Ulkomaat

Komentaja Aarnio hurjasta mii­noi­tuse­päi­lys­tä: ”Sellainen on mahdollista”

Ulkomaat 19.10.2014 14:05
Juha Vainio

Suomenlahden meripuolustusalueen komentaja Markus Aarnio sanoo, että ruotsalaistutkijan hurjat epäilyt Ruotsin aluevesien miinoittamisesta ovat mahdollisia. Hän kuitenkin painottaa, että tässä vaiheessa kyse on vielä epäilyistä.

Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Tomas Ries sanoi Svenska Dagbladetille, että Ruotsin aluevesille mahdollisesti tunkeutunut sukellusvene on voinut levittää saaristoon miinoja tai tiedustelulaitteita. Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Riesin mukaan sukellusveneen tunkeutuminen syvälle Ruotsin aluevesille tarkoittaisi sitä, että jotain valmistellaan.

Aarnio muistuttaa, ettei julkisesti ole edes vahvistettu, että Ruotsin aluevesillä olisi sinne kuulumaton sukellusvene.

– Edelleen puhutaan epäilystä. Tutkijan arviot ovat edelleenkin vain arvioita. En tiedä perustuvatko ne mitenkään todellisiin tietoihin vain ovatko vain arvauksia. Mahdollista sellainen toiminta on, mutta miksi siellä sellaista tapahtuisi? Siihen en halua ottaa kantaa.

Aarnio sanoo, että Suomessa tilannetta seurataan tarkasti ja mielenkiinnolla.

– Kyllähän se on huolestuttavaa, jos sieltä löytyy kohteita.

Aarnio ei muista ainuttakaan tapausta lähihistoriasta, jossa syvälle Suomen aluevesille olisi tunkeuduttu sukellusveneellä.

– Suomen valvonta on aika tehokasta ja meidän sensorijärjestelmistä, tutkista, kameroista ja vedenalaisista valvontajärjestelmistä saadaan havaintoja hyvissä ajoin, jos meidän aluevesiä lähestyy maali, jonka aikomuksia emme tiedä.

– Tällainen kohde otettaisiin heti seurantaan ja pyrittäisiin pääsääntöisesti ohjaamaan ulos aluevesiltämme. Mielestäni meidän valvontajärjestelmä on aukoton ja valvonta on ympärivuorokautista.

Svenska Dagbladet kertoo, että Ruotsissa puolustusvoimat on etsinyt suuroperaatiossa vaurioitunutta venäläistä sukellusvenettä Tukholman saaristoalueella.

Tiedot eivät ole Aarnion mukaan vaikuttaneet Suomen valmiuteen pintaliikenteen ja vedenalaisen liikenteen valvonnassa.
Interfax kertoi Venäjän puolustusministeriön lähteisiin vedoten, ettei Venäjän laivaston aluksia ole tällä hetkellä pulassa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Voi olla että Ruotsi jälleen kerran tekee itsensä naurunalaiseksi. Toisaalta on selvä että kaikki merivallat tutkivat rannikkoreittejä, myös toistensa, Varmasti Ruotsin rannikko on tutkittu monenkin valtion toimesta eikä näistä reissuista tiedoteta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös se Suomen tietoliikennekaapeli Ruotsin kautta maailmalle mene jostakin sieltä. Jos Suomi halutaan eristää maailmasta, niin on hyvä käydä miinoittamassa ennakkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Suomen meriupseerit ovat tuolla onnettomalla tasolla, ei voi kuin ihailla Augustin Ehrensvärdin kuuluisia sanoja: Kai tuo Aarniokin vielä oppii.Jos et, niin käy Suomenlinnan paasilta se lukemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän siellä ole tehty tiedustelua. Sehän on selvää, että sitä tehdään aina ja jatkuvasti.

"Aarnio ei muista ainuttakaan tapausta lähihistoriasta, jossa syvälle Suomen aluevesille olisi tunkeuduttu sukellusveneellä."

Saahan sitä kuvitella, että Suomen valvontajärjestelmät olisivat jotenkin erityisen tehokkaita. Varmasti on käyty, ihan huomaamatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

taitaa olla Aarnio sen verran nuori ettei tiedä 70 luvusta mitään...tai sitten ei ole kukaan viitsinyt kertoa että niitä suk.veneitä kävi toppilassakin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsissa herännyt epäilys siitä, että sen läheisellä rannikkoalueella olisi ollut venäläinen sukellusvene ja sitä olisi seurannut venäläinen laiva on mahdollista. Venäläiset ovat ennenkin käyneet ja niitä on tavattu Ruotsille kuuluvilla meri ja rannikkoalueilla. Se ei tietenkään ole sallittua, eikä hyväksyttävää toimintaa. Vaan sopimatonta. Ja siihen asiaan pitää saada selvyys, todisteita ja varmistaa, ettei siellä enää ole vieraalle valtiolle kuuluvia aluksia. Ja ettei sinne merilalueelle, tai meren pohjaan, lähelle Ruotsin manteretta ja sen Puolustusvoimia ole pudotettu ja asennettu mitään heidän, tai kenenkään toisenkaan valtion puolustusvoimien toiminnan seuraamiseen ja vakoilemiseen tarkoitettua tekniikkaa ja laitteistoa, joka kykenee lähettämään vieraalle valtiolle salaisiksi ja oman valtion omiksi asioiksi katsottuja tietoa. Triton- NN: ssa ei voi kuljettaa raskasta aseistusta, kuten isoja ohjuksia, mutta kevyitä torpedoja ja muita pommeja kylläkin. Se voi myös kuljettaa mukanaan tiedustelu, eli toisten puolustusasemien, laitteiden ja muiden toimintojen seuraamiseen ja vakoilemiseen tarkoitettuja teknisiä laitteita ja tutka-asemia. Venäläinen laiva on ainakin poistunut jo paikalta. Sukellusveneen tämänhetkinen olinpaikka ja kohtalo ovat täysin avoinna. Mikäli Triton- NN laitteet ja koneisto ovat pysähtyneet, menneet rikki, tai siitä on irronnut osia, se on tällä hetkellä meren pohjassa. Venäläisten on aika vaikea, sen paljastumatta, sitä käydä auttamassa, vetämässä ja hinaamasta pois. Voi olla hyvinkin mahhdollista, että sukellusvene ja sen miehistö jätetään oman onnensa nojaan. Ja salaisuus, tai totuus kaikesta jäisi silloin sinne pohjaan ja meren syvyyksiin, pohjaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jännä nähä, tekevätkö Venäjän "vihreät miehet", eli naamiofetissiä harrastavat erikoisjoukot maihinnousun Ruotsiin vaiko Suomeen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikea sanoa mitä siellä on. Mutta "asiantuntijan" kommentit tälläilsessa tilanteessa uskomattomia. Venäläinen sukellusvene levittämässä miinoja Tukholman saaristoon. Purjelaivoja, ruotsinlaivojako vastaan. Pölyä hölystä. Amatöörinä epäily ns. ammattilaisia kohtaan kyllä lisääntyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan käsittämätön lausunto miinojen kylvämisestä Tukholman rannoille. Jos näin on silloinhan Venäjä on hyökännyt Ruotsiin. Suomen ja Ruotsin viranomaiset tekevät näillä lausunnoillaan itsestään täysiä pellejä. Mutta sekasi on Venäläiset ei voi kuin ihmetellä, ja suomalaiset politikot vain tekee ydinvoimakauppaa tämmöisen maan kans.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinköhän käy, että venäläiset jäävät kiinni housut kintuissa? No, ei tietenkään, sillä Putin kiistää kaiken ja väittää löytyvän sukellusveneenkin olevan vain länsimaiden juoni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putiiniin ja sotillalliisesta toiminnansta vastaviin venäläisiin ei ole mitään luottamista.Ei pidä olla sinisilmäinen,kuten monella suomalaisella on käytäntönä päättäjiä myöten

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No varmasti tämä on naton ja amerikkalaisten syytä. Putin ei koskaan ole ottanut mistään mitään vastuuta siihenhän tarvitaan miestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21.8.
Kerrostaloasunnossa tulipalo Rovaniemellä – ei henkilövahinkoja
21.8.
Syyttäjä: Omakotitaloista vietiin yli 50 000 euron edestä tavaraa – Kohteisiin päästiin löytämällä vara-avaimet
21.8.
Lippo löi itsensä pääsarjan portille – Ulvilan kentästä peräti 24 juoksua
21.8.
Sulava Arktis houkuttelee rahakkaita turisteja: Suomessa rakennettu alus matkaa parhaillaan Koillisväylän läpi, ja lipun hinta oli lähes 40 000 euroa
21.8.
"Hallituspuolueilla on myös palkansaajanäkökulmaa" – SAK:n Eloranta kehuu joitain kokoomuksen työllisyyshuomioita, mutta kritisoi leikkauksia
21.8.
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
21.8.
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image