Ulkomaat

Pohjois-Korea ampui kaksi uutta ohjusta

Etelä-Koreassa seurattiin uutislähetystä Pohjois-Korean ohjuslaukaisusta elokuussa. Arkistokuva. KUVA: JEON HEON-KYUN
Ulkomaat 10.9.2019 10:24
Daniel Wallenius

Pohjois-Korea ampui kaksi uutta ohjusta tiistaiaamuna. Asiasta kertoivat Etelä-Korean viranomaiset.

Etelä-Korean armeija havaitsi laukaisun varhain aamulla. Armeijan mukaan kyseessä näytti olevan kaksi lyhyen kantaman ohjusta.

Kyseessä on ainakin neljäs ohjuslaukaisu heinäkuun puolen välin jälkeen. Pohjois-Korea on itse ilmoittanut viime vuonna keskeyttävänsä ydinaseohjelmansa sekä pitkän matkan ja mannertenvälisten ohjusten laukaisun

Vaikka tänä vuonna laukaistut ohjukset ovat lyhyen kantaman ohjuksia, niissä on asiantuntijoiden mukaan nähtävissä huomattavaa teknologista kehitystä ja niitä voitaisiin käyttää ohjuspuolustusten kiertämiseen.

Pohjoinen vakuuttaa neuvotteluhalukkuutta

Laukaisut tapahtuivat vain tunteja sen jälkeen, kun Pohjois-Korean varaulkoministeri Choe Son Hui sanoi maan valtiollissesa mediassa, että Pohjois-Korea olisi valmis laajoihin neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa syyskuun lopussa. Neuvottelujen aika ja paikka ovat vielä avoinna.

Choe kuitenkin varoitti, että Yhdysvaltojen tulisi tuoda neuvotteluihin uusia avauksia, tai neuvottelut saattaisivat kariutua jälleen. Yhdysvaltojen hallinto on sanonut, ettei ilmoitettavaa uusista neuvotteluista ole.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un tapasivat Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä kesäkuussa ja päättivät avata uudet neuvottelut sen jälkeen, kun johtajien tapaaminen Vietnamissa helmikuussa ei tuonut tulosta.

Tämän jälkeen amerikkalaisten yritykset avata neuvotteluita ovat kuitenkin jääneet vaille muuta vastausta kuin toistuvat ohjuskokeet.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:15
Mies löi naista 13 kertaa puukolla ylävartaloon Raahessa, miehen mukaan kyse oli hätävarjelusta – syyttäjä vaatii vankeustuomiota
11:06
Henkilöautot nokkakolarissa Kalajoella – viisi henkilöä loukkaantui, kaksi vakavammin
11:05
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
10:52
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Sotkamossa – yksi ihminen vietiin jatkohoitoon
10:52
Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuotias Kanerva oli Tornion vanhin asukas
10:33
Keskustan Minna-Maaria Sipilä eroaa Kempeleen kunnanhallituksen jäsenyydestä – vetoaa kahdella paikkakunnalla asumiseen
10:14
Näin Hahtiperän hylyn kappaleita lastattiin autoon Oulussa
52
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
38
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
26
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
24
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
19
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"
15
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin
14
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image