikosken sillalta
20
Jalkansa loukannut joutsen huolettaa oululaisia – lintu kököttänyt Raatissa jään päällä pakkasessa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Satakunnan ja Uudenmaan maakunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.
Ajokeli on tai muuttuu huonoksi maan itäosassa, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Enontekiön kunnassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

198 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Oulu oyn aikaan sinne pääsivät kaikki kun tehtaalle ei kukaan halunnut. Oli valtion laitos. Sitten se laitettiin kuntoon... Lue lisää...
Miksi et aikanaan me...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image