Ulkomaat

Miksi Notre Damen tulipalo liikutti kyyneliin asti kaukana Suomessa? – Menetys ei ole vain materiaa, sanoo kult­tuu­ri­his­to­rioit­si­ja

Ihmiset seurasivat järkyttyneinä Notre Damen tulipaloa Pariisin kaduilla maanantai-iltana. Järkytys on tuntunut Suomessa saakka. KUVA: Ania Freindorf
Ulkomaat 16.4.2019 17:42
Elina Melamies

Lapin yliopiston kulttuurihistorian professorin Marja Tuomisen mukaan vanhat kirkkorakennukset ovat menneisyyden läsnäoloa arkipäivässä myös sellaisille ihmisille, jotka eivät itse käy kirkossa.

Notre Damen katedraalin tuhoutuminen tulipalossa ja kuvatulva järkyttyneistä pariisilaisista kosketti ihmisiä kaikkialla. Moni suomalainen kahlasi tietoa tapahtuneesta viestimistä järkyttyneenä. Mistä oikein oli kysymys? Miksi "kaikkien" tunteman pariisilaisen kirkon kohtalo liikuttaa meitä?

Lapin yliopiston kulttuurihistorian professorin Marja Tuomisen mukaan kirkkoihin liitetään toki paljon uskonnollisia tunteita, mutta siihen liittyy myös muita tunteita.

– Vanhat kirkkorakennukset ovat menneisyyden läsnäoloa arkipäivässä myös niille, jotka eivät itse käy kirkossa. Ne kertovat meille meidän oman alueen, maan ja paikkakunnan, suvun ja perheidenkin historiasta. Niihin liittyy myös paljon henkilökohtaisia muistoja, Marja Tuominen sanoo.

Tuomisen mukaan ranskalaisten suruun on helppo samastua, koska siihen liittyy historian läsnäolon menetys.

– Menetys ei ole ainoastaan materiaalinen tai kulttuurihistoriallinen, vaan myös emotionaalinen, Tuominen kuvailee.

Marja Tuominen muistuttaa, että erityisesti Pohjois-Suomessa tiedetään, miltä tuntuu kun kirkko palaa: suuri osa historiasta on palanut tuhkaksi Lapin sodassa. Myös muut Suomen kirkkopalot ovat herättäneet suomalaisissa vahvoja tunteita.

– Pariisin Notre Dame on kaikkien tiedossa, vaikkei siellä olisi käynytkään, Tuominen sanoo.

Notre Damen tulipalo levisi räjähdysmäisesti katedraalin ullakolla.

"Eiffel-tornin palo ei herättäisi yhtä suuria tunteita"

Notre Dame on tullut tunnetuksi erityisesti kirjailija Victor Hugon romaanista Pariisin Notre-Dame, eli tutummin Notre Damen kellonsoittajasta. Katedraalissa vierailee miljoonia matkailijoita vuosittain.

– En voi kuvitella miltä ranskalaisista tuntuu. Reaktiossa on monta tasoa: se on hyvin rationaalinen, mutta myös hyvin tunnepitoinen, ja se on sitä myös heille, jotka eivät ole roomalaiskatolisia tai ylipäätään kirkossakävijöitä, Marja Tuominen kuvailee.

Hän itse seurasi uutisia tulipalosta epäuskoisena.

– Oma reaktioni oli, että tämähän on ihan absurdi tilanne. Ei näin voi käydä. Notre Dame on jotenkin koko kaupungin sydän. Jos Eiffel-torni olisi tuhoutunut, ei se yhtä suuria tunteita herättäisi, hän pohtii.

Hengellisyyden ja arjen historia kohtaavat

Marja Tuomisen mukaan Notre Dame on yhteistä eurooppalaista perintöä ja keskiajan historiaa.

– Siinä on niin paljon aikojen kerrostumia, että kun sellainen tuhoutuu, tuntuu että tuhoutuu mentaalisesti paljon muutakin kuin materiaa, hän sanoo.

Tuominen on opiskellut nuorempana Pariisissa.

– Samanikäiset interreilaajaystäväni, jotka itse eivät varsinaisesti harjoittaneet uskontoa, pyrkivät hahmottamaan Euroopan kulttuurihistoriaa tutustumalla kirkkoarkkitehtuuriin ja kirkkotaiteeseen. Noihin rakennuksiin kiinnittyy todella paljon erilaisia ja eriaikaisia historian kerrostumia: hallinnollisia, poliittisia, arkkitehtuurisia, kuvataiteellisia, oikeudellisia ja tavallisten ihmisten arkeen, uskonelämään ja myös aikakauden mentaliteettiin liittyviä kerroksia. Kirkkoihin kiteytyy paitsi hengellisyyden, myös arjen historiaa, Marja Tuominen tiivistää.

Notre Damen tulipalo

Ranskan Pariisissa sijaitsevassa Notre Damen katedraalissa syttyi tuhoisa tulipalo maanantai-iltana.

Kattorakenteissa räjähdysmäisesti levinnyt palo saatiin sammutettua tiistaina aamupäivällä.

Paloa tutkitaan onnettomuutena. Katedraaliin oltiin tekemässä mittavaa remonttia.

Tuli tuhosi katedraalin 93 metriin kohonneen keskitornin ja tammesta rakennetun katon. Suuret, kuvista tutut kellotornit ja kiviset seinät säästyivät. Ruusuikkunoiden kohtalo on epäselvä.

Remontin vuoksi suuri osa katedraalin taideteoksista ja pyhäinjäännöksistä pelastui, sillä niitä oli siirretty turvaan remontin ajaksi. Osa esineistä pelastettiin palon aikana.

Notre Damen katedraalin vanhimmat osat ovat 1100-luvulta. Varhaisgotiikkaa tyyliltään edustava rakennus on Unescon maailmanperintökohde, ja yksi Euroopan suosituimmista nähtävyyksistä.

Palossa tuhoutunut puukatto oli Euroopan vaikuttavimpia keskiajalta säilyneitä puurakenteita. Sen vanhimmat osat olivat 850 vuoden ikäisiä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

17:50
Juokse vain, satelliitit seuraavat – NUTS Karhun­kier­roksen 166 kilometrin pinkojia voi seurata GPS:n avulla livenä netissä
17:45
Roskienpoltosta alkanut maastopalo tuhosi saunarakennuksen Muoniossa – yksi henkilö hengitti savua
17:14
Oulun käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta – oikeuden mukaan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily
16:45
Fennovoima: Kaikki lupa-asiakirjat STUKille viimeistään keväällä 2021 – "Viime kesän jälkeenhän koko hankkeen aikataulu on muuttunut"
16:21
Epätietoisuutta soten ympärillä – sotea valmistelleet organisaatiot on ajettu lähes alas, juuri kun pitäisi alkaa rakentaa uutta
15:36
Granlundin ilmaveivi keväällä 2011 ja Ahon tuplamaalit edellisessä keskinäisessä MM-välierässä – Leijonilla on monta maukasta arvokisavoittoa Venäjän karhusta
15:17
Ilmatieteen laitoksen sensorit haistelevat kasvihuonekaasuja ympäri vuorokauden ja läpi vuoden
50
Hamal tekee kahta työtä ja yrittää ansaita nettona 2 600 euroa kuussa, jotta saisi perheensä Suomeen – Korkea tuloraja on vähentänyt perheenyhdistämisiä
31
Näin asianajajat ja muut oikeusavustajat törttöilevät – "Tuomarilla on persiljaa korvissa aina, kun minä puhun"
29
Nuoret jalkautuivat toisen kerran kaduille ympäri maailmaa ilmaston puolesta – missä ovat aikuiset?
23
Osaajapula voi olla ratkaiseva isku yksittäisen yrityksen maailmanvalloitukselle – miksi ict-alan työvoiman tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Lukijalta
22
Leijonat kaatoi Ruotsin ja etenee mitalipeleihin! Ratkaisu haettiin jatkoajalta – seuraavaksi vastaan Venäjä
19
Jupakka sai uuden käänteen – Heinäluoman rypsiöljyerä myyty loppuun
18
Sähkölaitteen vika aiheutti tulipalon ravintolassa Oulun Pakkahuoneenkadulla – "Ravintolan henkilökunta toimi esimerkillisesti"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työttömälle oikeus lomaan

Kyllä! kannatetaan. Minäkin haluan lomalle ahneiden eläkeläis vanhempieni luokse Espanjaan. He suurten ikäluokkien tapaa... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image