Ulkomaat

Pa­les­tii­na­lai­set asemiehet pyrkivät Gazan rajan yli – Israelin armeija avasi tulen

Ulkomaat 18.8.2019 11:22
Reuters

Israelin armeija avasi tulen Gazan rajalla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä, kun ryhmä palestiinalaisia asemiehiä yritti ylittää sen. Palestiinalaisten terveysviranomaisten mukaan kolme miehistä kuoli välikohtauksessa.

Lausunnossaan Israelin puolustusvoimat kertoo huomanneensa raja-aidalla rinnakkain lukuisia aseistettuja henkilöitä, ja että heitä kohti tulitettiin hyökkäyshelikopterilla ja tankilla.

Palestiinalaiset lääkintämiehet kertovat noutaneensa kolme ruumista tapahtumapaikalta. Gazan sairaalan viranomaisten mukaan lisäksi neljäs mies oli haavoittunut.

Välikohtaus tapahtui vain vähän ajan kuluttua siitä, kun kolme ohjusta oli ammuttu Gazan puolelta Israeliin.

Gazaa hallitsee palestiinalainen islamistinen järjestö Hamas, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana käynyt Israelin kanssa kolme sotaa. Israel veti joukkonsa alueelta vuonna 2005, mutta pitää erillisaluetta saarrettuna.

MAINOS

Kommentoi

Muutama kymmenentuhatta israelilaista on palestiinalaisten alueella ja saarrot päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin toimii EU:n lemmikki - Hamas. Ja Suomi vaikenee. Onneksi on Trump.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Terroristeilla ei ole sijaa tässä maailmassa. Trump on jo laittanut maailman suurimman terroristien rahoittajan Iranin tarkkailuun ja terroristien rahat ovatkin olleet vähissä sitten vuoden 2017. Myös palestiinalaisten terroristien toiminta on vähentynyt merkittävästi. Vielä näköjään kuitenkin löytyi muutama terroristi, mutta tilanne hoidettiin nopeasti Israelin toimesta.

Globalistit ja heidän sätkynukke Iran ovat ylläpitäneet vihaa ja kauhua Lähi-idässä kauan. Te tulette huomaamaan parin seuraavan vuoden aikana kuinka viha alkaa hälventyä jopa Palestiinassa kun vihanpitäjien rahat loppuvat. Israelin ja Palestiinan välille tulee rauha Trumpin toimesta, mutta aivan ei ole vielä taustatyö valmiina. Ensin Trumpin tiimi hoitaa Iranin loppuun asti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Viesti poistettu

Tietääkseni Hamasta rahoittaa EU:n lisäksi muutamat islamilaiset valtiot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

114
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
68
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
60
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
52
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
24
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"
21
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
20
Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun kymmenen viime vuoden aikan" – Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image