Ulkomaat

Rap-artisti Asap Rocky oikeudelle: "Koimme olomme tur­vat­to­mak­si" –  räppäri sai puheenvuoron torstaina jatkuneessa oi­keu­den­käyn­nis­sä

Asap Rockyn äiti Renee Black (oik.) saapui oikeuteen Tukholmassa torstaina. KUVA: FREDRIK PERSSON
Ulkomaat 1.8.2019 17:38
Tuomas Ojala

Asap Rocky kertoi häntä vastaan aiemmin tehdyistä hyökkäyksistä. 19-vuotias asianomistaja ei muistanut kaikkia tapahtumia.

Rap-artisti Asap Rockyn, oikealta nimeltään Rakim Mayersin oikeudenkäynti jatkui torstaina Tukholman käräjäoikeudessa. Ruotsin vankeinhoidon vihreisiin pukeutunut Mayers vilkutti silminnähden iloisena äidilleen nähdessään tämän oikeussalissa kansainvälisen lehdistökaartin keskellä.

Iltapäivällä Mayers oman versionsa kerrottuaan vastasi syyttäjän kysymyksiin rauhallisesti ja itsevarmasti eikä suostunut spekuloimaan syyttäjän esittäessä jatkokysymyksiä. Syyttäjä keskittyi selvittämään pulloja koskevaa kysymystä.

Mayers kertoi tilanteen kärjistyttyä poimineensa maasta tyhjän pullon, jotta hänen mukaansa uhkaavasti käyttäytynyt 19-vuotias asianomistaja ei kumppaninsa kanssa saisi niitä haltuunsa. Mayers kertoi laskeneensa pullot maahan koettuaan, ettei niistä ollut tilanteessa enää vaaraa.

Tunsi olonsa turvattomaksi vieraassa maassa

Mayers toi myös esiin viime vuosina kohtaamansa väkivallan ja sen vaikuttaneen heidän kokemaansa turvattomuuden tunteeseen vieraassa maassa.

Viime syksynä Mayersia viillettiin kasvoihin tappelussa. Lisäksi kaksi metamfetamiinin vaikutuksen alaisena ollutta henkilöä hyökkäsi hänen kimppuunsa hississä Aucklandin konserttinsa jälkeen vuonna 2016. Hänen kotinsa on myös ryöstetty aseella uhaten kaksi kertaa kahden viime vuoden aikana.

Syyttäjä toi esiin myös Mayersin avustajan videoita ja tapahtumia koskevat tekstiviestit, joihin hän kieltäytyi vastaamasta, koska ne eivät olleet hänen kirjoittamiaan.

Asianomistaja muisti tapahtumat huonosti

Oikeudenkäynnin toisen päivän aluksi puolustus ristikuulusteli 19-vuotiasta asianomistajaa. Puolustus pyrki osoittamaan ristiriitaisuuksia 19-vuotiaan lausunnoissa sekä selvittämään hänen motiivinsa Rakim Mayersin seurueen seuraamiseen.

19-vuotias ei monilta osin voinut vastata puolustuksen kysymyksiin, koska hän ei omien sanojensa mukaan muistanut kaikkia tapahtumia. Ajoittain kiivaasta kuulustelusta huolimatta hän kuitenkin vastasi kysymyksiin rauhallisesti.

Puolustus kyseenalaisti myös kuvamateriaalin avulla 19-vuotiaan väitteen, että syytetyillä olisi ollut pahoinpitelyn aikana pulloja käsissään.

Puolustus nosti myös esiin 19-vuotiaan ja aiemman pahoinpitelytuomion ja heroiinin käytön.

Kuulustelun lopuksi Mayers sanoi käyneensä Ruotsissa useamman kerran ja nähneensä maan kauniin puolen ja kauniin arkkitehtuurin. Tällä kerralla hän näki myös Ruotsin rumemman puolen istuessaan tutkintavankeudessa.

– Minulle on sanottu, että voisin vaatia korvauksia kokemistani tappiosta, mutta en halua rahaa. Haluan oikeutta ja puhdistaa nimeni, Mayers päätti puheenvuoronsa.

MAINOS

Kommentoi

Jos kokee itsensä uhatuksi, niin ratkaisukeino on maahan kaato ja potkiminen. Setä Trumpin oppejako?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiesi varmaan että rikas bändi niin ärsyttämään vaan tappelu aikaan ja sitten rahankeruu yritys. I kannata kaikkia panna Trumpin piikkiin sillä alkaa jo käydä vanhaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei taida jenkit keikkailla Ruotsissa jos niin paha paikka että harlemin asukaskin pelkää,kiinalaiset koki ruotsin ahistava maana nyt jenkit pahalta tuntuu naapurin puolesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

" Koimme olomme tur­vat­to­mak­si " - Itkiskö vai nauraisko, niin on säälittävää tämä touhu.

Ei käy kateeksi Ruotsia kun saavat nyt setviä ulkomaailaisten narkkareiden ja räppäreiden keskinäistä väkivaltaa maassaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämmöiset tapahtumat ovat nykyään Ruotsissa ihan jokapäiväisiä. Rap-artistilla ei käynyt harvinaisen huono tuuri, hän oli vain yksi tuhansista. Media kirjoittaa tästä vain koska kyseessä on kuuluisa henkilö. Muut tapaukset taitavat jäädä tutkimatta. Taitaa kuu karahkan kiertää ennenkuin tämä rap-artisti menee seuraavan kerran Ruotsiin keikalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä kannattaa tulla seuraavaksi kuninkuusraveihin. Nimi ainaki menisi siellä lähtöluettelossa ihan täydestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä näihin ruotsalaismiehiin on mennyt, kun pitää jenkkiräppäreitä häiritä !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinpä... Musta tää tilanne on molemminpuolinen, ruotsalainen oli seurannut niitä ja aiheuttanut itse koko tilanteen, mutta ei jenkit sitä ois saanu pahoinpidellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsistahan onkin paljastunut melkoinen banaani-valtio. Tätä artistia syytetään pahoinpitelystä eikä esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä tai raiskauksesta. Kukaan ei ole aikaisemmin joutunut vankilaan Ruotsissa tavallisesta pahoinpitelystä - eikä Suomessakaan - mutta siitä huolimatta tämä artisti on ollut vangittuna heinäkuun alusta asti. Ruotsi ei ole mikään oikeusvaltio, vaan härski vasemmistolainen totalitaristinen banaani-valtio.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla tämä 19-vuotias jokin maahanmuuttajakriminaali, kun ovat ruotsit noin tärinöissään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko minkälaiset loppukesän ilmat siellä Nevan suistossa? Täällä alkanut illat jo viilentyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei varmaan tämä räpätti ihan heti tule uudestaan Ruotsiin tai edes pohjoismaihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tunnettuja jenkkiräppäreitä on alan harrastajien sivujen mukaan jatkuvasti poliisin pidättäminä ja tuomiolla. Monelle se on tapa lisätä katu-uskottavuutta ja myyntiä. Tässä tuskin siitä on kysymys, mutta tuohon kulttuuriin tuntuu kuuluvan herkkyys joutua konflikteihin lain kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla tällä asianomistajallakin tapana hakeutua konflikteihin, kuin myös tällä todistajana olleella...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:32
"Vihamotiivilla olevaa rasistista häiriköintiä ja uhkailua" –  Poliisi epäilee, että "Husu" Husseinia on vainottu pidempään
16:43
Postialan neuvotteluissa päästiin pieni askel eteenpäin ilman läpimurtoa – lakko jatkuu, seuraavat neuvottelut perjantaina
16:02
Trumpin virkarikostutkinta siirtyy tänään televisioon – Julkiset kuulemiset alkavat kello 17 Suomen aikaa
15:59
Henkilöauto törmäsi kuorma-autoon Pyhännällä, äiti ja lapsi vietiin sairaalaan tarkastukseen
14:58
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg takaisin kohti Eurooppaa – saa kyydin australialaisten maailmanmatkaajien katamaraanilla
14:42
Mikkola nousee Kärppien päävalmentajaksi Mannerin jälkeen – edustusjoukkueen ja A-nuorten valmennustiimit jatkavat ensi kaudella samassa muodossa
14:29
Poliisi epäilee paritusrikosta Kajaanissa ja kahdella pienemmällä paikkakunnalla – "Madame" majoitti liiketiloissaan kielitaidottomia, seksuaalipalveluja myyneitä naisia
188
Linnanmaalla, keskustassa vai jossain muualla? Kerro meille, missä Oulun yliopiston pitäisi sijaita
62
Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla erittäin pitkä – "Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun"
47
Pohjantiellä sattui kolmen auton ketjukolari – ei loukkaantuneita
38
"Ruotsi ei ole rakettitiedettä" – Tartu härkää sarvista ja puhu, opastaa oululaislähtöinen kielilähettiläs Seppo Määttä
32
Oulussa kehitetty kasvomaksaminen käytössä noin 2 000 kokeilijalla – maksutapaa testattu kahdeksassa kahvilassa
24
Tatuointi- ja kestopigmentointiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita – saattavat aiheuttaa syöpää tai haitata lisääntymistä
23
Uudet kaistat helpottavat Limingantullin liikennettä – uuden alikulun päällystys ja kivettäminen jäivät ensi kevääseen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa jäätävän tihkusateen ja lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

262 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Olin aikanaan ammattiliiton jäsen. Ei mulla valittamista, hyvin menee. Lue lisää...
ONNELLINEN.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image