Ulkomaat

Norjan lu­mi­vyö­ry­alu­eel­la tunnistettiin kaksi uutta paikanninta – turmavuoren huipun alueella saa liikkua vain poliisin luvalla

Huono sää on vaikeuttanut etsintöjä koko viikon ajan Pohjois-Norjan Tamokdalenissa, jossa neljän hengen hiihtoseurue jäi lumivyöryn alle.
Ulkomaat 9.1.2019 18:18
Anna Leinonen

Blåbærfjelletin lumivyöryalueelta tunnistettiin kahden uuden lumivyörypaikantimen signaalit keskiviikon vastaisena yönä tehdyissä etsinnöissä, kertoo Norjan poliisi.

Pelastajat ovat löytäneet lumivyöryalueelta nyt yhteensä neljän tunnistimen signaalit. Kaksi ensimmäistä signaalia löydettiin perjantaina, mutta niitä ei havaittu enää yön etsinnöissä.

Kolme suomalaismiestä ja yksi ruotsalaisnainen katosivat Blåbærfjelletin huipun läheisyydessä viime viikon keskiviikkona. Alueella sattui tuolloin iso lumivyöry. Ilmoituksen kadonneista teki seurueeseen kuulunut ruotsalaismies, joka oli kääntynyt aiemmin takaisin tunturin rinteeltä.

Lumivyörypaikantimien signaalit havaittiin alueen yläpuolella lentäneestä helikopterista. KUVA: TERJE BENDIKSBY

Norjalaispoliisin mukaan uusien signaalien löytyminen vahvistaa sen, että kaikki neljä ovat jääneet lumivyöryn alle. Signaalit auttavat myös rajaamaan etsintöjen aluetta.

Norjan poliisi kieltää Blåbærfjelletin huipun läheisyydessä liikkumisen. Alueella saa liikkua vain poliisin luvalla. Liikkumiskielto on voimassa 21. tammikuuta saakka. Poliisin mukaan sillä on tarkoitus turvata alueella tehtävät etsinnät.

Blåbærfjellet on noin 1440 metriä korkea. 

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

8:26
Vanhat kuvat: Saariselän monotansseissa riitti tunnelmaa – tunturialuetta ehostettiin EU-huippukokousta varten
8:19
Jo kertaalleen palaneen omakotitalon rauniot syttyivät uudelleen Posiolla
8:15
Omakotitalon seinärakenteet syttyivät palamaan Raahen Lampinsaaressa
8:11
Yön uutiskooste: Merihätään joutunut risteilijä suuntaamassa maihin Norjassa, raskausdiabeteksen määrä on kaksinkertaistunut
8:00
Puheenaihe: Ovatko Stora Enson yt:t suurempi isku kuin Nokian vähennykset?
8:00
Tältä näyttää poliisin takavarikkovarastossa – Hyllyt pursuilevat rikospaikoilta takavarikoituja verisiä kenkiä, huumeruiskuja, aseita ja käteistä rahaa Tilaajille
8:00
Eduskuntavaalit käydään yhä enemmän sosiaalisen median kautta – Tutkija: "Vuonna 2011 oli Facebook-vaalit, sitten Twitter-vaalit ja tänä keväänä Instagram-vaalit" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa länsituuli on päivällä voimakasta, tuulen nopeus puuskissa paikoin 20 m/s.

Ajokeli on paikoin huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keske-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu paikoin huonoksi yöllä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

298 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tulonsiirrot rikkailta köyhille....

Viimeisin kina oli 12:sta eurosta, joka johtui työeläkemaksusta? Kuten tunnettua alle 15 000€ vuodessa tienatusta ei mak... Lue lisää...
Sopotti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image