Ulkomaat

Kysely: Nato-jäsenyyden kannatus kasvanut Ruotsissa

Ulkomaat 28.11.2017 12:28 | Päivitetty 28.11.2017 13:00
STT

Yhä useampi ruotsalainen kannattaa tuoreen kyselyn mukaan maan Nato-jäsenyyttä. Frivärld-ajatuspajan teettämässä kyselyssä jäsenyyden hakemista kannatti 44 prosenttia vastaajista. Vuoden 2014 vastaavassa kyselyssä heitä oli 37 prosenttia.

Ruotsin Nato-jäsenyyden vastustajia on yhä enemmistö eli 53 prosenttia vastaajista. Vain neljä prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Erityisen paljon, 14 prosenttiyksikköä, on kolmessa vuodessa noussut naisten tuki Nato-jäsenyydelle. Myös vasemmiston ja vihreiden tukijoissa on selvästi aiempaa enemmän (27 prosenttia) jäsenyyden kannattajia, vaikka suuri enemmistö onkin yhä Ruotsin Natoon menoa vastaan.

Porvariopposition niin kutsutun Allianssin kannattajista Nato-jäsenyyttä puolestaan kannattaa vahva enemmistö, 65 prosenttia vastaajista.

Ruotsin turvallisuuden kannalta tärkeimpänä vastaajat pitävät oman puolustuskyvyn vahvistamista sekä läheistä puolustusyhteistyötä Suomen kanssa. Molempia kannattaa neljä viidestä vastaajasta.

Demoskop-yhtiön tekemään kyselyyn haastateltiin marraskuun puolenvälin jälkeen tuhatta ruotsalaista.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Samaan aikaan NATO kannatus Suomessa hiipuu, koska suomalaiset ovat peremmin perillä NATO,n todellisesta olemuksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:44
Vihiluodossa tavoitellaan viikonloppuna letkajenkan ennätystä – Vihiluoto Weekend on venetsialaisten tapainen loppukesän tapahtuma
10:43
Ruotsa­lai­syhtiö uskoo Vihannissa olevan edelleen malmivarantoja – "Et­sim­me pää­a­si­as­sa ku­pa­ria ja sink­kiä"
10:17
Vahvaa tulkintaa ja vapisuttavaa musiikkia – Taiteilijaparin kotikonsertti oli Muusajuhlien piilotettu helmi
10:07
Gibraltarin takavarikoima iranilainen öljytankkeri pääsi lähtemään merelle – suunta kohti Kreikkaa
10:06
Suurmarkkinat ja Ilmakitaran MM -kisat vaikuttavat keskustan liikenteeseen – katuosuuksia suljettuina
10:02
Trump myönsi harkitsevansa Grönlannin ostoa – Tanskan pääministeri: "Grönlanti kuuluu Grönlannille"
9:51
Lehto Groupin johtoryhmä muuttuu – uusi kaupallinen ja teollisen tuotannon johtaja aloittavat tällä viikolla
50
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole mielissään puoluetuen miljoonakorotuksista – Kysyimme puolueilta, miten lisäraha aiotaan käyttää
43
Työttömyys ei alene haastattelemalla Lukijalta
31
Ministeri Kiuru torjuu lääkäreiden pakkotyön – kunnille luvassa lisää rahaa hoitojonojen purkuun
29
Pappi, toimittaja ja kansanedustaja – kotihoidon tuen puolustaminen sai Pekka Aittakummun toimimaan
17
Vuokrasopimus päättyy: Areena Oulu voi joutua lopettamaan toimintansa nykymuodossa
17
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
11
Suomeen saapuva Iranin ulkoministeri on sulava puhuja ja ydinsopimuksen arkkitehti – nyt hän haluaa kertoa maailmalle, mitä Iranin mielestä tapahtui

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Joo, ja kaikkien muidenkin, jotka omistavat asunnon, kesämökin, auton, astianpesukoneen, polkupyörän, skootterin, ompelu... Lue lisää...
Erkka Pee

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image