Ulkomaat

New Yorkin osavaltio kielsi makeutetut sähkötupakat

Ulkomaat 18.9.2019 10:09
Ilkka Timonen, Reuters

Yhdysvalloissa on jo liki 400 ihmistä sairastunut keuhkosairauksiin, joista syytetään sähkötupakkaa.

New Yorkista tuli tiistaina toinen Yhdysvaltain osavaltio, joka on kieltänyt makeutetut sähkötupakat. Osavaltion demokraattikuvernööri oli vaatinut pikaisia toimia vähentämään sähkötupakan käyttöä nuorten keskuudessa. Keuhkosairaudet näyttävät lisääntyneen maassa nimenomaan sähkötupakan yleistymisen vuoksi.

Kuvernööri Andrew Cuomo kutsui sunnuntaina koolle julkisen terveyden ja terveyssuunnittelun neuvoston pikakokouksen pohtimaan ehdotettua kieltoa.

Tiistaina kokous päätti hyväksyä kiellon, joka koskee kaikkia makuja lukuun ottamatta mentholia, kertoi Cuomon toimisto.

Yhdysvaltain terveysviranomaisten mukaan maassa on liki 400 ihmistä saanut keuhkosairauksia, jotka liittyvät mahdollisesti sähötupakkaan. Kuusi heistä on kuollut.

Tutkimukset ovat käynnissä sen selvittämiseksi, mikä aiheuttaa sairaudet.

"Nuoret ihmiset halutaan saada koukkuun"

Aiemmin tässä kuussa Michigan määräsi samanlaisen kiellon kuin New York.

– On kiistatonta, että sähkötupakkafirmat käyttävät tarkoituksella makeita makuja... saadakseen nuoret ihmiset koukkuun sähkötupakoihin – kyseessä on julkisen terveyden kriisi ja se päättyy tänään, sanoi Cuomo lausunnossaan Reutersin mukaan.

Korkeakouluopiskelijoiden osuus sähkötupakan käyttäjistä on yli kaksinkertaistunut viimeisten kahden vuoden aikana. 27,5 prosenttia heistä kertoi käyttäneensä sähkötupakkaa viimeisen kuukauden aikana, kertovat liittovaltion tilastot.

Viime viikolla presidentti Donald Trumpin hallinto kertoi suunnitelmista poistaa kaikki makeutetut sähkötupakat kauppojen hyllyiltä.

New Yorkin sähkötupakkayhdistyksen puheenjohtaja Michael Frennier kritisoi New Yorkin kieltoa sanomalla, että hiljattain tapahtunut nousu keuhkosairauksissa johtuu laittomasta marijuanan sähkötupakoinnista, ei makeutetun nikotiinin poltosta.

– Tämä on sama kuin jos meillä olisi majoneesista johtuva E.coli-bakteeri-epidemia ja poliitikot sanoisivat 'Me korjaamme tämän suojelemalla osavaltiomme ihmisiä ja me aiomme kieltää maapähkinävoin huomenna aamulla', hän sanoi.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

18:00
Kuinka Oulun ensimmäisen kuvernöörin kahvipannu päätyi Kiiminkiin: Vasta tarina tekee esineestä erityisen Tilaajille
18:00
Toisen roska on toisen aarre Pohjois-Pohjanmaan museossa
17:39
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
16:52
Rattijuoppo ja useiden autojen sivupeilit hajottanut nuori mies työllistivät poliisia Kajaanissa
16:47
Kajaanilaismies hermostui ravintolassa ja kaatoi toisen miehen katuun, uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja
16:36
Nelikymppinen mies uhkasi aseella kolmea muuta Kajaanissa – aseen poisottaminen johti käsirysyyn
16:15
Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi yöllä kaksi suomalaista kuollutta nuorta – Viron poliisi ei tällä hetkellä epäile rikosta
185
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
38
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
33
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
30
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Jos haluamme pitää kotimaisen maataloustuotannon omavaraisena, tarvitsevat maanviljelijät maataloustukea. Maanviljelijöi... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image