Ulkomaat

Mitä tapahtuu brit­ti­par­la­men­tin su­per­lau­an­tai­na – brexitin loppusilaus vai vastaveto täysin toiseen suuntaan?

Britanniassa ja myös sen parlamentissa on vielä runsaasti heitä, jotka toivovat uutta kansanäänestystä ja koko EU-eron peruuntumista. KUVA: OLIVIER HOSLET
Ulkomaat 17.10.2019 17:55 | Päivitetty 17.10.2019 20:42
Reuters

Viimeksi parlamentti istui lauantaina Falklandin sodan tunnelmissa vuonna 1982. Konsulttiyhtiö arvioi, että Johnson kärsii niukan tappion.

Britannian ja EU:n välinen sopimus joutuu todelliseen koetukseen vasta lauantaina, kun sitä käsitellään brittiparlamentissa.

Pääministeri Boris Johnson vetosi torstaina parlamenttiin, jotta se veisi EU-eron maaliin.

Asetelmat ovat parlamentissa äärimmäisen hankalat, sillä neljä puoluetta on ilmoittanut jo etukäteen äänestävänsä sopimusta vastaan. Näiden joukossa on myös vaa'ankielenä pidetty Pohjois-Irlannin demokraattinen unionistipuolue (DUP).

Pääministerin vastustajat yrittävät todennäköisesti yhä viivyttää lokakuun lopulla odottavaa eropäivää, kaataa hallituksen tai saada aikaan uuden, eroa koskevan kansanäänestyksen.

Viimeksi käsiteltiin Falklandin miehitystä

Koska asia on niin merkittävä, on pelkästään sopimuksen käsittelyyn kutsuttua istuntoa sanottu "superlauantaiksi".

Brittiparlamentti on viimeksi istunut lauantaina vuonna 1982. Tuolloin asialistalla oli toinen kansakuntaa vavisuttanut asia Argentiinan miehitettyä Falklandin saaret.

Tulevana lauantaiaamuna pääministeri esittelee brexit-sopimuksen, minkä jälkeen aiheesta keskustellaan ja lopuksi äänestetään.

Jos sopimus hyväksyttäisiin, sen perusteella tehtävät lait pitäisi saada vielä käsiteltyä ja vahvistettua ennen lokakuun loppua, jotta ero toteutuisi aikataulussa.

Suuri voitto vai karvas tappio?

Sopimuksen hyväksyminen olisi Johnsonille suuri poliittinen voitto.

Tappiotilanteessa pääministeri olisi lain nojalla velvoitettu hakemaan eroon jatkoaikaa neuvotteluille. Tätä Johnson ei missään tapauksessa halua.

Euroopan parlamentin puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti torstaina, että jatkoaikaa ei tarvita eikä sitä tule, koska sopimus on tehty.

Britannian hallitus on ilmoittanut noudattavansa jatkoaikalakia ja että Britannia eroaa EU:sta joka tapauksessa lokakuun lopussa. Mahdollisen näiden välisen ristiriidan selvittämistä Johnson ei ole avannut.

Uusi kansanäänestys voi yhä tulla esille

Sopimusta vastustavat parlamentin jäsenet voivat yrittää lauantain istunnossa edistää kokonaan uutta brexit-kansanäänestystä.

Tämä voisi tapahtua siten, että Johnsonin esitykseen tehtäisiin lisäys, josta äänestettäisiin.

Pääoppositiopuolue Labourin (työväenpuolue) lähteen mukaan puolue äänestää uuden kansanäänestyksen puolesta, jos sellainen esitys tulee.

Vaikka kansanäänestysesitys saisi parlamentissa enemmistön, se ei vielä tarkoittaisi automaattisesti äänestyksen toteutumista. Se olisi kuitenkin merkittävä askel siihen suuntaan.

Edes Johnsonin oma puolue ei ole yhtenäinen

Johnson tarvitsee sopimuksen taakse 318 ääntä.

Hänen oman konservatiivipuolueensa 288 jäsenestä suurin osa äänestänee pääministerin esityksen mukaisesti, mutta todennäköisesti eivät kaikki.

Puolueessa on kymmeniä edustajia, joita sopimus ei ennakkoarvioiden mukaan välttämättä tyydytä.

Heidän mielipiteisiinsä saattaa vaikuttaa liittolaispuolue DUP, joka on siis jo ilmoittanut, ettei se tue sopimusta. Puolueella on parlamentissa kymmenen edustajaa.

Lisäksi parlamentissa on 21 konservatiivipuolueesta syyskuussa erotettua edustajaa sekä yksi itse eronnut. Heidän äänestyskäyttäytymistään on vaikea ennakoida.

Ratkaiseva ryhmä voi löytyä oppositiosta

Työväenpuolue äänestänee valtaosin pääministerin neuvottelemaa erosopimusta vastaan.

Pääoppositiopuolue saattaa esittää hallitukselle epäluottamusta ja uusia vaaleja, mutta puoluejohtaja Jeremy Corbynin mukaan lauantaina käsitellään vain brexit-sopimusta. Hän sanoo, että muiden asioiden vuoro on ensi viikolla.

Puolueessa on kuitenkin parisen kymmentä "kapinallista", jotka saattavat tukea Johnsonia. Heidän rooliaan pidetään erittäin merkittävänä.

Skotlannin kansallispuolue ja liberaalidemokraatit ovat ilmoittaneet äänestävänsä sopimusta vastaan. Samoin tehnee suurin osa lähes 50:stä pienpuolueiden edustajasta.

Konsulttiyhtiö: Johnsonille niukka tappio

Maailmalle on alkanut ilmaantua myös todennäköisyysarvioita siitä, meneeko Johnsonin sopimus läpi brittiparlamentissa vai ei.

Deutsche Bank arvioi, että hyväksymisen todennäköisyys on 55 prosenttia.

Konsulttiyhtiö Eurasia Group puolestaan katsoo, että pääministeri kärsii niukan tappion. Se laskee, että Johnsonilta puuttuu 15-20 ääntä, koska hänellä ei ole DUP:n tukea.

– Hän tulee nyt kosiskelemaan ERG-ryhmää (European Research Group), entisiä konservatiiveja ja työväenpuoluetta, konsulttiyhtiö arvioi.

Juttua päivitetty kello 20.42.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kun muistaa mistä koko sotku alkoi, voi todeta vaan miten TYPERÄÄ on äänestää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Churchill sen jo tiesi aikanaan. Paras argumentti demokratiaa vastaan on 5 minuutin keskustelu äänestäjän kanssa.
(pidän häntä hieman ylimielisenä)
Mutta kuitenkin, jotta voi luottaa äänestyksen voimaan, pitää jokaisen äänioikeutetun olla riittävän hyvin peruskoulutettu etsimään tietoa ja kyseenalaistamaan minkä tahansa poliitikon sanat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lauantaina tapahtuu sellaista, että brittiparlamentti joko äänestää sopimuksen nurin tai sitten lähettää sen kansanäänestykseen, jossa kansa äänestää sen nurin.

Ei Brekshittiä tule. Se on ollut jo pitkään varma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

BorisDeal or NoDeal, siinäpä ne vaihtoehdot mistä valita nyt kun Juncker sulki pois lykkäykset.
Labour ja Dup on ajettu nurkkaan, ei vaihtoehtoja - joko äänestävät sopimuksen voimaan tai
lipuvat ulos NoDealillä kuun vaihteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun tuota brexit-saagaa on seurannut niin kyllä sieltä vielä joku MixDeal esiin pulpahtaa. Tämähän alkaa mennä mielenkiintoiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22.11.
Kärppien voittoputki venyi jo yhdeksään – Lukko hallitsi peliä, mutta Kärpät onnistui maalinteossa
22.11.
Kärpät otti vierasvoiton Lukosta - katso ottelukooste
22.11.
Kuvagalleria: Lumo toi iloa ja valoa marraskuiseen pimeyteen, tältä valofestivaalin teokset näyttävät
22.11.
Kaksi suomalaista mäkihypyn maailmancupin kauden avauskilpailuun – Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo selvittivät tiensä karsinnasta kilpailuun
22.11.
Junttilan tehoilta takasi Kärpille yhdeksännen perättäisen voiton – Rybarille kauden kolmas nollapeli
22.11.
Kalevan entinen päätoimittaja Markku Mantila palaa Vaasaan Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi – "En olisi muuten tullutkaan näihin hommiin, jos en luottaisi tulevaan"
22.11.
Kärpät tekee 0-2 maalin Lukkoa vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kaikissa tilanteissa, nyt ja tulevaisuudessa, AY-liike rakentaa Suomea paremmaksi ja toimii suomalaisten yhteiseksi hyvä... Lue lisää...
Yhdessä enemmän

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image