Ulkomaat

Koronavirus leviää uusiin maihin – epi­de­mia­pe­säk­keet kasvavat Kiinan ulkopuolella ja talouselämä kärsii

Viranomaiset desinfioivat katuja Etelä-Koreassa lauantaina. Koronavirusepidemia jyllää nyt useissa maissa Kiinan ulkopuolella. KUVA: YONHAP
Ulkomaat 29.2.2020 10:22
Joonas Kuikka, Reuters

Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut kahteenkymmeneenyhteen. Etelä-Koreassa kuolleita on seitsemäntoista, Iranissa kolmekymmentäneljä. Pörssit jatkoivat perjantaina laskuaan.

Koronaviruksen leviäminen maailmalla jatkuu, vaikka Kiinassa viruksen leviämistä on saatu hillittyä tiukoilla karanteenitoimilla.

Italiassa kuolonuhrien määrä on noussut 21:een, kun perjantaina kuoli neljä potilasta. Yhteensä maassa on tähän mennessä havaittu 889 koronavirustapausta. Pohjois-Italia on yksi epidemian keskuksista alkuperämaa Kiinan, Iranin ja Etelä-Korean lisäksi.

Etelä-Koreassa kuolleita on tähän mennessä 17. Virustapauksia on todettu jo lähes 3 000. Iranissa kuolonuhrien määrä on noussut 34:een ja todettuja koronavirustapauksia on 388.

Uusien epidemia-alueiden erilaisia kuolleisuuslukuja selittää se, että virustapausten testaaminen laahaa jäljessä. Vähäoireisia tuskin saadaan testattua, koska he eivät hakeudu hoitoon. Näillä alueilla esiintyy laajoja tartuntaketjuja Kiinan ulkopuolella.

Kiinan virallisten lukujen mukaan maassa on epidemian puhkeamisesta ollut lähes 80 000 sairastunutta ja 2 835 kuollutta.

Uudet maat raportoivat tapauksia

Koronaviruksen leviämisestä raportoi perjantaina useita uusia maita.

Joukossa olivat muun muassa Liettua, Valko-Venäjä, Azerbaidzhan, Uusi-Seelanti, Meksiko ja Nigeria.

Mitä laajemmalle epidemia leviää, sitä vaikeampi sitä on enää pysäyttää. Hillitsemistoimenpiteillä voi kuitenkin saada lisäaikaa valmistautua ja estää sen, että laajat joukot sairastavat yhtä aikaa.

Suomessa kokonavirustapauksia on perjantaihin mennessä todettu kolme, joista kaksi suomalaisella ja yksi kiinalaisella. Suomessa ei ole vielä tartuntaketjuja, vaan tauti on tarttunut Suomen ulkopuolella.

Euroopassa Saksa, Ranska ja Espanja alkavat kymmenillä koronavirustapauksillaan olla myös epidemiarajoilla.

Yhdysvalloissa Kaliforniassa on paljastunut kolme uutta koronavirustapausta, jossa tartuntaketjua ei ole pystytty jäljittämään mihinkään koronavirusalueeseen. Tämä kielii siitä, että virus on jo alkanut levitä maan länsirannikolla.

Maailman terveysjärjestö WHO nosti perjantaina arviossaan koronaviruksen leviämisen riskin hyvin korkeaksi.

Eri maat asettavat matkustusrajoituksia. Venäjä suosittelee kansalaisiaan lopettamaan matkustamisen ulkomailla ja estää eteläkorealaisten sekä iranilaisten maahantulon. Australia estää iranilaisten maahantulon.

Maailmantaloudelle jo valtava isku

Perjantaina pörssit jatkoivat laskussa. Nopeasti viime syksynä ja alkuvuonna nousseiden osakkeiden huippuarvosta on sulanut lähes 5 biljoonaa euroa koko maailmassa.

Markkinat hinnoittelevat parhaillaan koronaviruksen aiheuttamien häiriöiden vaikutusta yritysten tuloksiin.

Tähän asti vaikutus oli arvioitu pieneksi, mutta kun virus ei pysähtynyt Kiinaan, kurssit luisuivat laskuun.

Kiinassa toimivista yrityksistä jo 90 prosenttia kertoo kärsineensä merkittävästi, selvitti Euroopan kauppakamari. Monet Kiinassa toimivat yritykset pelkäävät liikevaihtonsa jopa puolittuvan kesään mennessä. Keskuskauppakamarin mukaan Kiinassa toimii 400 suomalaisyritystä.

Syynä on se, että alihankintaketjut eivät toimi. Kiinassa tilanne alkaa olla toistaiseksi hallinnassa, mutta muualla maailmassa viruksen leviäminen on vasta alussa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Pörssikurssit - täysin yhdentekevää lekkiarvoa.

Kyllä siperia opettaa - muistamaan olennaiset asiat.

Pahin virhe olisi ryhtyä hamstraamaan.
Puutetta Suomessa ei ole yhtään mistään. Paitsi viitseliäisyydestä ajatella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiinassa on tietämättömyys hygenian tärkeydestä yleistä. Kiinaan pitää lähettää kehitysyhteistyön ammattilaisia. Luterilaisen kirkon lähettejä ja kouluttajia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaistenkin syytä täyttää kaappinsa kuivamuonalla. On vain ajan kysymys, milloin meilläkin tartunta leviää. Naapurimaassa Ruotsissa jo useita sairastuneita, eivätkä maamme paljoakaan eroa toisistaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Koronavirus leviää uusiin maihin – epi­de­mia­pe­säk­keet kasvavat Kiinan ulkopuolella ja talouselämä kärsii"

Mitä väliä mistään koronasta, kunhan rahaa tulee!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tällä koronaviruslentsulla muita vaikutuksia olekaan kuin haitta talouselämälle! Pörssiyhtiöt kärsivät nyt ikävästi ja osakevarallisuuttahan tämä nakertaa mutta positiivista asiassa kuitenkin on varsinkin se seikka, että osakkeet käyvät silti kaupaksi ja osakevarallisuuden kasvattaminen alehintaan on oikein mukava tilaisuus!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiina rakensi Sairaalaan 7 päivässä jos Suomessa rakennetaan käy kaikki virkamiesten pöydällä menee vähimmässä neljävuotta ympäristöministeriö,elikeinoministeriön,talousvaliokunnan paikallisin hallinon ja kilpailuviraston noin minimissään 3000 virkamiestä käsittelee virussairaalan rakentamista juuri kun luvat saatu yritys menee konkurssiin ja talousrikoksista johtuviin ongelmiin missä politikot matkassa vaalirahoituksen vuoksi ja tutkimuksessa käy ilmi keskittäminen kunnanvirkamiesten sekaantuminen rahoituksen järjestämiseen omien lainojen hyödyksi..Tämä maa Suomi missä Itä-Saksakin kalpenee rinnalla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletko nähnyt Kiinan neljässä päivässä rakentamaa sairaalaa? Se on avosairaala, eli oveton suuri tila puoliseinillä, kuin avokonttori.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka kiina laittaa karanteenit niin virus menee monta kertaa Kiinan läpi etsien uusia sieraimia...niinakauan kun matkustellaan on virus valloillaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talous toipuu ja osakekurssit kasvavat kun pandemia menee ohitse, ei tämä ole sen kummempaa. Ihminen pärjää ilman uusia vaatteita, autoja, puhelimia, jne kuukausia tai jopa vuosia.

Tässä vaiheessa taloudessa olisi tärkeintä että elintarvikeketjut, energian ja polttoaineenjakelu, vesihuolto, terveydenhoito, jne toimivat normaalisti koska näiden kaatuminen aiheuttaisi vakavia ongelmia. Eikä nämä kaadu jos hallitus toteuttaa WHO:n suosittamia aggressiivisia toimia joka pysäyttää viruksen leviämisen. Eniten tässä huolestuttaa että hallitus ei ole valmis toimenpiteisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen samaa mieltä. Nyt olisi korkea aika ottaa järeät otteet tartuntojen hillitsemiseksi. Kohta se ei enää onnistu ja tartuntojen määrä räjähtää käsiin. Esim. Etelä-koreassa sairastuneiden määrä tuplaantuu joka vuorokausi. Kansa tulee muistamaan pitkään,kuinka nyt toimitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:23
Päivän kotoiluvinkki: Puhdista kahvinkeitin marttojen ohjeilla
13:19
Ajokeli on paikoin erittäin huono Lapissa, puu kaatui talon päälle Kemijärvellä, Oulussa normaali kevättalven sää
13:13
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen – pääministeri Marin tunnusti yritysten lisätukitoimien tarpeen
12:49
Toimittajamme seurasi tapahtumapaikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
11:41
Uusimaa on nyt eristetty muusta Suomesta – tältä tiesuluilla näytti yöaikaan
11:38
Suomen rajat sulkeutuivat äkillisesti – operaatioon osallistuvat kertovat, millaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa
11:28
Aamuyhdeksään mennessä yli 120 käännytetty ja yksi sakko annettu – Uudenmaan rajojen valvonta on täydessä käynnissä
103
Presidentti Niinistö moittii Ilta-Sanomissa kovin sanoin kansalaisia, jotka eivät tottele koronaohjeita: "Minä en sellaista halua ollenkaan hyväksyä"
51
"Maailma ei palaa ennalleen", sanoo EU-komissaari Jutta Urpilainen – Eurooppa on komissaarin mukaan nyt joukkue, jolla on sama maali
42
Krabista Ouluun palaavat matkustajat joutuvat tarkkaan syyniin –  "Kukaan ei saa lähteä kentältä tai myöhemmin muualta Oulusta julkisilla liikennevälineillä"
30
Pohjois-Pohjanmaalla viisi uutta varmistettua tartuntaa – yksi henkilö tehohoidossa Oulussa
28
Mies kaahasi järjetöntä ylinopeutta Oulun Pohjantiellä, ylitystä liki sata kilometriä tunnissa – myös lukuisat rattijuopot työllistivät poliisia
26
Toimittajamme seurasi tapahtumapaikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
22
Halla-aho: Maahanmuuttajista apu maatilojen työvoimapulaan – "Sopivat kuin nyrkki naamaan"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Lapissa ja Koillismaalla luoteistuuli on tänään voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ruohikkopalojen vaara on suuri maan etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Savon maakunnassa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maatilalle töihin

Aina nämä työnvieroksujat jotain keksii. Kaupungissa ei voi tietenkään myöskään töissä käydä kun tiet pölisee ja on auto... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image