Ulkomaat

Kuusi kuoli ammuskelussa ts­hek­ki­läi­ses­sä sairaalassa – hyökkääjän epäillään ampuneen itsensä

ihmisiä evakuoidaan Ostravan yliopistollisesta sairaalasta ampumisen jälkeen. KUVA: LUKAS KABON
Ulkomaat 10.12.2019 10:58 | Päivitetty 10.12.2019 12:23
Daniel Wallenius, Reuters

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut ammuskelussa sairaalassa Tshekissä tiistaina aamulla. Viisi uhreista kuoli heti ja yksi myöhemmin.

Kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti. Uhrien joukossa ei ole sairaalan henkilökuntaa.

Ampuminen tapahtui Ostravan kaupungin yliopistosairaalassa aamuseitsemältä paikallista aikaa. Tshekin pääministeri Andrej Babis kertoi maan televisioyhtiölle, että ampuminen tapahtui sairaalan odotushuoneessa ja laukaukset ammuttiin lähietäisyydeltä.

Poliisi kertoo tavoittaneensa epäillyn ampujan käyttämän auton noin kolme tuntia ammuskelun jälkeen. Paikalta kuului laukauksia ja autosta löytyi mies, joka oli ampunut itseään päähän. Poliisi selvittää miehen henkilöllisyyttä.

Kyseessä oli Tshekin pahin ampumistapaus sitten vuoden 2015. Tuolloin mies ampui kahdeksan ihmistä kuoliaaksi ravintolassa Uhersky Brodin kaupungissa ja surmasi sen jälkeen itsensä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

16:04
Ker­ros­ta­lo­asun­nos­sa syttyi tu­li­pa­lo Kemissä tiis­tai­na – poliisi tutkii syt­ty­mis­syy­tä
15:49
Lähetä kuva, mikä pitää sinut sinut lämpimänä talven kylmässä - osallistu kilpailuun
15:48
Bachin kantaatin mottona on, että älä tuomitse liian ankarasti – Vanhan musiikin festivaalilla Oulussa voi tehdä syyllisyyden kokemisen ja siitä vapautumisen matkan Tilaajille
15:22
Kesätyöhaku alkaa Kempeleessä – vaihtoehtoina kunnan työt, kesätyöseteli sekä kesäyrittäjyys
15:16
Punaista päin kävelleet jalankulkijat jäivät auton alle Rovaniemellä
15:13
Traktori suistui katolleen ojaan Kiiminkijoentiellä Oulussa
15:10
Henkilöauto suistui katolleen ojaan Siikajoella – rekkakuski auttoi vöihin roikkumaan jääneen kuljettajan ulos autosta
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
30
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
30
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
22
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
16
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
13
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
13
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Sankkaa savua
lukija

Uusin lukijakuva

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image