Ulkomaat

Norjassa havaittiin Suomeen ulottuva gps-pai­kan­nus­häi­riö – varoitusta ei nähdä tar­peel­li­sek­si Suomessa

Viimeksi gps-häirintää havaittiin Naton sotaharjoituksen aikaan marraskuussa. Nyt ilmenneen häiriön tahallisuudesta ei ole tietoa. KUVA: Gorm Kallestad
Ulkomaat 10.1.2019 16:14 | Päivitetty 11.1.2019 13:52
Jami Jokinen

Tarkkaa häiriöaluetta ei toistaiseksi tiedetä, mutta ilmailuvaroituksen yhteydessä hahmoteltu alue ulottuu Suomen puolella Sevettijärvelle saakka.

Suomen viranomainen ei katso tarpeelliseksi varoittaa satelliittipaikannuksen häiriöistä.

– ANS (Air Navigation Services) Finland on ilmoittanut, että meillä ei ole tietoja, jonka pohjalta Suomen olisi tarpeen antaa vastaavaa varoitusta, liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ilmailujohtaja Pekka Henttu kertoo.

Norjan Venäjän-vastaiselle rajalle annettiin torstaina varoitus satelliittipaikannuksen häiriöistä. Varoituksen yhteyteen hahmoteltu alue ulottuu myös Suomen puolelle.

Gps-signaalin häiriöitä koskeva notam-ilmailuvaroitus annettiin ensin alueella lentäneestä lentokoneesta, ja myöhemmin tilanteen varmistivat myös Norjan ilmailuviranomaiset.

Tarkkaa häiriöaluetta ei toistaiseksi tiedetä, mutta varoituksen yhteydessä hahmoteltu alue ulottuu notaminfo-verkkosivuston mukaan Suomen puolella ainakin Koillis-Lapin Sevettijärvelle saakka.

Paikannusjärjestelmän häiriöistä uutisoi ensimmäisenä norjalainen Barents Observer.

Poliisi lehdelle: Tilanne on hyvin huolestuttava

Paikannussignaalin häiriöt eivät norjalaisviranomaisten mukaan uhkaa matkustuslentojen turvallisuutta, sillä lentokoneiden käytössä on gps:n ohella muita suunnistusmenetelmiä.

Maanpinnan tasolla häiriöitä ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu.

Barents Observerin haastattelemien pelastusviranomaisten mukaan esimerkiksi poliisin ja meripelastuksen hälytystehtävät voivat kuitenkin vaikeutua. Pahimmillaan esimerkiksi lumimyrskyyn tai -vyöryyn joutuneiden ihmisten paikantaminen kestää huomattavasti kauemmin kuin normaalisti.

– Tilanne on hyvin huolestuttava ja saattaa vaarantaa yleisen turvallisuuden, toteaa Finnmarkin poliisin päällikkö Ellen Katrine Hætta lehdelle.

Pohjois-Norjassa ja Lapissa gps-häiriöitä havaittiin edellisen kerran marraskuussa.

Tuolloin häiriöiden todettiin olleen tahallisia. Niin Suomi kuin Norjakin syyttivät häirinnästä Venäjää, joka on kiistänyt osuutensa asiaan.

Juttua muokattu 11.1. kello 13.52: Lisätty Traficomin ilmailujohtajan kommentti, päivitetty otsikkoa ja poistettu lause siitä että uutta tietoa Traficomilta olisi ollut tulossa Traficomilta torstaina.

MAINOS

Kommentoi

Ja Krimin miehitys sekä Itä-Ukrainan kapina ja sen tukeminen ovat kapitalistisen lännen keksimiä juonia, jolla on tarkoitus mustamaalata venäjän rauhanpommeja, solidaarisuusaseita ja rauhaa rakentavia miehitysjoukkoja. Vai mitä tuumaavat suomalaiset kotikommunistien parhaita perinteitä jatkvat vihervasemmistolaiset?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nehän tuli Kuolan niemimaalta. Barents tarkoittaa Barentsin merta . Suomesta oli ennen pääsy Jäämerelle. Ajatteletteko yhtään esim.että kun avioidutte muumaalaiset kanssa että se voi olla huijausta,vaarallista tai vakoilua tai varastamista tai että koko sukumme omaisuus menee heille kuoleman jälkeen .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Barents tarkoittaa hollantilaista löytöretkeilijää Willem Barentsia (1550-1597).

Willem Barents teki jäämerelle kolme retkeä ja löysi mm. Novaja Zemljan, Karhusaaret ja Huippuvuoret.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tottakait syy on venäläisissä, jos omat koirat purevat. Amerikkalaisten yritykset käynnistää ww3 Ukrainan ja Azovanmeren kautta ei onnistunut suunnitellulla tavalla ja lisäksi on paljastunut ja osapuolten hyväksymä selvitys Ukrainen vallankaappauksesta.
MH17 Turnabout: Ukraine’s Guilt Now Proven
By wmw_admin on January 4, 2019
Eric Zuesse – Strategic Culture Dec 31, 2018
Pitkä selostus, mutta lukemisen arvoinen.

Nyt ollaan avaamassa uutta kiusantekorintamaa Mustanmeren asioitten hämäämiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ostin S-market osta ukrainalaisia pesusieniä ,mehua missä venäjänkielinen texti, k marketit myy venäläisiä metwursteja ja poroa. Osta suomalaista niin työ pysyy Suomessa ja raha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16:52
Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto ei valmistu vielä ensi viikolla: "Nostamme esiin ongelmat ja ratkaisukeinoja"
15:50
"Epävarmuuden kanssa on ollut raskasta elää" – Britanniassa asuva suomalaiskirjailija muuttaa pahimman Brexit-kaaoksen alta pois
15:15
Pääesikunnan laatima selvitys Lemmenjoesta julki – Komentaja Jarmo Lindbergin saamista tiedoista ei kerrota asiakirjassa
15:12
Stefan Löfvenistä äänestetään Ruotsin uutta pääministeriä perjantaina
15:12
Pohjois-Norjan lumivyöryuhreista löytyi yksi – etsinnät keskeytettiin huonon sään takia, ryhmät palaavat maastoon torstaina
14:52
Rankan ripulin aiheuttava vasikoiden alkueläintauti vienyt sairaalaan vain muutaman ihmisen Pohjois-Pohjanmaalla – tartuntojen kasvun syy mysteeri
14:23
Kultakortti Tokioon – Kaliforniassa varttunut rullalautailun supertähti vaihtoi yllättäen Suomen edustusasuun
28
Tutkija: Kuntaliitoksista tuskin hyötyä elinkeinoille – "Mitään positiivisia vaikutuksia tällä liitoksella ei ollut havaittavissa"
25
Outojen viesteihin ei vastata – Teuvo Pakkalan koululla sosiaalisen median asioihin herättiin etuajassa
19
May kärsi murskatappion ja EU-erosopimus kaatui alahuoneessa – konkreettisia seurauksia brexitille tai Britannialle on heti mahdoton ennustaa
18
Poliisi ohjeistaa: Miten kannattaa toimia, jos kohtaa suden?
14
Henkilöauto suistui nelostieltä ja törmäsi valaisinpylvääseen Kempeleessä
12
Rakentamisen huippuvuodet takana Oulussa – "Muutos oli havaittavissa jo viime vuoden puolella"
12
Tutkinnanjohtaja vahvistaa MTV:lle: Oulun vyyhdessä epäillään, että yksi nuorista tytöistä huumattiin tiedottomaksi ennen tekoa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Lapin Kelolinnat

Onko se halpa jos hinta nyt 3 miljoonaa ja kohta 2,8 miljoonaa? Tai hinta nyt 800000€ ja kohta 600000€????????????? Tyhj... Lue lisää...
nnnb

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image