Ulkomaat

Paavi vetosi ympäristön ja vähäosaisten puolesta

Paavin virkaanastujaiset kestivät kaksi tuntia. KUVA: ALESSANDRO DI MEO / EPA
Ulkomaat 19.3.2013 10:23 | Päivitetty 19.3.2013 12:44
Kaleva, STT

Paavi Franciscus on vedonnut virkaanastujaismessunsa saarnassa ympäristön ja vähäosaisten puolesta.

Erityisesti paavi mainitsi avun tarpeessa olevat vanhukset ja lapset, joita ei pitäisi unohtaa.

Vatikaanissa pidetyn messun alkajaisiksi paaville ojennettiin hänen virkansa tunnusmerkit, muun muassa kalastajan sormus.

Kutsuvieraiden joukossa oli kymmeniä maailman johtajia, heidän joukossaan paavin synnyinmaan Argentiinan presidentti Christina Fernandez Kirchner.

Vieraslistalla oli myös Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ortodoksien hengellinen johtaja osallistuu paavin virkaanastujaisiin sitten vuoden 1054, jolloin kristikunta hajosi kahtia.

Suomea tilaisuudessa edusti Suomen Sveitsin-suurlähettiläs Alpo Rusi.

Uuden paavin puheet yksinkertaisuudesta ja nöyryydestä näkyivät myös seremoniassa: tilaisuutta oli lyhennetty kolmesta tunnista kahteen, ja ennen messua paavi kierteli väkijoukon seassa avonaisessa autossa panssaroidun erikoisajoneuvon sijaan.

Edellinen paavi Benedictus XVI erosi virastaan yllättäen helmikuun lopussa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

11:27
Isis valitsi itselleen uuden johtajan heti kun Baghdadi oli surmattu
11:15
Näin taksiuudistus vaikutti: Hinnat nousivat ja asiakkaiden turvallisuuden tunne heikentyi – ministeri lupaa puuttua epäkohtiin
10:36
Pelätty ja odotettu Oulun kaupungille tehty talouden ulkoisen arvioinnin loppuraportti valmistui – listalla 120 säästötoimenpidettä
10:35
Siikalatvan kunnanhallitus kutsuu kuusi kunnan­joh­ta­ja­eh­do­kasta haastatteluun
10:26
Suomen ensimmäinen brändiprofessori aloitti Oulun yliopistossa – aluksi viisivuotinen professuuri perustettiin lahjoitusvaroin
10:03
Poliisi pyytää edelleen havaintoja tammikuun alussa kadonneesta miehestä – tavattu viimeksi Oulun keskustan alueella
9:44
Tukholman lähiöissä kaksi räjähdystä aamuyöllä peräjälkeen – yksi ihminen loukkaantui
43
Etla: Hallituksen ilmastotavoite kaukana – energian tuotantoon ja kotitalouksien kulutukseen tarvitaan iso muutos
36
Pysäköinninvalvonta tulisi korvata neuvonnalla, oikeustajua rikkova rahastus ketuttaa Lukijalta
25
Yöllä tuuli puhalsi puuskissa jopa 25 metriä sekunnissa Oulun Vihreäsaaressa, yksittäisiä puita kaatunut – lauhtunut sää tuonut sivuteille suuria vesilammikoita
13
Voiko Oulussa hiihtää tai luistella? "Mitä kauemmas rannikolta on menty, sen paremmin latuja on ollut"
13
Pelätty ja odotettu Oulun kaupungille tehty talouden ulkoisen arvioinnin loppuraportti valmistui – listalla 120 säästötoimenpidettä
11
Talvimyrsky riehuu Perämerellä ja merivesi nousee korkealle – maa-alueiden kovimmat puuskat iskevät Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen
11
Pohjoisen kauppakamarit: Rautatieliikenteen kehittäminen on kesken Pohjois-Suomen näkökulmasta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomi Euroopan rasistisin maa

129 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Sellaisetkin äänestää persuja jotka tuolla maalla syrjäkylillä asuvat, joskus käyvät kirkonkylällä ja eivät seuraa poli... Lue lisää...
niitä vain on

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image