Ulkomaat

Maallistunut Viro isännöi tiistaina maailman tunnetuinta uskonnollista johtajaa – Viron piispa: "Luulen, että tarvitsemme paavin sanoja"

Viron roomalais-katolisen kirkon piispa Philippe Jourdan kokee, että paavin sanat voivat tuoda apua parhaillaan Euroopassa elettävään "epävarmuuden aikaan". KUVA: Joel Maisalmi
Ulkomaat 24.9.2018 18:00
Markku Uhari

Paavi Franciscus päättää Baltian-vierailunsa tiistaina Tallinnaan. Järjestelyiden keskiössä on ollut roomalais-katolinen yhteisö, jolla on koko maassa jäseniä muutama tuhat.

Vapaudenaukion reunalla seisova muistoristi näyttää siltä, kuin se olisi rakennettu varta vasten tiistaista vierastaan varten.

Ristin juurelle on pystytetty suuri, pelkistetyksi alttariksi sisustettu lava, jolta roomalais-katolisen kirkon johtaja, paavi Franciscus tulee iltapäivällä pitämään messun. Runsaan tunnin mittaiseen jumalanpalvelukseen odotetaan saapuvan yli 12 000 vierasta, ja satoja myös Suomesta.

Aukion ympäristössä arkeaan aamulla käynnistelevät virolaiset vaikuttavat iloisilta siitä, että tunnettu hengellinen johtaja suuntaa 1,3 miljoonan asukkaan Viroon.

Tallinnalainen Mari Volar arvioi, että paavi Franciscuksen vierailu voi muistuttaa virolaisia uskonnon merkityksestä maailmassa.

Rooman kirkon johtaja tulee saarnaamaan aivan tallinnalaisen opiskelijan Mari Volarin naapurustoon.

Lisäksi hänen lukiota käyvän pikkuveljensä luokkatovereiden on määrä päästä tapaamaan paavi itse. Volarin mielestä on hienoa, että Viro pääsee valokeilaan.

– Se on iso juttu, mutta sanotaan niin, että en ole sisäpiirissä, Volar sanoo.

Samoin toteavat myös muut nuoret aukion ympärillä: vierailusta ollaan ylpeitä, mutta uskonnollisuus ei tunnu omalta.

Runsaat 6 000 katolilaista

Roomalais-katolinen, ja itse asiassa koko kristillinen yhteisö Virossa, on kooltaan lilliputti verrattuna muihin Baltian maihin, joissa Franciscus on viikonlopusta saakka kiertänyt.

Siinä, missä roomalaiskatolisuus on enemmistöuskonto Liettuassa ja merkittävä vähemmistöuskonto Latviassa, Virossa katolilaisia on kaikkiaan noin 6 000–7 000, ja kristillisiin kirkkokuntiin kuuluu puolestaan alle kolmannes virolaisista. Valtaosa ei tunnusta mitään uskontoa.

Franciscus on tosin aiemminkin suunnannut matkojaan ulommas katolilaisuuden pääkannatusalueilta. Hänen Baltian-kiertueen taustalla ovat myös maiden 100-vuotisjuhlat ja se, että paavi on halunnut vierailla kovaa kokeneissa valtioissa.

Paavi Franciscus pitää jumalanpalveluksen Tallinnan Vapaudenaukiolla, jonne odotetaan noin kahtatoistatuhatta kuulijaa.

Viron roomalais-katolisen kirkon piispa Philippe Jourdan arvioi Lännen Medialle, että vierailulla on suuri merkitys valtiolle. Hän myös haluaisi, että paavin vierailulla olisi myönteinen vaikutus siihen, miten Virossa ajatellaan uskonnollisuudesta.

– Minusta virolainen yhteisö, kuten eurooppalainen yhteisö kokonaisuudessaan, etsii uusia arvoja. Olemme tietyllä tavalla epävarmuuden ajassa, ja luulen, että tarvitsemme paavin sanoja, Jourdan sanoo.

Vierailua varten on tehty paljon valmisteluja, ja työssä ovat auttaneet Viron valtion lisäksi myös valtion luterilainen kirkko.

Jourdan toivoo, ettei katolista kirkkoa viime ajat ravistellut lasten hyväksikäyttöskandaali varjosta liikaa vierailua.

– Paavi on ottanut asian vakavasti ja tekee kovasti töitä, etteivät nämä ongelmat toistuisi millään tavalla.

"Luulen, että olemme unohtaneet sen"

Paavi Fransiscuksen vierailu tulee näkymään alkuiltaan saakka varsinkin Vapaudenaukion liepeillä asuvan Mari Volarin kotikulmilla.

Hän uskoo, että vierailu voi myös kertoa uskonnon merkityksestä virolaisille.

– Tämä on hyvä muistutus ihmisille. Että on maita, jotka ovat hyvin uskonnollisia ja joissa uskonnolla on suuri rooli. Luulen, että olemme unohtaneet sen.

Edellisestä paavin vierailusta 25 vuotta

Paavi Fransiscus saapuu Tallinnaan tiistaina aamupäivällä. Viikonloppuna ja alkuviikolla hän on vieraillut Liettuassa ja Latviassa.

Aamupäivällä paavi tapaa muun muassa Viron presidentin Kersti Kaljulaidin.

Puolilta päivin paavi osallistuu Tallinnan Kaarlen kirkossa pidettävään ekumeeniseen tapaamiseen nuorten kanssa. Tilaisuuteen saapuu myös nuoria Suomesta.

Iltapäivällä hän tapaa katolisten järjestöjen edustajia.

Vapaudenaukion jumalanpalveluksen on määrä alkaa kello 16.30 iltapäivällä. Hän palaa jumalanpalveluksen jälkeen Vatikaaniin.

Paavi Johannes Paavali II on edellinen Virossa vieraillut paavi. Hän kävi maassa vuonna 1993.

MAINOS

Kommentoi

Virolaiset voivat olla ylpeitä pitkälle maallistuneesta yhteiskunnastaan. Suomella on tässä suhteessa kehitettävää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa kuuluisi uskonollisiin yhteisöihin huomattavasti vähemmän jäseniä mikäli ev.lut.kirkkolla ei olisi sylivauva kastetta ja hankkisi jäsenensä aikuisten joukosta, siinä samalla menisi pohja massiiviselta omaisuudelta, rahalta ja vallalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:01
Viime kauden vastustajan valmentajaa harmittaa: "Pukkia tarjottiin mestaruussarjan kaikille seuroille"
21:43
Parlamentin alahuone hyväksyi Johnsonin ehdottaman brexit-lain, mutta kumosi esityksen lain tiukasta aikataulusta
21:24
Pekka Rautio löysi uuden intohimon politiikasta – vaalityön tekeminen oli raahelaislähtöiselle kitaristille yhteiskuntaopin jatkokurssi
21:14
Autotalli palaa Haapajärvellä, tuli tarttui läheiseen päärakennukseen – palo uhkasi myös naapuritaloa
20:53
Tieliikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä: Lapissa tulee lunta tai räntää, tienpinnat voivat jäätyä Pohjois-Pohjanmaalla
20:10
Moottoritietä pääsee ajamaan pian aina Kiiminkijoelle saakka – uudella tiellä on aluksi 80 kilometrin nopeusrajoitus
20:00
"Allegriasia, sevillanasia ja muita etelän sairauksia" – Oululainen flamenco täyttää 30 vuotta, flamencon alkeita opetettiin myös siviilipalvelusmiehille Tilaajille
115
Björn Wahlroos antaa kyytiä Rinteen hallitukselle: "Yhtään julkista menoa ei leikata, eikä yksikään ammattiyhdistykselle epämieluisa työmarkkinauudistus etene"
66
Postinjakajat ja -kuljettajat uhkaavat kahden viikon lakolla marraskuussa, jollei sopua työnantajan kanssa synny
54
Yle: Suomalaisten lentomatkat aiheuttavat asukaslukuun suhteutettuna toiseksi eniten päästöjä, kärjessä singaporelaiset
47
Raportti: Liikenteen päästökauppa nostaisi polttoaineen hintaa, mutta veisi Suomen liikenteen päästövähennystavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä
44
Suomi ehdottaa: Lehdistönvapauden rikkominen voisi jäädyttää jäsenmaan EU-varat
41
Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle – keräsi yli 60 000 nimeä
40
Urheiluseuran kausikortin voi lainata kirjastosta jo useissa kaupungeissa – Oulun Kärpät ei innostu ilmaisten kausikorttien jakamisesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

127 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En käy töissä!

Mutta nämä aloitukset satuttaa aina eniten kateellisia. Vastauksista näkee ketä. Lue lisää...
Niin tai näin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

22.10.

Fingerpori

22.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image