Ulkomaat

Romanialaiset äänestävät presidentin kohtalosta

Ulkomaat 27.7.2012 15:43 | Päivitetty 27.7.2012 22:19
STT-AFP-Reuters

Romaniassa järjestetään ylihuomenna kansanäänestys, joka ratkaisee, pannaanko presidentti Traian Basescu viralta. Äänestystä on edeltänyt sotkuinen ja jopa surkuhupaisa vääntö.

Basescun eroa ajava pääministeri Victor Ponta on jo ehtinyt ottaa yhteen Euroopan unionin kanssa äänestyksen tarpeellisuudesta ja uhata maan perustuslakituomioistuimen tuomareita erottamisella. Basescu taas on turvautunut kampanjoinnissaan epätavalliseen taktiikkaan: hän kehottaa ihmisiä – myös tukijoitaan – jäämään kotiin.

Gallupien mukaan selvä enemmistö romanialaisista kun kannattaa Basescun eroa, mutta äänestys on pätevä vain, jos yli puolet kansalaisista vaivautuu uurnille. Sitä pidetään epätodennäköisenä.

Ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, koko Romanian hallintoa vaivaavat korruptiosyytökset ja Pontaa itseään on epäilty väitöskirjansa plagioinnista.

Sopan seurauksena Romanian talous ja valuutan arvo ovat syöksykierteessä, ja kriisiä on luonnehdittu maan pahimmaksi sitten kommunistivallan kaatumisen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

173 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko sinä tienaat bruttona/kk ja montako vuotta on yläasteen jälkeen koulutusta ja paljonko työelämää?

Kaikki he, jotka vastasivat aloittajan esittämään kysymykseen asijallisesti ovat rehellisiä. Suunsoittajat taas kuuluvat... Lue lisää...
Tämä selvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image