Ulkomaat

New Yorkin entinen pormestari saa kannatusta demokraattien pre­si­dent­tieh­dok­kaak­si

Michael Bloomberg, 77, toimi New Yorkin pormestarina vuoteen 2013. KUVA: Martin Sylvest
Ulkomaat 15.11.2019 18:00
Lea Peuhkuri

Yhdysvalloissa New Yorkin entinen pormestari Michael Bloomberg on viidenneksi suosituin demokraattien presidenttiehdokas, vaikka hän ei ole vielä virallisesti lähtenyt mukaan ehdokaskilpaan.

Asiasta kertoi perjantaina uutistoimisto Reutersin ja Ipsosin mielipidekysely.

Bloombergin asettuminen ehdolle veisi kannatusta etenkin entiseltä varapresidentiltä Joe Bideniltä, jonka nimi mainitaan usein presidentti Donald Trumpiin kohdistuvassa virkarikostutkinnassa.

Mielipidekyselyn mukaan kolme prosenttia demokraateista ja vailla puoluekantaa olevista äänestäisi Bloombergia.

Tällä haavaa suosituimmat demokraatit presidentin virkaan ovat Biden ja Vermontin senaattori Bernie Sanders. Kumpaakin kannattaa 19 prosenttia vastaajista.

Seuraavaksi eniten kannatusta liikenee Massachusettsin senaattorille Elizabeth Warrenille ja South Bendin pormestarille Pete Buttigiegille.

Bloomberg, 77, liittyisi demokraattien ehdokaskilvassa lähes 20 muun joukkoon. Bloomberg jätti tehtävänsä New Yorkin pormestarina vuonna 2013.

Samassa mielipidekyselyssä kävi ilmi, että vain 46 prosenttia amerikkalaisista tiesi, kuka Bloomberg on.

MAINOS

Kommentoi

Amerikkalaisten kesto-ongelma, Siellä 1950 luvulla USA:n presidentinvaalikampanjansaa demokraattien ehdokas Adlai Stevenson sanoi sen julki. Vaalitilaisuudessa innokas kannattaja totesi hänelle, "uskon jokaisen ajattelevan äänestäjän äänestävän hantä". Stevenson vastasi "mutta hyvä rouva minä tarvitsen enemmistön." Eisenhower valittiin silloin presidentiksi.

Sama ongelma on USA:n presidentinvaaleissa demokraateilla nytkin. Ajattelevia Amerikkalaisia on liian vähän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ihan tarpeeksi sillä tiedämme että presidentti Trump tekee työtä meidän kansalaisten hyväksi. Hän on saanut jo paljon hyvää aikaa ja lisää tulossa kun demokraatit ja vasemmisto antaisivat työrauhan. Trump menee ehdottomasti jatkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi näitä amerikkalaisten demokraattien esivaaliehdokkaita hypetetään jatkuvasti täällä Suomessa. Ei näiden kisa liity meidän elämään millään tavoin. Eihän me saada tuossa kisassa edes äänestää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toisen maan sisäpolitiikkaa pitäisi kyllä esitellä vähän neutraalimmalla otteella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:10
Siilien elinolot kapenevat – samaan aikaan vapaaehtoisten auttajien määrä on kuitenkin lisääntynyt
13:27
Poliisi: Rovaniemellä kadonnut 75-vuotias mies on löytynyt
12:56
Rattijuoppoja jäi poliisin haaviin Torniossa – törkeän lukemat puhaltanut kertoi juoneensa "muutaman lonkeron"
12:36
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
11:42
Nainen pa­hoin­pi­del­tiin yk­si­tyis­asun­nos­sa Ke­min­maas­sa – uhrin mukaan häntä lyö­tiin, pot­kit­tiin ja re­vit­tiin hiuk­sis­ta
11:40
Mies hyök­kä­si autossa is­tu­neen tun­te­mat­to­man miehen kimp­puun Ter­vo­las­sa
11:35
Oululaisen Jesse Kangasniemen kokoelmissa on satoja nukkeja, joita hän hoitaa ja pukee tekemiinsä vaatteisiin
59
Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mielestä epäluottamuksen vuoksi eronnut Rinne voi jatkaa uuden hallituksen ministerinä – "Ei hän tässä mikään hylkiö ole"
48
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
32
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
30
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
16
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
13
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
11
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

236 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image