Ulkomaat

Moni kysymys kalvaa yhä Yhdysvaltojen ja Turkin välejä – Trumpin mukaan tapaaminen Erdoganin kanssa oli silti "erinomainen"

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapasivat keskiviikkona Valkoisessa talossa. KUVA: ERIK S. LESSER
Ulkomaat 14.11.2019 9:43
Ida Kannisto

Presidentit Donald Trump ja Recep Tayyip Erdogan eivät löytäneet ratkaisuja maiden välisiin kiistakysymyksiin keskiviikkoisessa tapaamisessaan.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump julisti keskiviikkona olevansa turkkilaisen virkaveljensä Recep Tayyip Erdoganin "suuri fani". Presidentit tapasivat Valkoisessa talossa samaan aikaan, kun demokraatit toivat ensimmäiset todistajat Trumpin virkasyytteen julkisiin kuulemisiin.

Trump vakuutti päivän aikana, ettei hän seuraa kuulemisia, jotka tarjosivat uusia yksityiskohtia epäilystä, jonka mukaan Trump painosti Ukrainaa vaalikampanjansa vauhdittamiseksi.

Vaikka sekä Trump että Erdogan kehuivat tapaamista, maiden välit ovat kireät. Yhdysvaltojen ja Turkin välillä vallitsee isoja ristiriitoja, kuten Turkin hyökkäys Syyriaan Yhdysvaltojen kurdiliittolaisia vastaan ja Turkin päätös hankkia S-400-ohjuspuolustusjärjestelmä Venäjältä.

Trump sanoi presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa, että Turkin tekemä kauppa venäläisistä sotavarusteista muodostaa "vakavan haasteen" Turkin ja Yhdysvaltojen suhteille.

– Puhuimme siitä tänään, puhumme siitä tulevaisuudessa, toivottavasti pystymme ratkaisemaan tilanteen, Trump sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Toisaalta välejä hiertää myös se, että Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuone tunnusti lokakuussa Armenian kansanmurhan.

Molemmat presidentit vakuuttivat pyrkivänsä löytämään ratkaisuja maiden välisiin ongelmiin, mutta miten, siihen ei saatu konkreettisia vastauksia.

Tapaaminen sai osakseen kritiikkiä

Poliittisista kysymyksistä huolimatta, Trump otti Erdoganin vastaan lämpimästi.

– Olemme olleet ystäviä pitkään, lähes ensimmäisestä päivästä lähtien. Ymmärrämme toistemme maita, Trump kertoi presidentin työhuoneessa Valkoisen talon Oval Officessa. Reutersin mukaan.

Viime viikolla pääosin demokraateista koostuva ryhmä edustajainhuoneen jäseniä vaati Trumpia perumaan tapaamisen, kertoo The New York Times. Valkoinen talo ei kuitenkaan tähän suostunut.

Trump veti Yhdysvaltojen joukot Syyriasta lokakuun alussa, mikä mahdollisti Turkin hyökkäyksen. Päätös herätti kritiikkiä siitä, että Yhdysvallat hylkää tärkeät kurdiliittolaisensa.

Yhdysvaltain kongressissa Turkin hyökkäys Syyriaan on herättänyt suuttumusta. Kurdit ovat olleet Yhdysvaltojen tärkeä liittolainen taistelussa Islamilainen valtio (Isis) -äärijärjestöä vastaan.

MAINOS

Kommentoi

"Olemme olleet ystäviä pitkään, lähes ensimmäisestä päivästä lähtien". Pitäisikö olla huolissaan Trumpin muistista, jos tapaaminen määrittää termin pitkään? Eilen tapahtunut on kaiketi Trumpin mittakaavan mukaan ollut aina pysyvä olotila.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14.12.
Erikoiskuljetus liikkuu Oulun seudulla sunnuntain vastaisena yönä, liikenne pysäytetään ajoittain
14.12.
Kysely: Lähes puolet suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä, 22 prosenttia haluaisi liittyä sotilasliittoon
14.12.
BBC:n dokumentti Iistä kiinnosti kansalaisia
14.12.
BBC:n tuore dokumentti Iin ilmastoteoista kiinnosti kuntalaisia Huilingin näyttämöllä – "Kyllä se varmaan ihan oikean ja tasapuolisen kuvan antoi" Tilaajille
14.12.
Raviurheilun supertähti oli voitokkaana Rovaniemellä ja ehti myös poroajelulle – "Porolla ajaminen poikkesi ravihevosista siinä, etten löytänyt mistään jarrua"
14.12.
Tuomas Kettunen, 27, taituroi klassisen saralla – elokuva ja musiikki kulkevat sulassa liitossa oululaislähtöisen säveltäjän matkassa
14.12.
Norwichin päävalmentaja: Teemu Pukilta luultavasti murtui varvas

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.12.

Fingerpori

14.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image