Ulkomaat

Miten Johnsonin brexit-sopimus eroaa Mayn kolmasti hylätystä asiakirjasta?

Britannian pääministeri Boris Johnson (kesk.) keskusteli torstaina EU:n huippukokouksessa Brysselissä muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin (oik.), Unkarin pääministerin Viktor Orbánin (vas.) ja Kyproksen presidentin Nicos Anastasiadesin kanssa. KUVA: OLIVIER HOSLET
Ulkomaat 18.10.2019 14:23
Lea Peuhkuri

Britannian pääministeri Boris Johnson sai aikaan uuden erosopimuksen EU:n kanssa. Sopimus julkistettiin torstaina.

Miten se eroaa edellisen pääministeri Theresa Mayn sorvaamasta asiakirjasta, jonka Britannian parlamentti hylkäsi kolmesti? Vastaus on, että jonkin verran.

Uusiksi on mennyt Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajaa eli tulevaa EU-ulkorajaa käsittelevä luku. Myös sopimukseen kuuluvaan poliittiseen julistukseen on tehty muutoksia.

Muuten sopimus on käytännössä entisenlainen. Asiasta kertovat muiden muassa BBC ja The Guardian.

Backstop sai lähteä

Uudessa sopimuksessa ei ole enää kiistanalaista Irlannin backstop-vakuusjärjestelyä, joka olisi pitänyt joko Pohjois-Irlannin tai koko Britannian osana EU:n tulliliittoa niin kauan kuin sitä olisi tarvittu.

Nyt lauantaina Britannian parlamentti pääsee äänestämään mallista, jossa Pohjois-Irlanti pysyy EU:n sisämarkkinoiden säädösten alaisena. Tällöin Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajalla ei tarvita tarkastuksia tuotteiden standardien ja turvallisuuden vuoksi.

Sen sijaan tarkastuksia tulee muun Britannian ja Pohjois-Irlannin välille.

Uudessa sopimuksessa koko Britannia lähtee EU:n tulliliitosta. Periaatteessa EU:n ulkorajalle Irlannin saarella nousee tulliraja, mutta käytännössä se on kuitenkin Britannian ja Irlannin saaren välillä. Tuotteet tarkastetaan Pohjois-Irlannin "rajanylityspaikoissa".

Voi olla, että tullimaksua voi joutua maksamaan joistakin tuotteista, jotka päätyvät sitten Irlantiin, mutta siitä päätetään myöhemmin.

Tavallisten matkustajien laukkuja ei tutkita. Maksut eivät koske myöskään yksityishenkilöiden toisilleen lähettämiä paketteja.

Koska uudessa sopimuksessa Pohjois-Irlannin kohtelu eroaa muusta Britanniasta, Pohjois-Irlannin alueparlamentti Stormont pääsee sanomaan sanottavansa brexit-säännöksiin.

Stormontille ei anneta siihen kuitenkaan mahdollisuutta ennen tammikuuta 2025. Sopimuksen mukaan äänestys voidaan pitää aikaisintaan neljä vuotta siirtymäajan päättymisen jälkeen. Brexit-siirtymäajan on määrä kestää vuoden 2020 loppuun.

Riippuen Stormontin kannasta järjestely voi jatkua määräajoin tai loppua kahden vuoden päästä äänestyksestä.

EU:n arvonlisäveroa maksetaan Pohjois-Irlannissa tuotteista, mutta ei palveluista.

Mikä sopimuksessa ei muuttunut?

Sopimus pitää samana muun muassa Britannian EU-eron siirtymäajan. Sen on määrä kestää vuoden 2020 loppuun. Sinä aikana Britannian ja EU:n on määrä neuvotella tulevasta suhteestaan.

Tuona aikana Britannia noudattaa EU:n säädöksiä ja maksaa EU:n budjettiin, mutta se menettää jäsenyytensä EU:n instituutioissa.

Siirtymäaikaa voidaan pidentää yhdellä tai kahdella vuodella.

Lisäksi Britannian kansalaiset EU:ssa ja EU-kansalaiset Britanniassa säilyttävät oleskelu- ja sosiaaliturvaoikeutensa brexitin jälkeen. Vapaa liikkuvuus on voimassa siirtymäajan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Milloinkahan EU-vastustajat tajuavat, että Brexit kaatuu Britannian parlamentin vastustukseen? Olisi mukava olla kärpäsenä katossa seuraamassa tätä hetkeä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melkoinen mohikaani tämä Boris. Itse toiminut ja pelastanut pää propagandistina kansanäänestyksen brexitin ajajana ja joutuu nyt vielä itse toteuttamaan käytännön toimenpiteet brexitissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Englanti tulee vielä katumaan ja syvästi tätä eroaan .
EU ei ole mikään Neuvostoliitto, josta oli pakko päästä eroon, mutta
halutessaan saa niin tehdä.
Vain vahva Eurooppa kestää maailmantaloudessa.
Euroopan hajoittaminen on osittain Venäjän trollien työtä.
Mitä esim. tapahtui Krimillä, Ukrainassa ja nyt Espanjassa.
Muistuupa mieleeni, että Espanjan sisällissodan aikana Espanjan
pankin 510 tonnin kultavaranto vietiin turvaan Neuvostoliittoon.
Milloin Venäjä aikoo palauttaa kullan köyhälle Espanjalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskon että tilanne tulee olemaan juuri päinvastoin kuin isoeinari julistaa.
Ensimmäiset vuodet tulevat toki olemaan hankalia EU:n kiukuttelun vuoksi, mutta kunhan huomataan että yhteistyö on molempien kannalta järkevää, kasvaa Englannin talous selvästi muuta eurooppaa nopeammin. Muutenkin EU:lle on hyväksi ymmärtää, että nykyinen liittovaltiokehitys ja kaikkien jäsenvaltioiden ajaminen samaan muottiin ei vaan voi toimia.
Jos Eu:ssa ei tätä tajuta, tulee eroamisia tapahtumaan vielä lisääkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sen hyvin huomaa, että lähde tähän on äärivasemmistolaiset ja elitistiset BBC ja The Guardian. Ne yrittää loppuun asti vetää roolia kuin että eliitti olisi tässä jotenkin ihmeen kautta voittamassa. Eliitti Ei ole voittamassa. Eliitti on hävinnyt täydellisesti.

Uusi sopimus poistaa Britannialta hävyttömät velvoitteet, mutta toisaalta jättää kaikki herkut sinne paikoilleen jos Britannia niitä haluaa käyttää. Tämä on tuntuvasti parempi Britannialle kuin kova brexit mikä olisi ollut loistava sekin. Nyt EU ei saa lähtökohtaisesti mitään, mutta Britannia saa kaiken mitä se haluaa - jos edes haluaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

BBC on julkisen palvelun media (eli epäkaupallinen) ja The Guardian aivan selkeästi enemmän vasemmalle kuin oikealle kallellaan sisältöjensä ja asenteidensa puolesta (ja varsina avoimesti Brexit-vastainen) - silti kommentoijan käsityksen ÄÄRIvasemmistolaisuudesta täytyy olla varsin kummallinen, jos näitä kumpaakaan sellaisina pitää.

Varsinkin tässä Kalevan uutisoinnissa on vaikea havaita mitään väitetyistä "äärivasemmistolaisten lähteiden" vaikutuksista - mikäli jotain olennaista sopimuksen muutoksista jäi sanomatta, olisi sitä varmaan paikallaan sitten avata myös meille muille lukijoille, jottei väittämiltä häviäisi kokonaan pohja.

On toki huomattavasti parempi asia - myös EU:lle - jos tämä vatvominen viimein saadaan päätökseen tavalla tai toisella ja asiat voivat taas jatkua normaaleilla raiteillaan. Viimeaikainen maailmantilanteen kehitys erityisesti humanitaaristen ja ympäristöasioiden saralla tosin saa eu-skeptikonkin toivomaan, että yhteisö pysyisi edes toistaiseksi kasassa jotta erilaiset kansalliset paikallisjärjestöt eivät pääsisi aiheuttamaan vahinkoja, joilla on maailmanlaajuisia seurauksia - Brexit voi antaa tässä vaarallisen alkusysäyksen myös muille valtioille, joissa kiinnostus yhteisöstä lähtemiseen on kasvussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa jokaisen vilkaista Project Veritaksen tämän viikon paljastusvideot CNNstä. :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:50
Kristi Raik Viron Nato-kiistasta: En näe mitään vaihtoehtoja sille, että lähtisimme luomaan korvaavaa järjestelmää Natolle tai Yhdysvaltojen roolille
15:39
Kärpät solmi luottopuolustaja Heshkan kanssa jatkosopimuksen – myös Huttula ja Järvitalo jatkavat
15:28
Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
15:23
Trumpin virkarikostutkinnassa kuullaan EU-suurlähettilästä – kertonut tapahtumista eri versioita
15:23
EK:n puheenjohtaja Lundmark Postin riidasta: "Valtio-omistajan ei pitäisi omilla toimillaan vaikeuttaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta"
14:25
Erno Saukko lähti elokuussa vuoden mittaiselle vaellukselle – talvi on näyttänyt jo ankaruutensa: "Olimme syysvarusteissa 30 asteen pakkasessa" Tilaajille
14:20
Raksilan K-Citymarket ja Jounin Kauppa äärioikeiston mainoksessa – ”Olihan se järkytys, koska emme missään nimessä ole tuommoisessa mukana”
54
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
50
Postilakon purkuyritykset jatkuvat iltapäivällä – tukilakot jatkuvat, vaikka työnantaja syyttää niiden perusteita vanhentuneiksi
48
Oulun yliopiston hallitus: Kiinteistöselvityksen teko alkaa – "Joskus on järkevämpää rakentaa uutta kuin korjata vanhaa"
31
Huuhkajat varmuudella lohkossa A tai B: Tämä tiedetään jo nyt Suomen pelipaikoista, vastustajista ja ottelupäivistä
20
Metsästysrikoksia tutkitaan Kuhmossa: Susilauman kulkureitille oli asetettu polkurautoja ja myrkkyä – metsästäjän koira kuoli myrkkyyn
18
Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan jatkossa luomumaitoa, joka kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta
17
MTK:n Juha Marttila: Peltojen metsittäminen olisi täysin vastuutonta – "Jos kotimaan kulutus vähenee, Suomen on vietävä enemmän"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image