Ulkomaat

Paavi toivoo rauhaa no­pea­tem­poi­sen elämän keskelle

Paavi Benedictus XVI piti perinteisen messun jouluaattona Vatikaanissa. KUVA: CLAUDIO PERI / EPA
Ulkomaat 25.12.2012 0:57
STT,

Paavi Benedictus XVI toivoo ihmisten löytävän tilaa myös Jumalalle nopeatempoisen ja teknologiantäyteisen elämän keskellä. 85-vuotias paavi puhui perinteisessä jouluaaton messussa Pietarinkirkossa Vatikaanissa.

Paavin mukaan ihmiset eivät enää ehdi ajatella Jumalan olemassaoloa.

- Me olemme niin täynnä itseämme, että Jumalalle ei ole enää tilaa. Silloin ei myöskään ole tilaa lapsille, köyhille eikä tuntemattomille, paavi sanoi, ja kehotti ihmisiä pohtimaan suhdettaan kodittomia, pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan.

Puheessaan paavi toivoi myös Syyrian sisällissodan loppumista sekä ratkaisua Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

Myös Betlehemin perinteisessä keskiyön messussa katolinen patriarkka Fuad Twal toivoi sopua Israelin ja palestiinalaisten välille. Twalin sanat kuuli myös messuun osallistunut palestiinalaispresidentti Mahmud Abbas.

Jouluaaton messuun Vatikaanissa osallistui noin 10 000 ihmistä. Sen lisäksi messua seurasivat miljoonat televisionkatsojat. Myös Betlehemin messu televisioitiin.

Paavi antaa tänään perinteisen urbi et orbi -viestinsä Pietarinkirkon aukiolla.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Seuraava paavi on mustaihoinen. Kyllä ne Vatikaanissakin ymmärtävät että PR,ä on tehtävä siellä missä on kasvua. Euroopassa väki alkaa olla sen verran lukenutta että ei aivan kaikille mene läpi nuo neitsyestä sikiämiset, mutta menepä afrikkaan tai etelä-amerikkaan niin jo vain uppoaa kuin veitsi voihin! Aina kun näen tuon Retzingerin niin mieleeni tulee tähtien sota-elokuvien Palpatine, onhan heissä paljon samaa. Molemmat halusivat totalitaarisen valtion, molemmilla ylhäältä annettu tehtävä, supervoimat (paavilla kieltämättä paljon heikommat). Pikainen ja pitkä dementia, ja näemme mitä Vatikaanin virkamiehet saavat aikaan. Todennäköisesti enemmän kurjutta Afrikassa. Surkea miehen irvikuva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä ihminen enää loppumetreillä muuta voi tehdä?
Tehdä kuten paavi, toivoa.
Tai sitten vatikaanin viesteissä ei ole mitään uutta kerrottavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jouluyön messussa kovin heikkovointiselta vaikutti hän. Toivottavasti hänen usko parantaa todella selvästi ilmikäyvän vanhuuden, jotta hän voisi kuolemaansa asti hoitaa tehtäviään paavina kunniakkaasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21:47
Sula teräs sytytti oven palamaan Outokummun tehtaalla Torniossa
21:33
"Mondo" Duplantis pääsi taas kuuteen metriin – viimeinen yritys ME-korkeudesta 619 oli onnistua
21:27
Thesleffin näyttely houkuttelee kävijöitä jonoiksi asti – Oulun taidemuseon aiemmat kävijäennätykset voivat pian mennä uusiksi
21:14
Koronavirus kurittaa Italiaa – Venetsian karnevaali päätettiin keskeyttää ja Armani tyhjensi muotinäytöksensä yleisöstä
20:23
Ääntenlasku on yhä kesken Nevadassa – Bernie Sanders jätti muut ehdokkaat kauas taakseen ja vahvisti asemiaan
20:17
Hiekkamyrsky yllätti telttayön aikana Teneriffalla ja muutti maiseman keltaiseksi – "Täällä on tosi hieno elokuvamainen tunnelma"
19:28
Wolverhampton pöllytti Norwichia edelliskausien nousijoiden kohtaamisessa – Pukin viime valioliigamaalista on kulunut yli kuukausi
92
Loppuko hiihto ilmastonmuutokseen? Professori: "Eteläisen Suomen koululaisille luminen talviloma on muisto vain"
35
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
34
Italiassa koronavirustartuntojen määrä nousee nopeasti – hallitus aikoo eristää tartuntakeskittymät ainakin kahdeksi viikoksi, jalkapallo-otteluita peruttu
22
Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen oltava viimeinen toimenpide Lukijalta
19
Mikko Niemelä, 29, on noussut luottorooliin loukkaantumisten kurittamassa Kärppä-puolustuksessa – kellottaa uusia ennätyksiä ja tarjoilee namupasseja
16
Sahat käynnistyvät uudestaan, mekaanisen metsäteollisuuden riidassa sopu – kiky-tuntien kirjausta muutettiin
15
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

249 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömyysturva

Tai sitten uudistus kannustaa työttömiä ottamaan ja etsimään töitä ja jopa muuttamaan työn perässä sinne missä sitä on. ... Lue lisää...
Tai sitten töihin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image