Ulkomaat

Komentaja Aarnio: Pie­nois­su­kel­lus­ve­ne Ruotsin vesillä kuulostaa epä­to­den­nä­köi­sel­tä

Ulkomaat 19.10.2014 0:53 | Päivitetty 19.10.2014 9:03
STT,

Suomenlahden meripuolustusalueen komentaja Markus Aarnio sanoo pitävänsä melko epätodennäköisenä, että Ruotsissa suuren etsintäoperaation olisi aiheuttanut minisukellusvene.

Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin puolustusvoimat on etsinyt Tukholman saaristossa vaurioitunutta venäläistä sukellusvenettä. Lehden tietojen mukaan kyseessä saattaa olla minisukellusvene.

Aarnio sanoo STT:lle, että pienoissukellusveneen lähettäminen Ruotsin saaristoon olisi jo merenkulullisesti riskialtista. Komentajan mukaan on vaikea keksiä syytä, miksi tällaiseen operaatioon haluttaisiin ryhtyä.

- Mielestäni aika oudolta kuulostaa, mutta en pysty arvioimaan tilannetta sen enempää, koska en tunne yksityiskohtia.

Pienoissukellusveneitä on sekä miehitettyjä että miehittämättömiä, kauko-ohjauksen avuilla liikkuvia robotteja. Maksimissaan suuressa, joukkojen kuljetukseen tarkoitettuun minisukellusveneeseen mahtuu Aarnion mukaan viitisentoista ihmistä.

Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan Thomas Riesin mukaan sukellusveneen tunkeutuminen syvälle Ruotsin aluevesille ei enää selity sillä, että suurvalta haluaisi lähettää poliittisen viestin.

- Kun venäläiset loukkaavat ilmatilaa, kyseessä on poliittinen viesti. Mutta kun tällaista tapahtuu Ruotsin aluevesillä, merkitsee se sitä, että he valmistelevat jotain, Ries sanoo Svenska Dagbladetin haastattelussa.

Tutkijan mukaan on mahdollista, että minisukellusvene olisi esimerkiksi levittänyt saaristoon miinoja tai signaalitiedustelulaitteita.

Ei pysyisi sukelluksissa kauaa

Aarnion mukaan pienoissukellusvene vaatii tukikohdan tai tukialuksen, josta lähteä liikkeelle tai josta alusta ohjataan. Pitkiä matkoja pienoissukellusveneet eivät hänen mukaansa pysty taittamaan. Ne eivät myöskään pysty pysymään sukelluksissa kovin kauaa.

- Miehitetyt pystyvät pysymään sukelluksissa pidempään, mutta puhutaan kuitenkin tunneista, ei niinkään vuorokausista.

Veden alla pysyttelevän pienoissukellusveneen löytäminen on Aarnion mukaan hankalaa, sillä ne ovat melko äänettömiä ja pienikokoisia.

- Jos sellainen ajaa valvontakenttään, sen ääni todennäköisesti kuullaan, mutta ei löytäminen helppoa ole.

Jos pienoissukellusvene löydettäisiin valtion aluevesiltä, sille annettaisiin Aarnion mukaan varoitus esimerkiksi syvyyspommein.

- Kun alus saadaan pintaan, kuulusteluin tai muilla keinoin selvitetään mistä on kysymys, Jokaisella maalla on tähän tarkat säännöt ja menettelyt, enkä ota kantaa siihen, miten Ruotsi tällaisessa tilanteessa menettelisi.

Svenska Dagbladetin mukaan Tukholman saariston edustalla kansainvälisillä vesillä liki paikallaan pysytellyt venäläisomistuksessa oleva säiliöalus saattaisi olla sukellusveneen saattoalus. Myöhään eilen Liberian lipun alla seilaava tankkeri suuntasi itään ja katosi meriliikennettä seuraavasta Marine Traffic -nettipalvelusta.

Suomenlahden merivartiostosta arvioitiin STT:lle, että aluksen automaattinen järjestelmä AIS on mahdollisesti kytketty pois päältä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

On niitä meidänkin vesillä mutta me säästetään eikä nähdä tai kuulla mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meren pohjaan laitettua signaalitiedustelulaitetta huoltanut pienoissukellusvene on poistunut tukialuksena toimivan tankkerin kanssa Ruotsin merialueelta, ei ole enää sukellusvenettä löydettävänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan kaikki huonosti käyttäytyvät ihmisetkin sitten lähettävät 'poliittisia viestejä'.

Tuntuu oudolta, että minisukellusvene pystyisi olemaan sukelluksissa vain muutamia tunteja. Siihenhän pystyy yksittäinen sukeltajakin. Avaruudessakin on oltu viikkoja varsin pienessä kopissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan kaikki huonosti käyttäytyvät ihmisetkin sitten lähettävät 'poliittisia viestejä'.

Tuntuu oudolta, että minisukellusvene pystyisi olemaan sukelluksissa vain muutamia tunteja. Siihenhän pystyy yksittäinen sukeltajakin. Avaruudessakin on oltu viikkoja varsin pienessä kopissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi ja me suomalaiset.
Poliitikonplantutkin haluavat Suomen parasta, kunhan valtataistelultaan ehtivät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No näkyykös siellä viranomaisten kartalla sitte mitään pelastusta tähän Suomen konkutssiin! Maailma on
täynnänsä jotakin aluksen romuja mutta missäs se suomen talouden korjausliike viipyy, siitä ei vissiin
ole "viranomaisilla" mitään havaintoa! Onko vika näyttölaitteissa, vai näissä onnettomissa "valtionhoitajissa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastuunkantaja-päättäjäthän käänsivät Suomi-aluksen nousuun ryhtymällä takuumieheksi Kreikan miljardi velalle.,ja toisten velkojen maksaminen nostaa elintasoa Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällä hetkellä se on tuo Venäjä kun saa apua Suomelta. Suomalaisten rahoilla rakennetaan asfalttitietä Alakurtista Suomen rajalle Sallaan. Kyllä, kyseessä on sama Alakurtti, johon Venäjä köyhyydessään sijoittaa 5000 sotilasta uusiin kasarmeihin. Hyvää tietä pitkin on näppärä tulla rajalle ja vähän sisemmällekin. Ihan Tornioon saakka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soini ottaa vallan vaaleilla tai itäavun turvin. Tulee sellainen korjausliike, että minäkin toivoo olevansa Ruotsissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Husu persuihin

Se on joukkoomme liian älykäs, ei oteta. Me erottuisimme muut tolloina. Lue lisää...
PERSU

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image