Ulkomaat

Ruot­sa­lais­syyt­tä­jä luopuu Julian Assangen rais­kause­päi­lyn tutkinnasta – todistajan muistikuvat haalistuivat lähes vuo­si­kym­me­nes­sä tapahtuneesta

Julian Assange puhui lehdistölle Ecuadorin Lontoon-lähetystön parvekkeelta toukokuussa 2017. Nyt hänet on vangittu. KUVA: FACUNDO ARRIZABALAGA
Ulkomaat 19.11.2019 16:46
Katja Ihatsu

Syyttäjä piti kantajan lausuntoa uskottavana ja luotettavana, mutta riittämättömänä.

Wikileaksin perustaja Julian Assange välttyi raiskaussyytteeltä Ruotsissa. Ruotsalainen apulaispääsyyttäjä Eva-Marie Persson sanoi tiistaina, ettei jatka tutkintaa raiskausepäilystä. Epäilty uhri voi vielä valittaa päätöksestä.

– Esitutkintaaineisto ei riitä syytteen nostamiseen, Persson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Perssonin mukaan kantajan lausunto epäillystä raiskauksesta on uskottava ja luotettava, mutta sanoi kuluneen ajan haalistaneen todistajan muistikuvia. 48-vuotias Assange on toistuvasti kiistänyt häntä kohtaan tehdyt syytökset.

Assange on ollut viime huhtikuusta lähtien vangittuna Britanniassa. Ruotsin päätös merkitsee, ettei britannialaisen oikeusistuimen tarvitse valita Ruotsin ja Yhdysvaltojen luovutuspyyntöjen väliltä.

18 syytettä USA:ssa

Oikeus käsittelee helmikuussa Yhdysvaltojen luovutuspyynnön. Assange halutaan oikeuden eteen vastaamaan 18 syytteeseen, jotka koskevat vakoilua, tietomurtoa hallituksen tietokantoihin ja salaisten sotilaallisten ja diplomaattisten tietojen julkistamista.

Epäillyn raiskauksen tutkinta päättyi vuonna 2012, kun hän sai Ecuadorilta turvapaikan maan Lontoon-lähetystöstä. Esitutkinnan aloittaminen uudestaan tuli ajankohtaiseksi, kun Ecuador karkotti Assangen huhtikuussa ja Britannian poliisi pidätti hänet.

Kaksi naista syytti Assangea raiskauksesta ja muista seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat Tukholmassa Wikileaks-konferenssin jälkeen syyskuussa 2010. Muut väitetyt seksuaalirikokset ovat vanhentuneet vuonna 2015, mutta epäilty raiskausjuttu vanhenee vasta ensi vuoden elokuussa.

Australian kansalainen Assange istuu Britanniassa vajaan vuoden mittaista vankeusrangaistusta takuuehtojensa rikkomisesta. Oikeuden mukaan Assange rikkoi aiempaa oikeuden määräystä, kun hän haki turvapaikkaa Ecuadorin Lontoon-lähetystöstä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:42
Nainen pa­hoin­pi­del­tiin yk­si­tyis­asun­nos­sa Ke­min­maas­sa – uhrin mukaan häntä lyö­tiin, pot­kit­tiin ja re­vit­tiin hiuk­sis­ta
11:40
Mies hyök­kä­si autossa is­tu­neen tun­te­mat­to­man miehen kimp­puun Ter­vo­las­sa
11:35
Oululaisen Jesse Kangasniemen kokoelmissa on satoja nukkeja, joita hän hoitaa ja pukee tekemiinsä vaatteisiin
10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
28
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
11
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
10
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

226 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image