Ulkomaat

Reuters: Putinin mukaan Krimin asemasta "ei neuvotella enää ikinä"

Ulkomaat 28.5.2016 3:08 | Päivitetty 28.5.2016 8:09
STT

Venäjän presidentti Vladimir Putin painottaa, että keskustelu Krimin niemimaan asemasta on lopullisesti päättynyt. Kreikassa vieraileva Putin sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Venäjä ei neuvottele Krimin asemasta enää ikinä.

- Me näemme asian niin, että tämä kysymys on loppuun käsitelty. Venäjä ei tule osallistumaan minkäänlaisiin keskusteluihin aiheesta kenenkään kanssa, Putin vakuutti lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti Ateenassa yhdessä Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin kanssa.

Venäjä miehitti ja liitti itseensä Ukrainalle kuuluneen Krimin niemimaan vuonna 2014.

Putin sanoi myös, ettei Venäjällä ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä vastatoimiin Naton uuden ohjuskilven takia. Hänen mukaansa osa ohjuskilvestä Romaniassa ja Puolassa muodostaa suoran uhkan Venäjän turvallisuudelle.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Nyt olisi aika Suomalaistenkin päänsä hiekkaanpiilottajien (eli poliitikkojen ja muiden viherpiiperöiden) aika herätä. Kun venäjä on onnistuneesti vallannut yhden valtion alueita, niin TÄYSIN VARMASTI sama tulee jatkumaan milloin milläkin tekosyyllä. Sitä varten Suomen tulee liittyä NATO:oon heti, ja järjestää massiiviset kalusto-ostokset ja NATO:n tukikohta Suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on erittäin hyvä uutinen. Krimin kansa äänesti asiasta ja nyt heillä on asiat hyvin. Presidentti Putin kuunteli kansan ääntä. Meillä Suomessa pitäisi kansan saada äänestä EU erosta sekä natosta. Nämä ovat niin suuria asioita ettei n iitä saa koskaan antaa poliitikkojen ratkaistaviksi. Jos näin joskus tekisivät niin valtakunnan oikeuteen jioutavat ja maasta karkotukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On kyllä ihmeelliset märät unet sulla... miksi laittomasta alueenvaltauksesta tulisi tehdä laillinen teko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjän vastainen Ulkopoliittineninstituutti pääsee jälleen arvostelemaan venäjää ja putinia,mutta ei kuulunut kommentteja kun kidutuksenvastainen YK-komiteaa estettiin tekemästä työtään tässä euroopan pahimmassa korruptio pesässä jota saksa ja usa ihannoivat.Täysjärkinen varmaan ymmärtää ettei nato tule ikinä astumaan krimin maaperälle eikä pääse rakentelemaan mitään tukikohtia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä aina neuvotella pitäis! Onkoos se vielä vaiheessa tuo Ahvenanmaakin Ruotsin kassa???
Kyllähän sen kuuluis olla aivan "suvereenisti" suomen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putin on siis nyt määritellyt sen, kuinka pitkä aika on "ikinä". Kun aiemmin ajateltiin, että se kattaa ajanjakson tästä hetkestä maailmanloppuun, Putinin määritelmä lyhentää sen muutamaan viisivuotiskauteen (käyttääkseni tällaista neuvostoliittolaista käsitettä). Sen pitemmällehän mikään valtio ei voi tosiasiassa määritellä, eikä määrätä tulevaisuutta.

Mielenkiintoinen rakennelma on myös Putinin ajatus siitä, että kyky suojautua Venäjän ohjusiskulta on uhka Venäjän turvallisuudelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suojautuminen ohjuksilla on nimenomaan rakennettu Iranin suhteen joka on näköjään jätetty uutisoimatta Kalevassa. Jos Iran saa rakennettua ydinaseen niin liipasin on herkässä Israiliin ja Eurooppaan.....
Mutta Venäjähän on aina epäluuloinen ja luulee että ne on rakennettu heitä silmälläpitäen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iran on liittynyt ydinsopimukseen, eikä kehitä enää ydinaseita. Israel ei ole liittynyt, eikä toisekseen ole päästänyt maahan tarkastajia tai tarkkailijoita, ja on lisäksi julkisesti uhannut muita maita thermonuclear- aseilla, jos katsoo tulleensa uhatuksi. Amerikkalaisten (NATO,n) olisi siis suunnattava ohjuskilpensä Välimeren itäpäästä laukaistavia ohjuksia vastaan. Eurooppaan rakennettavat ohjustorjunta tukikohdat ovat yksiselitteisesti kohdistettu Venäjää vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjä muodostaa suuren uhan lähes jokaiseen maailman valtioon. Toivottavasti suomi ymmärtää liittyä Natoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sittenpähän rutistuvat talouspakotteiden seurauksena. Niitä tulisi kylläkin tiukentaa huomattavasti nykyisestä niin kauan, kunnes Venäjä viimein älyää palauttaa Donbassin alueen sekä Krimin niemimaan takaisin Ukrainalle lopettaen venäjämielisten separatistien tukemisen.

Samalla Venäjän tulee vetää joukkonsa pois Georgiaan kuuluvista Abhasiasta ja Etelä-Ossetiasta sekä Moldovaan kuuluvasta Transnistriasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

70
Oulun keskusta täyttyi ihmeellisistä vanhoista autoista kaikenlaista rojua katoillaan – hollantilainen porukka seikkailee Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan halki halpisautoilla
58
Sinun vuoro kysyä Kalevan vaalikoneessa – ehdokkaat Oulun vaalipiirin alueelta vastaavat
43
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
41
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
26
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
20
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
15
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

233 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kansan elintason romahduksen lähtölaukaus

No jos se 80-luku oli niin kultaista aikaa, niin mietitäänpä hetki mitä nyt pitäisi sitten tehdä? Miten se työttömyys ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image